Alaskan maisemat palkitsevat roadtrippiläiset

Olen kuullut koko päivän autossa istumisen olevan tavattoman tylsää. Mutta siinä on eroa missä ajelet. Alaskassa autoilu on äärimmäisen palkitsevaa. Äkkiseltään reilu 450 kilometriä päivässä ei kuulosta hiphurraa -huutojen arvoiselta, mutta meille tuo kesäkuun viidennen päivän ajorupeama tarkoitti jälleen yhtä upeaa roadtrip -päivää.

Kuten edeltävässä Alaska postauksessani kerroin, nukuimme yön autossa. Voisi kuvitella, että siitä on nopea startata aamulla liikkeelle, mutta melko hitaita olimme. Vasta joskus kymmenen aikaan aamulla koimme olevamme sen verran pirteitä, että matka jatkui. Olimme aivan Wrangell-St. Eliaksen kansallispuiston kulmilla. Kyseessä on erittäin iso, mutta hyvin syrjäinen kansallispuisto. Siellä ei ole asfalttipäällyisteistä tietä, kuten esimerkiksi Yellowstonessa. Tiesimme siis, ettemme voisi ajaa siellä vuokra-autolla. Halusimme silti käydä kurkkaamassa miten pahalta tie näyttää. Ehkä sitä voisi kuitenkin ajaa jonkin verran.

Kyllä siinä oli hiekkateitä pitkin ajelemaan tottuneen maalaistytönkin nöyrryttävä ja hyvin pian käänsimme Chevroletin nokan paluusuuntaan ja kohti pikitietä. Tuo kansallispuisto olisi varmasti ollut upea, mutta mikäli sinne mielit, vuokraa maasturi.

Palasimme samaa reittiä, jota olimme edellisenä päivänä ajelleet auringonlaskun aikaan. Oli se keskipäivän aikaankin hieno.

Tuon pikkutien jälkeen olimmekin jälleen valtatien varrella. Alaskassa vähän heikommankin suuntavaiston omaavan on helppo ajaa paikasta toiseen. Eihän siellä ole valittavana useinkaan kuin yksi tie. Totesin sen ajoreittiä suunnitellessamme. Ei ollut vaikea päättää minne ajetaan… Oikeastaan olisimme halunneet suunnata suorinta tietä Denalin kansallispuistoon, mutta koska suorin tie sinnekään ei ollut henkilöautolle suositeltu, suuntasimme nyt siis ensin Fairbanksia kohden.

Isoa tietä jonkin matkaa ajettuamme teimme melkein äkkijarrutuksen, kun tien vieressä oli pieni lentokenttä upeilla maisemilla höystettynä. Yritin etsiä mikä hitto tuon paikkakunnan nimi on, mutta turhaan. Tuon ajamamme tien varrella ei google mapsin mukaan sijaitse mitään, vaikka zoomaa hyvinkin lähelle. No sanotaan nyt sitten, että tämä oli tie numero kakkosen varrella, kuten kaikki loputkin tämän postauksen kuvat. Jos haluatte tarkempia tietoja, niin tervemenoa tutkimaan paikan päälle 😀

Oli tosiaan kesäkuun viides päivä, mutta löysimme pian itsemme järven rannalta, joka oli vielä jäässä.

Siinä auringonpaisteessa jäistä järveä ihastellessamme jokin taivaalla lentävä kiinnitti huomiomme. Siinä missä viimeksi landella (vanhempieni luona) vieraillessa kuulin tarinaa haukasta, jota kiusasivat harakat, oli alaskalaisen kotkan riesana ärsyttävä lokki.

Onneksi kotka pääsi turvaan pahaa petolintua ja jäi poseeraamaan tien vieressä olevaan puuhun suomituristien iloksi.

Ei meidän päivän eläinbongailut kotkaan ja ärsyttävään lokkiin jääneet. Salaa haaveilimme karhun näkemisestä, mutta kyllä hirvikin aina piristää. Niin kauan kuin se pysyy tien sivussa, eikä pomppaa yhtäkkiä auton eteen. Tällä yksilöllä oli kaverikin, mutta se pysytteli pusikon suojissa.

En tiedä miten voisin teille tarpeeksi hyvin kuvailla miten ihanat
maisemat tuolla olikaan. Voisi kuvitella, että lumihuippuisiin vuoriin
kyllästyy, kun niitä näkee kaiken aikaa, mutta en huomannut moista
inflaatiota tapahtuvan. Sitä paitsi, vaikka maisemaa siivittää lumihuippuiset vuoret, se kuitenkin muuttuu muilta osin. Ei Alaskassa todellakaan ole joka puolella saman näköistä.

Tämän alla olevalla paikalla oli kyltti, että joen uomassa on hyvällä tuurilla mahdollista nähdä biisonilauma. Se kuulema kulkee tuota reittiä tiettyinä aikoina vuodesta. Valitettavasti nyt ei tainnut olla se aika, koska mitään liikettä ei näkynyt vaikka kuinka tihrustimme silmämme kipeiksi. Enpä tiennyt, että biisoneita edes elää Alaskassa. Olisihan se ollut hienoa nähdä muuttomatkalla oleva lauma, mutta onneksi olemme näitä mahtavia eläimiä nähneet jo Yellowstonessa ja Kanadassa.

Karhua emme päivän aikana nähneet, mutta sen sijaan tapasimme tämän hyvin suloisen nuoren hirven. Sillä oli turkkikin vielä tuollaista pörröistä vauvaturkkia tai niin ainakin kuvittelen sen olevan.

Ajaessamme kohti pohjoista, näimme lukuisia kertoja myös valtavan öljyputken, jonka mainitsin jo aiemman postauksen yhteydessä. Tämä Alaskan läpi kulkeva putki on pidempi kuin suomineito ja kulkee välillä maan alla ja välillä maan päällä. Öljyputki on kuulema yksi Alaskan suosituimpia nähtävyyksiä. Tiedä sitä sitten, mutta Tomia se ainakin kiinnosti. Parissa paikassa pääsi putkin juurellekin tepastelemaan ja onhan se valtava. Siellä sitä öljyä soljuu noin kuuden kilometrin tuntivauhdilla kohti Valdezia. Aikaa tuohon matkaan kuluu noin 12 päivää.

Päivämme päättyi North Pole nimisen paikkakunnan ohitettuamme Fairbanksiin. Siellä meitä hemmoteltiin lähes hellesäällä. Lämmintä oli reilusti yli 20 astetta ja paikalliset kulkivat shortseissa ja t-paidoissa. Siinä olikin oikeastaan kaikki mitä sillä kaupungilla oli meille tarjota pientä shoppailua lukuunottamatta. En pitkästytä niillä jorinoilla, vaan seuraava Alaska-aiheinen postaus sijoittuukin sitten ällistyttävän upeaan Denalin kansallispuistoon.