Loma laivalla – luksusta ja hauskanpitoa
Fiilis on tällä hetkellä huippulukemissa. Istun Norwegianin koneessa matkalla Barcelonaan. Netti koneessa miellyttää monia, mutta bloggaajan se tekee superiloiseksi. Tämä on minulle vasta toinen matka Norwegianin kyydissä, mutta kyseinen edullisia lentoja tarjoava yhtiö on jo jäänyt mieleen positiivisesti - eikä pelkästään ilmaisen wi-fin vuoksi. Jalkatilaakin on
Uusia kokemuksia Royal Caribbeanin risteilyllä
Oletko joskus tullut ajatelleeksi, että viikon risteilyllä tylsistyy? Kuka sitä nyt kannella jaksaisi päivästä toiseen loikoilla drinksu kädessä. Minä olen törmännyt tähän ajatusmalliin useammankin kerran. Samoin kuin siihen, että eihän kukaan nyt ruotsinlaivallakaan viikkoa jaksaisi olla. Mutta näissä pitkissä risteilyissä on melkoisesti eroa. Ensinnäkin viikon risteilyllä
Voihan Nepal!
Minun oli oikeastaan tarkoitus kirjoittaa tällä hetkellä toista postausta Royal Caribbeanin uusimmasta laivasta. Jotain kuitenkin tapahtui. Jotain sellaista, josta te kaikki olette kuulleet. Kun on matkustanut paljon, sitä huomaa suhtautuvansa ulkomaan uutisiin eri tavalla. Niihin paikkoihin, joissa on itse käynyt, kohdistuvat uutiset koskettavat enemmän kuin aivan vieraissa
Royal Caribbean Anthem of the Seas – elämyksiä merellä
Odotin laivalta paljon, mutta se olikin vielä enemmän. Olen kolmen pidemmän risteilyn kokemuksella nauttinut aina täysin rinnoin laivalla olosta, mutta Anthemilla kaikki oli viety vielä hieman astetta pidemmälle. Laivalta ei löytynyt sellaista kulmaa tai mutkaa, jonka takaa ei olisi löytynyt jälleen jotain uutta ihasteltavaa. Siinä missä aiemmilla
Valaita ja pingviinejä yhden aamupäivän aikana
Varatessamme lentoliput Etelä-Afrikkaan meillä oli mielessä safariloma. Mitä enemmän perehdyimme maahan, sitä moninaisemman ymmärsimme matkastamme tulevan. Olen aivan ihastunut Etelä-Afrikan luontoon ja eläimiin. Tämä aamupäivä, josta nyt kerron teille, on yksi esimerkki siitä miten helppoa tuohon maahan on ihastua. Jutellessani ennen matkaa erään tuttuni kanssa, hän kehui
Kiikunlähde – Turkoosi lampi metsän keskellä
On tuo Instagram ihmeellinen. Selailin #suomiretki -tagin alla olevia kuvia ja huomioni kiinnitti turkoosi lampi, jota näytti ympäröivän supisuomalainen metsä. Kiinnostuin tietenkin heti tälläisestä erikoisesta ilmiöstä ja minulle selvisi, että kyse on Kiikunlähteestä. Se kuulosti hyvin tutulta. Hihkaisin Tomille, että eikö se ole tässä jossain lähellä.
Alaskan vuoristomaisemia ja hirviä
Haluan nähdä uusia paikkoja ja matkustaa maihin, joissa en ole käynyt. Haluan tutustua uusiin kulttuureihin ja nähdä kuinka paikalliset elävät. Mutta samalla minua vetää ennen kaikkea puoleensa upeat maisemat ja eläimet. Siksi huomaankin jatkuvasti haaveilevani uudesta matkasta Alaskaan. Miten tässä näin pääsi käymään? Yhtä suuren vaikutuksen
Somekiire ja läsnäolo
Minun piti julkaista tänään postaus Alaskasta, mutta kun tämä aihe nakersi mieltä, oli pakko istua alas ja kirjoittaa. Reilu viikko sitten osallistuin ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa järjestettyyn PING Helsinki -tapahtumaan. Sen ideana oli koota yhteen sisällöntuottajat ja yritysmaailman edustajat. Kuuluin tapahtumassa yritysedustajiin, vaikka hieman kaksoisagenttina
Porosafarit – Lapin eksotiikkaa, mutta entä eettisyys?
Maailmaa on tullut kierrettyä reilusti keskivertokansalaista enemmän, mutta tällä viikolla kävin ensimmäistä kertaa Lapissa sitten lapsuuden. Instagram-tiliäni seuraavat tietävät, että Levillä oli upeat kelit. Hanget kimmelsivät valkoisena ja aurinko paistoi. Kyseessä oli työmatka ja ohjelmassa oli kokoustamisen lisäksi aktiviteetteja duuniporukalla. Reissu oli oikein hauska, vaikka loppuikin
Hyväntoivonniemi ja Cape Point
Aika: 27.11.2014 Paikka: Kapinniemimaa, Etelä-Afrikka Aamu valkeni aavistuksen pilvisenä, mutta onneksi aurinkokin pilkisteli pilvien lomasta. Olimme alunperin suunnitelleet lähtevämme liikkeelle aikaisin aamulla, mutta edellisenä iltana päätimmekin, että nauttisimme rauhallisesta aamusta. Tomi oli nimittäin järjestänyt minulle pienen yllätyksen. Hän oli hoitanut matkan loppupään majoitukset, enkä tiennyt ollenkaan mitä odottaa.
