Image Alt

Matkablogi

Korona ja kotimaan matkailun kohteet

Kesä lähenee kovaa vauhtia, vaikka lämpötilat ovatkin pysytelleet vielä varsin maltillisella tasolla vuodenaikaan nähden. Moni on odottanut tänä kesänä matkustavansa takuuvarmaan lämpöön Etelä-Eurooppaan tai vuorille vaeltelemaan Keski-Eurooppaan. Näiden matkojen toteutuminen vaikuttaa hyvin epävarmalta vielä tässä vaiheessa, mutta kotimaan matkailun suhteen alkaa pientä toivoa olla näkyvissä, kun korona-aalto vaikuttaa hidastuneen merkittävästi ja jopa tukahtumisesta on ollut varovaista keskustelua ilmassa. Meidän piti viettää kesäkuun ensimmäinen viikko Manner-Kreikassa roadtrippaillen ja vieraillen mm. upealla Meteoran luostarilla, jossa vierailusta olin haaveillut jo pitkään. Kenties tämä matka on mahdollista toteuttaa vielä syksyllä, mutta nyt on aika haaveilla kotimaan kohteista.

Kysyin Instagram-tilimme storieiden puolella suosituksia kotimaan lomakohteista kesäkuun ensimmäiselle viikolle 2-3 yön matkalle max 400 km päässä pääkaupunkiseudulta. Tällä hetkellähän on vielä suositus välttää kotimaan vapaa-ajan matkustusta. Saa siis nähdä meneekö loma mökillä (ja missä säässä) vai pääsemmekö liikkeelle myös jonnekin muualle. Tässä kokoelma meille instagramissa tulleista kohdesuosituksista. Yritin hieman selvitellä myös miten majoitus näissä paikoissa onnistuu näin korona-aikana.

 

Koli – pala suomalaista kansallismaisemaa

Koli kiinnostaa selvästi ja on tehnyt vaikutuksen moniin, koska tästä tuli useampi suositus. Eikä se mikään ihme ole. Jokainen suomalainen on varmasti nähnyt kuvissa upean Ukko-Kolilta avautuvan järvimaiseman. Jos sitä katsellessa ei sydän yhtään läikähdä kotimaan matkailulle, niin sitten ei varmasti millään.

Koli kiinnostaisi kohteena kovasti. Pohjois-Karjalaan vain tulee reippaasti matkaa pk-seudulta matkaan lähdettäessä, joten siinä lienee syy siihen, miksei Kolilla ole tullut tähän mennessä vielä piipahdettua. Tällä hetkellä Kolin Sokos hotelli on suljettuna, joten se majoitusmuoto on rajattu pois, mutta alueella on vuokrattavia mökkejä, joissa majoittuminen onnistuu.

https://www.instagram.com/p/B0Y99IthXc-/

Lue lisää Kolista:

Monipuolinen Koli: Vaaroja, Niittyjä ja huikeita järvimaisemia

Ruskaretki Kolille

 

Saariston rengastie

Varmasti mahtava kotimaan kesälomakohde lähtee Naantalista ja vie matkailijan saaristomaisemiin. Saimme tästä suosituksen, mutta koska kävimme ajelemassa pienen Saariston rengastien toissa kesänä Finnlinesin risteilyn yhteydessä, taitaa se nyt jäädä välistä. Suositukset kuitenkin tälle vaihtoehdolle. Meillä oli vain päivä aikaa pienen rengastien kiertämiseen ja siinä ajassa näki paikoista vain pintaraapaisun, joten eiköhän sinnekin tule vielä joskus palattua.

Kaunis Naantali

Lauttaa odottelemassa.

 

Järvisydän – paljon vaihtoehtoja järvimaisemissa

Toinen kohde, jolle tuli pari suositusta oli Hotelli Järvisydän. Tämä oli meille ennestään hieman etäisesti tuttu paikka, koska pari kaveria on siellä vieraillut. Erityisesti kiinnostaisi House boat majoitus, mutta miksei myös maisemasviitti. Myös norppien bongausretket kuulostavat ihan omalta jutulta. Onhan se pieni vääryys, että merileijonia ja kirjohylkeitä on tullut nähtyä maailmalla monessakin paikassa, mutta kotimainen saimaannorppa olisi allekirjoittaneelle ihan uusi ilmestys. Järvisydän on nettisivujensa mukaan avoinna normaalisti, mutta koronalla vaikutuksia on luonnollisestikin esim. ravintolatoimintaan.

https://www.instagram.com/p/B_xfKWun44k/

Lue lisää Järvisydämestä:

Yksi matkahaave toteutettu kotimaassa: Järvisydän ja maisemasviitti

Hotelli Järvisydän on symppis vaikkei kaikki suju kuin Strömsössä

Järvisydän talvella

 

Suomen kansallispuistot

Tämä ei ollut kovin tarkka vinkki, mutta sitäkin tärkeämpi. Suomessa on valtava määrä kansallispuistoja ja upeaa luontoa. Sveitsissä pressimatkalla ollessani sveitsiläiset hehkuttivat maan yhtä ja ainoaa kansallispuistoa. Silloin minun oli tarkistettava kuinka monta kansallispuistoa meillä on Suomessa ja niitä on 40! Jos luontoon haluat mennä nyt, niin takuulla valinnanvaraa löytyy, eikä edes kovin kauas tarvitse lähteä. Ei ainakaan merta edemmäs kalaan. Me olemme kiertäneet maailmalla kymmeniä, ellei satoja kansallispuistoja. Silti Suomen kansallispuistoista vain kourallisessa on tullut vierailtua. Eiköhän tänä kesänä olisi aika käydä ainakin parissa uudessa. Viime kesänä kävimme Valkmusan kansallispuistossa ja tänä vuonna on tullut jo ahkerasti vierailtua Nuuksiossa, mutta niin paljon on vielä nähtävää.

 

Rannikon yllättäjä: Merikarvia

Yksi suositus oli meille aivan tuntematon, Porista hieman pohjoiseen sijaitseva Merikarvia. Ei tämäkään yhtään hassummalta vaihtoehdolta kuulosta:

”Rannikkokunta Merikarvian suosittuja kohteita ovat meri, kalaisa joki ja eksoottinen Ouran saaristo. Upeat saaristomaisemat houkuttelevat viivähtämään meren äärellä. Valtatie E8 luo hyvät yhteydet etelästä ja pohjoisesta tuleville. Valtakunnallisen matkailutiestatuksen omaava Pohjanlahden Rantatie kulkee lähellä merta, idyllisten rantakylien ja Merikarvian kirkonkylän läpi.”
Lue lisää Merikarviasta

https://www.instagram.com/p/B_blW7rnxqQ/

Punkaharju – luontoa ja historiaa

Yksi ehdotuksista oli Punkaharju. Tämän paikan muistan lapsuuteni lomakohteena. Meillä oli mökki järven rannalla ja paikka oli aivan ihana. Niihin maisemiin palaisin mielelläni uudelleen aikuisiällä, koska tuosta edellisestä vierailusta on vierähtänyt pari (vai kolme?) vuosikymmentä liikaa. Punkaharju vaikuttaa mahtavalta luontokohteelta, mutta sieltä löytyy myös kaikenlaisia historiallisia kohteita niistä kiinnostuneille. Lue Huge Passion for Life -blogista 8 vinkkiä mitä tehdä Punkaharjulla.

https://www.instagram.com/p/B-7YU0_nFa4/

Muita tulleita suosituksia olivat:

  • Ruovesi ja Helvetinkolu. Helvetinjärven kansallispuisto vaikuttaakin oikein mielenkiintoiselta kohteelta.
  • Myös Ruunankosket Lieksassa vaikutti tulleista vihjeistä mielenkiintoiselta. Emme ole koskaan kokeilleet koskenlaskua, joten se olisi varmasti hauska kokemus. Ruunaankoskella se onnistuu sekä kumi- että puuveneellä.
  • Aurinkoranta Vääksyssä olisi oikein sopivan matkan päässä. Mökkejä ja huviloita vuokraava Aurinkoranta sijaitsee minulle lapsuudesta tutun ja rakkaan Päijänteen rannalla ja sieltä löytyisikin ihanan oloinen hiekkaranta, jossa olisi mukava uiskennella aurinkoisena kesäpäivänä.

 

 Omia erityisiä mielenkiinnon kohteita

Oma erityinen kiinnostuksen kohde olisi Yyterin hiekkarannat. Sieltä löytyisi myös Armille koiraranta, jossa kirmata vapaasti ja juosta mereen uimaan. Toinen pitkäaikainen mietinnän kohde on ollut vierailu karhukojussa. Kuten saimaannorpan kohdallakin, niin myös mesikämmenten kohdalla hieman harmittaa, että niitä on tullut nähtyä luonnossa useita kertoja ihan muualla kuin Suomessa. Olemme kohdanneet kontion Amerikassa Yellowstonessa, Yosemitessa ja Alaskassa, kuten myös Kanadan puolella, mutta kotimaassa ei ole vielä yhtään nallea tullut nähtyä. Yksi merkittävä syy tähän on se, että näiden toiminnan eettisyys mietityttää. Karhujen ja susien ruokkimisella kojujen lähistöllä voi olla myös negatiivisia vaikutuksia näiden eläinten tulevaisuuteen. Tämä asia vaatii siis vielä paljon selvitystyötä ennen kuin voi suin päin sukeltaa kojuun yöksi.

 

Missä sitten majoittua korona-aikana

Lomamökkien vuokrauksen veikkaisin olevan suosituin majoitusmuoto tämän kesän aikana. Iso osa hotelleista on edelleen suljettuna ja kun buffet-aamiaiset ovat pannassa, on huomattavasti kätevämpää majoittua siten, että käytössä on oma keittiö. Muutenkin sosiaalinen eristäytyminen on helppoa toteuttaa oman mökin rauhassa. Mökkejä kannattaa kurkkia esim.:

Lomarengas

Nettimökki

GoFinland

Kaikille mökin vuokraus ei kuitenkaan sovi tai ole mahdollista. Esimerkiksi julkisten kulkuneuvojen varassa liikkuville mökin vuokraus voi tuntua hankalalta, koska ne usein sijaitsevat hieman syrjässä julkisten reiteiltä. Hotellit ovat pikkuhiljaa avaamassa oviaan, vaikka monet ovat varmasti vielä pitkään suljettuna. Esimerkiksi Sokos-hotelleista iso osa on vielä kiinni, mutta monet avaavat ovensa jälleen kesällä. Katso ajankohtainen ja päivittyvä lista avoinna olevista ja S-ryhmän hotelleista.

Mökkilomailua Heinolassa

Saa nähdä mihin kesäloma vie. Ainakin omalle tai siis vanhempieni mökille Heinolaan, mutta jossain muuallakin olisi mukava käydä. Millaisia suosituksia tai suunnitelmia sinulla on kotimaan kohteista?

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram

Comments

  • Marika
    17.5.2020

    Kiitos kun jaoit vinkkejä! Mukavilta ja upeilta kuulostavia paikkoja kaikki mutta Koli on ollut mielessä täällä jo aikaisemminkin joten se täytyy ehkä käydä katsastamassa!

    reply
  • 17.5.2020

    Entisenä lohjalaisena Länsi-Uudenmaan ruukkialueet ovat tulleet tutuiksi. Fiskars, Billnäs, Fagervik ja Raaseporin linna on koluttu jopa fillarilenkeillä. Nykyisin asumme Vantaalla ja käymme pyörähtämässä niissä moottoripyörällä.
    Turun Saaristoreitti on suunnitelmissa, siitä olemme nähneet (moottoripyörällä) vain osan.
    Liittoni jäsenenä saan alennusta majoituksista niin Meri-Teijossa, Tammisaaren Kopparössä kuin Kustavin jurtissa. Kustavin Lootholmassa on käytössä myös leirintäalueen palvelut ja rantasauna.
    Kevään reissujen peruuntuessa ja Uudenmaan rajojen avauduttua vietimme mökkiviikon Meri-Teijossa vaeltaen Teijon kansallispuistossa, saunoen ja rentoutuen. Hieno paikka aivan mihin aikaan vuodesta tahansa!
    https://illusiafinland.blogspot.com/search/label/Meri-Teijo
    Seuraavaksi suuntaamme kesäkuussa muutaman päivän lomaselle Tampereelle.

    reply
  • 18.5.2020

    Me tykätään Suomen kansallispuistoista todella paljon ja ollaan käyty vierailemassa isossa osassa. Tuo Helvetinjärvi ei kuulu meidän suosikkeihin, mutta sen sijaan järjellisen matkan päässä siitä, joskin kauempana pääkaupunkiseudulta, sijaitseva Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto on yllättänyt positiivisesti. Me tykätään yleensä pitkistäkin patikoinneista, sillä niiden varrella näkee usein varsin monipuolisesti erilaisia maisemia. Kauhaneva-Pohjankankaalla ei patikointia kovin paljoa ole. Kauhanevalla joitain kilometrejä suomaastossa kulkee järven kiertävä reitti, joka voittaa maisemissa kyllä esimerkiksi Valkmusan Oikeaan aikaan vuodesta lintujakin on runsaasti. Sitten Pohjankankaalla parin kilometrin Katikankanjoni on myös upea, vaikka se ei lyhyydestään huolimatta ole ihan kevyt kuljettava. Mutta tykätään sen tarjoamista maisemista todella.

    Me aiotaan käydä tulevana kesänä noissa piilokojuissa. Tuo eettisyys on aiemmin mietityttänyt minuakin. Oltiin juuri katsomassa yhdessä tällaisessa teerien ja metsojen soidinta. Tai no, metsojen osalta tuli nähtyä vain yksi ukkometso eikä soidinmenoista voinut puhua, mutta teerien soidin oli kuumimmillaan. Petoja sen sijaan tosiaan houkutellaan ruoalla, mutta hyvä fiilis toiminnasta silti jäi. Jätitkö muuten tarkoituksellisesti mainitsematta karhujen ja susien lisäksi ahman?

    Kiva kuulla, että Yyteri kiinnostaa. Lapsuudessa on tullut Yyterin rannoilla vietettyä paljon aikaa. 🙂 Vanhemmiten Yyterin linnut ovat alkaneet kiinnostamaan koko ajan enemmän. Ehkä jo ensi syksynä… Ja Merikarvialla on tullut vietettyä useita kesiä, kivaa seutua sekin, joskin edellisestä vierailusta on aikaa yli 15-vuotta.

    reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on