Image Alt

Kotimaan matkailu Tag

Kaupallinen yhteistyö UPM Verlan tehdasmuseon kanssa Tunnetko sinä Suomen maailmanperintökohteet? Verla on yksi niistä ja vain parin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Metsien ja peltojen ympäröimiä teitä ajeltuamme, kuului autosta heti Verlan parkkipaikalle ajaessamme innostuneet hihkaisut. Vieressä virtasi vesi ja komea Patruunan Pytinki tervehti paikalle saapujia ylväällä olemuksellaan.

Kaupallinen yhteistyö Break Sokos Hotel Bomban kanssa "Minä lähden Pohjois-Karjalaan. Vaihdan farkut verkkarihousuun." En voinut mitenkään välttyä siltä, etteikö  tämä Leevi and the Leavingsin kappale olisi soinut päässä, kun pakkasin laukkua tulevaa lomaa varten. Oli huhtikuu ja sään puolesta edellisen viikon lämpimät ja aurinkoiset kelit olivat jo

Kesä lähenee kovaa vauhtia, vaikka lämpötilat ovatkin pysytelleet vielä varsin maltillisella tasolla vuodenaikaan nähden. Moni on odottanut tänä kesänä matkustavansa takuuvarmaan lämpöön Etelä-Eurooppaan tai vuorille vaeltelemaan Keski-Eurooppaan. Näiden matkojen toteutuminen vaikuttaa hyvin epävarmalta vielä tässä vaiheessa, mutta kotimaan matkailun suhteen alkaa pientä toivoa olla näkyvissä, kun

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on