Safarimatkat ei sitten muuten ole mitään lomailua. Siis siinä mielessä, että nukuttaisiin pitkään ja nautittaisiin kiireettömistä aamuista. Päivät ovat täynnä ohjelmaa ja herätykset aiemmin kuin useimmilla meistä työaamuina. Kun tähän vielä yhdistetään se, että iltaisin tapana on istuskella kolmen ruokalajin illallisen ja useamman viinilasillisen voimin iltaa, voi aamulla vähän väsyttää. Kings Poolissa aamuherätys oli puoli kuudelta. Pommiin ei voinut nukkua, vaan ovelle tultiin koputtamaan ja herättäjän velvollisuus oli ryskytellä oven takana siihen asti, että sisältä kuuluisi jonkinlainen merkki siitä, että safarille lähtijät olisivat edes osittain hereillä.

Aamupala oli sitten kuudelta, jolloin aamu jo sarasti. Kyseessä oli vain kevyt aamiainen ja muutaman tunnin safarin jälkeen olisi sitten vasta vuorossa varsinainen lämmin aamupala.

Puoli seiskalta istuimme safariauton kyytiin ja Goms lähti kuljettamaan meitä kohti Avara luonto -dokumenttia. Aikainen aamu on paras aika nähdä eläimiä, etenkin petoeläimiä, ja niitähän me kaikki haluamme nähdä. Aamuisin eläimet ovat aktiivisimmillaan, kun lämpötila on vielä sopiva liikkumiseen. Vaikka Botswanassa lämpötila kohoaa kesäkuukausina lähelle 40 astetta, tippuu se öisin alle kahteenkymppiin. Siksi mekin istuimme seinättömän auton kyydissä lämpimimpiin vaatteisiimme kietoutuineina, vaikkei Botswanassa yhtä kylmä ollutkaan kuin viikkoa aiemmin Zimbabwessa.

Joen uomalle päästyämme, ei näköpiirissä ollut petoja, mutta vastarannalta meitä kohti lähti tulemaan norsuja. Jäimme toisen safariauton kanssa odottamaan, kun ne lähestyivät matalassa joessa vatsaansa myöten kahlaten. Joessa lymyilevät virtahevot eivät olleet kovin innoissaan saadessaan seuraa veteen.

Norsut tulivatkin aivan vierestä ohi. Meidän automme oli hieman kauempana, mutta viereisen safariauton yksi norsuista ohitti aivan hipaisumatkan päästä. Se käveli tyynesti ohi. Ei pienintäkään uhittelun tai epäilyksen merkkiä.

Emme jääneet pitkäksi aikaa katselemaan laiskana makoilevia koiria, vaan lähdimme etsimään aktiivisempia eläimiä. Näimme paljon erilaisia lintuja, virtahepoja, apinoita ja antilooppeja. Kuduja tuntui olevan sinä aamuna joka puolella ja Goms kertoi meille, että niiden iän pystyy määrittelemään sarvien kiekuroiden perusteella. Meidän taidot eivät edelleenkään riitä kertomaan minkä ikäisiä nämä yksilöt ovat, mutta suojaväriä osaan ihastella. Eivätkö nämä sujahdakin hyvin tuonne puiden sekaan?

Siinä missä impalat katoavat hyvin tähän maastoon:

Eipä pumba eli villisikakaan nyt varsinaisesti loista maastosta harmaassa puvussaan, vaikka toki tuollainen possu nyt pistää silmään omalla tavallaan.

Seepra sen sijaan ei ole naamioitunut suojapukuun, vaan tepastelee huomiota herättävän värisenä ympäriinsä. Sen raitojen merkityksestä on väännetty kättä vuosikausia. Teorioita on ollut lämmön säätelystä, petojen hämäykseen. Tällä hetkellä vallalla oleva teoria kertoo raitojen perimmäisen syyn löytyvän hyönteisten hämäämisestä. Paarmat eivät kuulema tykkää mustavalkoraidallisista eläimistä lainkaan niin paljon kuin yksivärisistä.

Kirahvi onkin sitten jo sen kokoinen ja vähän värinenkin, ettei sen ole ihan yhtä helppo maastoutua.  Sen etuna puolestaan on suuri koko, eivätkä pedot yleensä yritäkään saalistaa täysikokoista kirahvia. Vastasyntyneet ja hyvin nuoret kirahvit ovat kuitenkin vaarassa joutua petojen hampaisiin. Tämä kirahvi oli joutunut tai oikeammin sanottuna päässyt lintujen hampaisiin. Kyseessä on eräänlainen symbioosi. Linnut saavat ravintoa ja kirahvi pääsee eroon punkeista ja muista sitä kiusaavista öttiäisistä. Näitä samoja lintuja näkee monien eri eläinten kyydissä dyykkaamassa ja huolehtimasta isäntäeläimestään.

Korkealla puun latvassa kiljumerikotka notkisteli niskaansa yön jäljiltä (oikeasti se taisi päästellä jotain huutoja).

Hieman kauempana meitä tuijottikin puusta sitten hieman erilaisia kotkia. Nenään tulviva haju kertoi miksi puun oksat olivat yhtäkkiä täynnä raadonsyöjiä. Goms oli tuonut meidät katsomaan olisiko usean päivän vanhalla puhvelinraadolla jotain petoja ruokailemassa. Raadolla ei ollut sillä hetkellä ketään nauttimassa aamupalaa, mutta ympärillä olevissa puissa oli kymmeniä korppikotkia ja marabuja.

Koska olimme liikkeellä pro-oppaan kanssa, hän kertoi, että jäljistä päätellen haaskalla oli ollut jokin aika sitten leijonia ja ne saattaisivat olla hyvinkin lähellä. Ei mennytkään montaa minuuttia, kun huomasimme ne noin 50 metrin päässä joen rannalla. Goms kertoi tämän neljän urosleijonan lauman olevan läpikulkumatkalla. Yleensä ne elelevät Namibian puolella, mutta nuorina miehinä liikkuvat pitkiäkin matkoja.

Leijonat ovat kuulema veljeksiä, mutta kaikki eivät ole saman ikäisiä. Goms arveli, että kolme näistä on neljävuotiaita ja yksi kolmevuotias. Ne olivat ilmeisen tottuneita autoihin, eivätkä välittäneet pätkääkään, vaikka parkkeerasimme auton vain metrien päähän niistä. Meidän jälkeemme tuli paikalle toinenkin auto, kun Goms kertoi radiopuhelimen välityksellä bongauksestamme muille oppaille. Paikan laajuudesta ja autojen vähäisyydestä kertoo kuitenkin jotain, ettei paikalle tullut enempää autoja, vaikka tuijottelimme leijonia ehkä puolisen tuntia. 

Alkoi olla jo lämmin ja vatsassa kurnia. Lähdimme ajelemaan takaisin lodgelle päin. Matkalla pysähdyimme katselemaan apinoiden leikkimistä ja yhtäkkiä Goms osoitti ylös puuhun. Emme meinanneet uskoa silmiämme, kun sieltä meitä tapitti isohko pöllö! En ollut koskaan ennen nähnyt pöllöä luonnossa ja jotenkaan en ole yhdistänyt Afrikkaa ja pöllöjä toisiinsa, mutta näköjään niitä elää vaikka missä. Kuva ei ole kummoinen, kun pöllö oli melko hankalassa ja pimeässä paikassa puiden oksien suojassa, mutta eiköhän tämä todisteesta käy.

Hyvillä mielin aamun eläinbongauksista palasimme takaisin Kings Poolin leiriin. Söimme juuri niin fiinin aamupalan kuin premier -luokan safarilodgessa voi odottaa saavansa. Meille ehkä jopa hieman liian fiinin. Sitten tähysimmekin jo taas joelle ja totesimme, että norsulauma oli saapumassa juomaan. Omalta terassiltamme oli lyhyempi matka katsella norsuja, joten lähdimme sinne.

Kuten aiemmin mainitsin, Botswanassa lämpötilat kohoavat päivällä lähemmäs 40 astetta. Otimme siis ilon irti omasta terassista ja etenkin viilentävästä altaasta.

Siinä sitten terassilla hengaillessamme meinasi mennä limut väärään kurkkuun, kun katseeni osui terassin kaiteelle. Änkyttäen kutsuin Tomin nopeasti sisältä kamera mukanaan. En meinannut uskoa sitä todeksi, mutta jo toista kertaa saman päivän aikana katselimme pöllöä silmästä silmään. Tällä kertaa kyseessä oli ihan pieni pöllö, mutta sitäkin suloisempi. Ei se ollut kuin ehkä 20 senttiä korkea ja tiiraili meitä ensin terassimme kaiteelta ja siirtyi sen jälkeen meitä hieman säikähdettyään pari metriä taaemmas puuhun. Vaikka emme lintubongareita olekaan, niin pöllöjä bongaamme jatkossakin erittäin mielellämme!