19.9.
Heräilimme Kalispellissä aamuhämärissä ja lähdimme suuntaamaan kohti reissun seuraavaa kansallispuistoa. Yellowstonen jälkeen epäilimme, ettei Glacier olisi mitenkään
ihmeellinen. Hienoihin maisemiinkin tietyllä tapaa turtuu. Yleensä kuitenkin kaikissa suosituissa nähtävyyksissä on se oma juttunsa, miksi ihmiset näkevät sen vaivan matkustaakseen johonkin paikkaan. Glacierin puiston portille oli kertynyt pieni jono autoja. Lippuluukkuja oli useita, mutta jostain syystä me onnistumme aina valitsemaan juuri sen luukun, jossa jono ei liiku mihinkään. Vihdoin olimme kuitenkin puiston porttien sisäpuolella 25 dollaria köyhempänä. Kävimme ensin ensimmäisen infopisteen luona olevalla rannalla. 

Olimme hieman pettyneitä maisemiin ensimmäisen tunnin aikana. Tien varrella oli
levikkeitä, jonne osa autoista pysähtyi ja matkustajat nousivat kuvailemaan
maisemia. Mekin pysähdyimme yhdessä paikassa, muttei pienessä vesiputouksessa
nyt mitään erityisen ihmeellistä ollut. 

Sitten tie lähtikin kipuamaan vuoren rinnettä
ylöspäin ja ymmärsimme pian miksi tietä kutsutaan yhdeksi maailman kauneimmaksi.

Kansallispuiston
läpi kulkevan tien nimi on Going To The Sun Road (tai lyhyemmin Sun Road) ja se
on valmistunut  vuonna 1932. Pituutta
tiellä on 85 kilometriä ja sen rakentaminen kesti 11 vuotta. Tie on samalla
sekä uskomaton rakennustekniikan näytös että kansallishistoriallinen
maamerkki. Kun katsoo näitä kuvia, ei tarvitse ihmetellä miksi.

Jotain korkeudesta kertoo se, että pian totesimme ajavamme pilveen.

 

Logan Pass on
korkein kohta (2060 m), jonne Sun Road ylettyy. Talven loppupuolella sinne saattaa paikoitellen muodostua tuulen tuivertamana jopa 20 metrin syvyisiä lumikasoja! Logan Passissa on infopiste, myymälä ja
vessat. Tuolta lähtee myös Hidden Lake Trail vaellusreitti, jonka päässä on vuorien
ympäröimä järvi. Matkaa olisi ollut suuntaansa 2,5 km. Pohdimme lähdemmekö
kävelemään sinne. Oli hyytävän kylmä, vaikka aurinko paistoi. Lisäksi meillä oli kohtalaisen tiukka aikataulu, koska olimme varanneet Calgarysta majoituksen tulevaksi yöksi ja sinne olisi vielä matkaa useampi sata kilometriä. 

Kävin infopisteestä kysymässä kuinka todennäköistä on nähdä Hidden Lake Traililla vuorivuohia. Niitä sellaisia isoja, valkoisia, pörröisiä ja parrallisia. Olisin
ehdottomasti halunnut nähdä niitä ja kävellyt ilomielin tuon matkan, jos olisin
tiennyt näkeväni niitä. Valitettavasti infopisteessä kuitenkin kerrottiin,
ettei vuohia ole näkynyt lainkaan viime päivinä. Kesällä niitä näkee Hidden
Lakella kuulema 99% todennäköisyydellä. Nyt tuolla oli kuitenkin jo myöhäinen syksy. Olimme myöhässä 🙁 Päätimme siis säästää aikaa ja jatkaa matkaa autolla Sun Roadia eteenpäin. Upeita kuvia Hidden
Lake Traililta (ja niistä ihanista vuorivuohista) näkee täältä. Tästä tuo vaellusreitti olisi lähtenyt:

Lähdimme autolla liikkeelle, mutta pysähdyimme melkein heti, koska joka puolella oli niin upeita maisemia, ettei niitä voinut, eikä halunnut ihan niin vain ohittaa.

Sun Road on paikoitellen hyvin kapea, joten sitä ei saa ajaa asuntoautolla tai asuntovaunun kanssa, joita molempia on Jenkeissä todella paljon. Niinpä karavaanarit pakkautuivatkin molemmissa päissä puiston porttia tälläisiin ”limusiinibusseihin”.

Sun Road päättyi, mutta Glacierin kansallispuisto ei vielä siihen päättynyt, vaan se jatkuu paljon pidemmälle. Infopisteessä meille kerrottiin, että Many Glacier niminen kylä / keskus olisi erittäin kaunis. Se teki reittiimme noin 50 kilometrin mutkan, mutta päätimme käydä katsomassa paikan. Tälläisiä maisemia oli matkalla:

Ja siinä ne sitten olikin. Itse Many Glacierista emme löytäneet mitään mielenkiintoista. En tiedä emmekö osanneet mennä siellä oikeaan paikkaan tai jotain. Olimme jokatapauksessa hieman pettyneitä, kun lähdimme ajamaan sieltä takaisin. Hetken ajettuamme tien sivussa oli paljon autoja. Yellowstonesta olimme oppineet, että sellainen tarkoittaa yleensä villieläimiä. Niin tuollakin. Porukka tihrusti paljain silmin ja kiikareilla vuoren rinteeseen. Paljain silmin rinteestä ei kyllä erottanut juuri mitään, mutta Tomilla on kunnollinen zoomiputki kamerassa, joten sillä näimme juuri ja juuri, että karhuhan se rinteessä tallaili. Hetken päästä erottui myös toinen karhu ja sen lisäksi useampia villivuohia. Voitte etsiä yhden karhun ja vuohet tästä kuvasta:

Kyllästyimme melko pian noin kaukana ja huonosti näkyviin eläimiin. Paikalle jäi vielä melkein kaikki, jotka olivat siellä eläimiä ihastelemassa meidän tullessammekin. Emme ehtineet ajaa kuin korkeintaan pari kilometriä, kun tien laita oli jälleen täynnä autoja ja porukka tuijotti innoissaan samaiselle vuoren rinteelle. Kieltämättä tuli mieleen, että niitä kyllä harmittaisi, jotka jäivät edelliseen paikkaan, koska nyt näkymät olivat ihan toista luokkaa. Hyvin lähellä, mutta selvästi tietä korkeammalla oli nimittäin mustakarhuäiti pentuineen.

Karhut etsivät kaikessa rauhassa syötävää maasta, eivätkä pahemmin välittäneet  niitä kuvaavista ihmisistä. Sitten paikalle pysähtyi auto, jossa koira alkoi haukkua karhut huomattuaan. Siinä vaiheessa karhut terästäytyivät huolestuneena ja kamerat räiskyivät, kun karhuilla oli nenät irti maasta.

 

Jonkin aikaa emokarhu ja pennut tarkkailivat tilannetta, mutta pian ne jatkoivat maan tonkimista. Mekin jatkoimme matkaamme. Lähdimme kohti USA:n ja Kanadan rajaa. Kun edellisen kerran ajoimme Jenkeistä Kanadaan muutama vuosi sitten jouduimme melkoiseen kuulusteluun. Nyt koko rajan ylitys oli ohi hetkessä ja niin olimme Kanadassa.

Eteemme ilmestyi rankasti hidasteleva auto ja matkustajat olivat melkein puoliksi ulkona ikkunoista heidän pällistellessään metsään. Jututimme heitä pian tuon jälkeen tulleella pysähdyspaikalla ja he kertoivat, että tien yli oli mennyt karhu. Niitä siis tuntui riittävän tuolla! 

Meillä oli vielä viimeinen etappi jäljellä ennen kuin pääsisimme tosissamme ajamaan kohti Calgarya. Kansallispuiston kartassa nimittäin luki ”biisoniaitaus”. Meillä ei ollut mitään havaintoa, mitä se käytännössä tarkoittaisi, muttemme missään nimessä aikoneet vain ajaa sellaisen ohi. Biisoniaitaus osoittautui nimensä mukaisesti suureksi aitaukseksi, jonne sai kuka tahansa ajaa vapaasti autolla sisään biisoneiden sekaan. Kreisiä. Olen ihan varma, että Suomessa tuo päätettäisiin laittomaksi. Nyt kuitenkin oltiin Kanadassa ja sinne me sukellettiin Nissanilla biisoneiden sekaan.

Karvaelukat päätti blokata meidän reitin. 

Hetken aikaa ehdittiin jo epäilemään tuon sarvekkaan, ison tyypin motiiveja, kun se ryhtyi ottamaan askelia aavistuksen liian lähelle Nissania, mutta päätti sitten kuitenkin loppujen lopuksi perääntyä peltilehmän edessä. Siellä oli pienokaisiakin paikalla.

Pääsimme kuin pääsimmekin biisonilauman ohi / läpi ja hienot maisemat jäivät taaksepäin.

Kieltämättä melkoisen komeat maisemat näillä biisoneilla laiduntaa. Nyt oli kuitenkin aika suunnata kohti suurkaupungin vilskettä.