Kaikki mahdollisuudet avoinna syksylle ja talvelle
Meillä ei ole tällä hetkellä yhtään matkaa varattuna. Ei lentoja buukattuna, ei hotelliöitä sovittuna. Lomaa on ja ajankohtakin on suunnilleen tiedossa. Podin New Yorkin matkan jälkeen muutaman päivän melkoisen vakavaa post-travel depressiota. Selasin lentodiilejä ja secret flying -sivustoa vähintään kaksikymmentä kertaa päivässä ja olin aamupäivällä varaamassa meille lennot Jenkkeihin ja iltapäivällä Afrikkaan. Tomi vinkkaili Australian lennoista. Mitään ei kuitenkaan ole vielä varattu.
Tätä matkahyperventilointia kesti aikansa, mutta sitten rauhoituin, koska tajusin jotain. Ei tässä pidä panikoitua, vaan nauttia tilanteesta. Nyt on se hetki, että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Voimme matkustaa melkein minne tahansa. Siis sen puitteissa, mitä budjetti antaa myöden ja kuinka paljon työnantaja myöntää lomaa. Valitettavasti molemmissa on omat rajoituksensa. Nämäkin huomioonottaen jää silti vielä paljon valinnanvapautta. Niinpä tässä onkin sitten seisoskeltu olohuoneessa jättimäisen maailmankartan edessä ja pohdittu minne pääsisimme seuraavan kerran tökkäämään uuden nuppineulan käydyn kohteen merkiksi.
Karibian lämpöön
Olisiko seuraava kohde Karibialla? Siellä emme ole käyneet kahteen ja puoleen vuoteen. Turkoosi vesi ja taattu lämpö vetää puoleensa aina. Vietimme vuonna 2011 oikein kivan viikon Aruballa ja lisäksi kahdella eri Karibian risteilyllä olemme käyneet yhteensä kymmenellä saarella. Lähes kaikista olemme pitäneet. Edelleen käymättömiä saaria on kuitenkin lukuisat määrät ja parille jo käydyllekin olisi kiva palata. Tomi voisi mielellään matkustaa St Maartenin älyttömälle lentokonerannalle koska tahansa uudestaan spottailemaan.
Afrikkaan safarille
Entäs se jo lähes perinteeksi muodostunut syksyinen Afrikan matka. Haluaisin kovasti taas safarille eläimiä bongailemaan. Krugerin kansallispuisto ja Etelä-Afrikka on ollut mielessä lähes koko kevään ja kesän. Tomi pistää hanttiin. Kiitos Suurin Onni -blogin, Namibia kiinnostaisi myös enemmän kuin paljon, mutta senkään suhteen en ole vielä saanut Tomin päätä kääntymään. Afrikka- ja etenkin safarikuume elää kuitenkin hyvin vahvasti ja jos ei tulevana talvena, niin viimeistään seuraavana on päästävä taas ihastelemaan norsuja, leijonia ja kaikkia muita Afrikan eläimiä
![]() |
Norsuja Hwangen kansallispuistossa Zimbabwessa. |
![]() |
Seeprat Krugerin kansallispuistossa. |
Australia kiinnostaa aina
Australia olisi aina meitä kiinnostava vaihtoehto. Olemme molemmat kaivanneet takaisin tuonne kaukaiseen kengurumaahan siitä lähtien, kun 2011 keväällä lähdimme sieltä puolen vuoden oleskelun jälkeen. Qatar Airwaysin kautta lennot olisivat nyt kohtuuhintaisiakin. Sydneyhin pääsee noin 800 eurolla. Jos lomaa olisi enemmän kuin kaksi viikkoa (ja budjettia ehkä pikkuisen enemmän), seuraava matkakohde olisi tässä. Valitettavasti en voi olla töistä pois pidempää aikaa kerralla ja matkoihin menee jo melkein kaksi vuorokautta suuntaansa, joten loma paikan päällä jäisi lyhyeksi. Taitaa siis Australia jäädä odottamaan pidempiä lomajaksoja ja onhan se myös kallis kohde lomailla esim. moneen Afrikan maahan verrattuna.
![]() |
Esperancessa, Länsi-Australiassa on uskomattoman kauniita rantoja. |
![]() |
Erikoinen Lake Ballard Länsi-Australiassa. |
Euroopan rantaloma pakettimatkana
Entäs sitten Euroopan kohteet? Yksi mielessä pyörinyt vaihtoehto on koulujen alkamisen jälkeen äkkilähtö johonkin Etelä-Euroopan lomakohteeseen. Silloin niitä saa yleensä edullisesti. Siis ihan oikeaa pakettimatkaa olemme harkinneet! Sellaisella emme ole olleet kohta kymmeneen vuoteen, emmekä yhdessä kertaakaan. Tämä äkkilähtö pakettimatka tyyliin mihin vain, missä on lämmintä ja meri lähellä, olisi se kaikkein edullisin vaihtoehto, mutta meidän mielestä myös tylsin. Mielessä on pyörinyt myös Skotlantia, Irlantia ja Islantia, mutta jos nyt kuitenkin yritettäisiin matkustaa jonnekin, missä voisi hieman todennäköisemmin olla syksyllä lämmin.
Väli-Amerikka ja suloiset eläimet houkuttelevat
Pakko kuitenkin myöntää, että meitä eniten kiinnostavimmat kohteet löytyvät kaukaa. Väli-Amerikasta löytyy monta maata ja kohdetta, jossa emme ole käyneet, mutta hinkua sinne olisi sitäkin enemmän. Costa Ricassa vetää puoleensa eläimet ja luonto, mutta korkea hintataso on pitänyt meidät poissa sieltä. Myös naapurimaat Panama ja Nicaragua tuntuvat kiinnostavilta ja niistäkin taitaa löytyä runsaasti nähtävää eläinten ystäville.
![]() |
Nenäkarhuja Iguassun putouksilla Argentiinan puolella. Näitä samoja tyyppejä löytyisi Väli-Amerikastakin. |
Lähi-Itään tai risteilemään
Lähi-itä ei ehkä ole ihan sitä kuuminta hottia tällä hetkellä muuten kuin lämpötilojensa puolesta, mutta sieltäkin löytyy siitä huolimatta myös turvallisia ja mielenkiintoisia kohteita. Kiinnostuin Jordaniasta La Vida Loca -blogia luettuani vielä aiempaa enemmän. Maa houkuttelisi hyvin erilaisella ympäristöllään ja nähtävyyksillään. Olisi kiinnostavaa nähdä Petra, yksi maailman seitsemästä ihmeestä, sekä Wadi Rumin aavikko ja ihan vain aistia vanhaa beduiinitunnelmaa.
Entäs sitten risteilyt? No koska vain! Karibian risteily on aina hyvä vaihtoehto. Samoin kelpaisi vuonoristeily Norjassa (mitä tapahtui sille ”mennään lämpimään”?!) tai vaikka Aasiaan. Halvin vaihtoehto lienee Dubain risteily, jollaisia saa lentoineen todella edullisesti.
![]() |
Karibian risteilylle lähdössä Miamin satamassa muutama vuosi sitten. Ah, tuota lähdön tunnelmaa! |
Ennestään tutut matkakohteet
Yhden muutoksen olen huomannut omassa matkahaaveilussani. Siinä missä viimeiset vuodet matkat ovat kohdistuneet lähes aina uusiin paikkoihin ja vieraisiin kohteisiin, olen ryhtynyt enemmän ja enemmän haaveilemaan niihin parhaimpiin paikkoihin palaamisesta. Juuri tämän vuoksi Etelä-Afrikka on ollut paljon mielessä ja sen lisäksi olisin koska vain valmis matkustamaan uudelleen Alaskaan ja Yellowstonen kansallispuistoon. Näitä kaikkia kohteita yhdistää tietenkin yksi ja sama asia – villieläimet.
![]() |
Alaskalainen hirvi tienvierustan pusikossa ruokailemassa. |
Mutta mihin me sitten syksyllä päädytään – se jää nähtäväksi.
Nautitko sinä siitä, että mahdollisuudet on avoinna vai pitääkö taskussa olla matka varattuna, jotta voit tuntea olon tyytyväiseksi?
Pirkko / Meriharakka
Miten olisi risteily Intian valtamerelle? Me varasimme moisen marraskuulle, määräävänä tekijäni ei kuitenkaan lämpö ja aurinko vaan risteilyn houkuttelevuus maabongausnäkökulmasta: 3 maata ja lisäksi vielä yksi alue (Reunion) samalla kahden viikon reissulla 🙂 Mutta kyllä se lämpö ja valokin sitten marraskuussa jo kelpaa!
Toistaiseksi meilläkin on tuo max 2 viikkoa lomaa kerrallaan rajoite ilman ihan erityisiä järjestelyjä ja siksi lennämmekin syyskuussa 2 viikoksi Kanadaan ja sitten marraskuussa 2 viikoksi Mauritiukselle, mistä tuo risteily starttaa, eli lentämistä tulee suhteessa vähän turhankin paljon.
Elina / Vaihda vapaalle
Risteily Intian valtamerellä kuulostaa kyllä tosi hyvältä! Täytyypä kurkata millaisia vaihtoehtoja sinne löytyy. 🙂 Hyvältä kuulostaa tuo pari viikkoa Kanadassakin. Parin viikon maksimiloma-aika on tosiaan pieni rajoite, mutta ehtiihän siinäkin jo jotain onneksi.
Sofia
Ajatus siitä, että kaikki mahdollisuudet ovat avoinna kuulostaa mahtavalta, vapaalta! Itse oon just sellainen että mulla pitää olla aina vähintään yhdet lentoliput sähköpostissa odottamassa, muuten turhaudun ja tulen levottomaksi. Toivoisin osaavani olla rennompi asian kanssa, niin silloin voisi tarttua hyviin tarjouksiin kun sellainen tulee vastaan.
Elina / Vaihda vapaalle
Kyllä minäkin kieltämättä tietyllä tapaa olen rauhallisempi, kun lennot on varattuna, mutta siinä on sitten tosiaan se miinus, ettei välttämättä pysty extempore tarttumaan hyviin tarjouksiin.
Ulla
Ihana tilanne ja ongelma! =) Oon huomannut, että matkan jälkeen on kaikista pahin hinku varata uusi matka heti. Ei ole ollenkaan vieras tilanne tuo, että heti edellisen reissun jälkeen melko pakkomielteisesti selaa kaikkia lentotarjouksia. Jännä nähdä minne te seuraavaksi suuntaatte! =)
Elina / Vaihda vapaalle
Hyvä, etten ole yksin tämän "ongelman" kanssa. 😀 Muakin vähän jännittää mihin me seuraavaksi lähdetään. 😉
Teija / Lähdetään taas
Kuulostaa kyllä aika kivalta tilanteelta, vaikkei niitä lentoja olekaan vielä varattuna. Meilläkin viime Karibian reissusta on 2,5 vuotta, ja näkemättä meillä on niitä ihan eteläisimpiä saaria, ja niitä olisi kiva kierrellä risteillen. Tuo Pirkon mainitsema Intian valtameren risteily olisi kyllä myös hieno! Pohdittavaksi jää, onko 1-vuotiaamme vielä kuitenkin turhan nuori siihen, että itse saisi nautittua rennosta risteilylomasta.
Jään innolla odottelemaan, minne päätätte lähteä.
Elina / Vaihda vapaalle
Ainakin tässä tilanteessa saa fiilistellä monia vaihtoehtoja. 🙂 Vuoden ikäinen saattaa tosiaan olla hieman haastavassa iässä risteilyä ajatellen, mutta eiköhän siitä risteilystä nauti aina!
Teija / Lähdetään taas
Muisti ei näytä toimivan minulla ollenkaan. Mehän olimme puolitoista vuotta sitten Barbadoksella kaksi viikkoa 😀 Mutta viime Karibian risteilystä on 2,5 vuotta. Melkein oikein muistin 🙂
Laura/ My post-University life
Mun mielestä se on itseasiassa yllättävän vaikeaa olla sellaisessa tilanteessa jossa voi lähteä minne tahansa. Meillä oli niin häämatkan kanssa, vain aikaväli oli päätetty joka itseasiassa loppuenlopuksi hankaloitti asiaa entisestään kun mietittiin minne voidaan lähteä elokuussa kahdeksi viikoksi. Meillä kun yleensä matkat on jotenkin aina sidottu johonkin tapahtumiin, Suomi-vierailuihin etc…Mutta kyllähän se huippukohde löytyikin sitten lopuksi 🙂 Mä tietysti sanoisin että takaisin vaan Afrikkaan 😀
Elina / Vaihda vapaalle
Mäkin sanoisin, että takaisin Afrikkaan, mutta vielä pitää saada Tomi taivuteltua. 😀 Meillä harvemmin on matkat sidottuna mihinkään tapahtumiin tai muihin, joten ollaan kai melko tottuneita tälläiseen tilanteeseen, että koko maailma on avoin. Pientä levottomuuttahan tämä vain aiheuttaa. 😀 Onneksi meillä on hieman joustoa siinä, milloin lomaillaan.
Marikaw
Tuttu tunne ja oon aika samassa tilanteessa. 😀 Yks neljän päivän reissu on Skotlantiin elokuulle, mut elokuun lopuille kahdelle lomaviikoille ei mitään hajua, ja sen lisäks jää vielä kaks viikkoa lomaa loppuvuodelle mistä ei mitään tietoa. Houkuttelee about kaikki samat kohteet kun suakin, eniten ehkä tällä hetkellä tekis mieli siirtää kesän lomat loppuvuoteen ja lähteä Australiaan tai Havaijille. Miten kävi budjetille? Huonosti.
Elina / Vaihda vapaalle
Haha 😀 Australia ja Havaiji ei todellakaan ole sieltä ihan halvimmasta päästä! Mutta kerrankos sitä eletään. 😉
Henna /suurin onni
Ooh onpa tosiaan aika mainio tilanne, vaikka ymmärrän myös sen ensin herättämän ahdistuksen. Äänestän jälleen Namibiaa 😀 Mutta aika upeilta kuulostaa nuo muutkin vaihtoehdot, kelpaisi kyllä. Jos päädytte Jordaniaan ja Petraan, niin meiltä löytyy hyvä vinkki vähän pienempään ja tunnelmalliseen beduiinileiriin, jossa olimme yötä Wadi Rumissa.
Hauska nähdä mihin päädytte! Ihanaa suunnittelua! ♥
Elina / Vaihda vapaalle
Namibia on kyllä vahva vaihtoehto! Ja todellakin kysyn sulta lisää vinkkejä, jos Jordaniaan päädytään. Olisi tosi mielenkiintoista yöpyä beduiinileirissä.
Rva Kepponen
Ihana ongelma! Jännä nähdä mihin päädytte.
Elina / Vaihda vapaalle
Ihan tässä itseäkin jännittää. 😀
Marre
Mitä enemmän matkustaa sitä enemmän haluaa matkustaa.. Nyt minulla ei muuta bookattuna kuin syksyllä lento Lappiin, no se ei tunnu edes varsinaiselta matkustelulta koska Suomessa.
Mutta koko talvea en kyllä aio Suomessa palella, joten jotain varmaan keksitään, jos ei Singaporessa olla pidempää aikaa tänä talvena. Suunnitelmia on 🙂
Elina / Vaihda vapaalle
Näinhän se menee! Nälkä kasvaa syödessä. 🙂 Kyllä kotimaan matkailukin on ihan oikeaa matkailua. Näin Etelä-Suomessa asuvan näkökulmasta Lappi on hirveän kaukanakin esim. Tallinnaan verrattuna. 😀
noonis
Ne Qatarin lennot Ausseihin on tosi edulliset, me napattiin sieltä just lennot koko perheelle Suomeen.
Elina / Vaihda vapaalle
Kätevää, kun ne tosiaan toimivat noinkin päin. Kunpa vain voisi tarttua niihin!
Ida
Tuollainen tilanne on kyllä aika ihanteellinen – tosin siitä seuraa helposti valinnan vaikeus. Oli hauska lukea tämä postaus juuri nyt, kun itsekin punnitsen erilaisia vaihtoehtoja ensi talveksi. Tarkoitus olisi lähteä ulkomaille ainakin puoleksi vuodeksi, mutta muoto on vielä vaiheessa 😉
Elina / Vaihda vapaalle
Voi teitä onnellisia, kun teillä on mahdollisuus lähteä noin pitkäksi aikaa! Siinä tosiaan tulee varmasti vielä pahempi valinnan vaikeus. 😀
Jaaskarit
Tunnistamme tilanteen ja se on todella mukava. Kaikki mahdollisuudet avoinna! Aika ja raha se vaan tätä hommaa säätelee, mutta sille ei voi mitään. Joskus on taas sitten ihan huulet mutrussa, kun ei voi vuoteen ostella reissuja minnekään, kun on lentolippuja jo useimmille kuukausille ostettuna:) Olisiko tämä se positiivinen ongelma?
Elina / Vaihda vapaalle
Nämä on todellakin niitä positiivisia ongelmia! Kunpa olisikin vain tälläisiä. 😀
valkoisiahiutaleita
Matkan jälkeinen post travel-tila muistuttaa lähinnä krapulaa. Poden sitä jokaisen reissun jälkeen, ja erityisesti Lentodiilit-sivusto tekee siitä sietämättömän hankalaa. Ajan kuluessa tilanne rauhoittuu ja seuraavan reissun varaaminen tapahtuu useimmiten kuin salama kirkkaalta taivaalta. Koska vietämme kesät Suomessa mökillä, meillä ajankohta on yleensä jokin sattumanvarainen kylmä, harmaa ja sateinen kesäpäivä, jolloin tulee roikuttua liikaa netissä ja mietittyä osittain minne ensi talvena tai keväänä. Nämä kesän päivät ovat vieneet meitä ainakin Kanadaan, kahdesti Guadeloupelle (Karibialle) ja viimeksi Espanjan Andalusiaan. Sekä nyt viimeisimpänä ensi keväänä sinne Australiaan! Meillä tosin on aikaa vain tuo reilut pari viikkoa, mutta suunnitelmat tehdään sitten sen mukaisesti. Arvelen, että siellä voisi mennä kuukausikaupalla!
Tuo aika, josta mainitsit on juuri parasta. Ja sitten yht'äkkiä on se päivä, kun kaikki oikeastaan onkin ihan kristallinkirkasta. Ihania suunnitelmia, ja kauniita kesäpäiviä!
Milla
Elina / Vaihda vapaalle
Kaikkea sateiset kesäpäivät saavatkin aikaiseksi. 😀 Ihaniin paikkoihin ne ovat teitä kuljettaneet. Onhan se tuon Australian kanssa vähän niin, että jos sinne haluaa ja lomaa on vain se parisen viikkoa, niin sitten pitää ottaa kaikki irti niistä parista viikosta. Meillä tai siis minulla ongelma on henkisesti siinä, että kun edes puolessa vuodessa emme nähneet kuin pikkuripauksen maasta, niin mitä ehtisimme parissa viikossa. Mutta niinhän se on, että se pari viikkoakin on hirveän paljon parempi kuin ei mitään! Australia vain on niin mahtava! 🙂
Pirita L
Sitä aina ajattelee, että olisi kiva pitää vaihtoehdot avoimina ja iskeä, kun osuu hyvä tarjous kohdalle…mutta sitten kuitenkin nousee paniikki, jos ei ole vähintään kahta matkaa varattuna. Nytkin on jo tämän vuoden joulu ja ensi vuoden pääsiäinen varattuna. Huoh.
Pinkkis
Meillä on sama juttu, ei mitään varattuna eikä isommin suunniteltuna mutta lähinnä puhuttu Karibian risteilystä tai ylipäätään jenkeistä. Kuitenkin max pari viikkoa on mahdollista olla reissussa niin ei toisaalta houkuttelis joku lähempänäkin oleva kohde jottei mee niin kauaa matkustamiseen… vaan aika näyttää! ja toki budjettikysymyskin, kun ens keväänä pitäist tanssia häitä ja sitä varten säästää, puhumattakaan häämatkasta jota on tarkoitus viettää useampi kuukausi….