Tämä on kohtaus uusimmasta Bond -elokuvasta. Piti melkein hieraista leffateatterissa silmiään, koska aihe oli meille niin
ajankohtainen. Siinä missä Mr James Bond ja hänen tämän leffan rakastajattarensa istuivat valkokankaalla Afrikassa junanvaunussa, istuimme mekin Tomin kanssa vastaavassa tilanteessa vain vähän aikaa sitten. Onneksi meidän perässämme ei sentään ollut palkkamurhaajaa.

Vaikka Bond -leffan kohtaus oli kuin vuosikymmenten takaa, ovat vastaavat junat edelleen todellisuutta Afrikassa. Me pääsimme kokemaan loka-marraskuun taitteessa kolmen päivän mittaisen matkan ylellisen Rovos Railin kyydissä. Se oli kuin paluu menneille vuosikymmenille – nykyaikaisten mukavuuksien kanssa.

Lokakuun viimeisen päivän aamuna oli pientä jännitystä ilmassa. Olimme Etelä-Afrikan pääkaupungissa Pretoriassa, mutta jostain syystä olimme päätyneet yöksi Manhattanille. Maltoimme tuskin syödä aamupalaa tuossa New York -teemaisessa hotellissa, vaikka sen aamupalatarjonta peittosi varmasti yhden jos toisenkin Amerikan mantereella sijaitsevan hotellin hiilaripitoisen aamupalan. Hieman tyhjäksi jäänyt vatsa ei silti huolettanut. Emme uskoneet joutuvamme näkemään nälkää seuraavien päivien aikana, vaan päinvastoin. Vatsakupuun oli hyvä jättää tilaa herkuille. Olimme suuntaamassa Rovos Railin hemmoteltaviksi. Edessä oli kolmen päivän ja kahden yön mittainen junamatka Pretoriasta Durbanin rannikkokaupunkiin.

Etukäteen saamissamme ohjeissa meitä pyydettiin saapumaan Rovos Railin yksityiselle juna-asemalle yhdeksältä. Juna lähtisi kymmeneltä. Hotellillamme haluttiin pelata varman päälle ja meille järjestettiin maksuton kuljetus lähtemään jo kahdeksalta. Ensin meille ehdotettiin puoli kahdeksaa. Saattaisi olla ruuhkaa. Suhtauduimme asiaan epäillen. Kartan mukaan matkaa oli huimat viisi kilometriä. Virkailija vakuutti, ruuhka saattaa olla joskus todella paha.  Lähdimme liikkelle kymmentä yli kahdeksan.

Olimme perillä asemalla 8:20.

Kävi ilmi, ettei se kuitenkaan ollut lainkaan liian aikaisin. Meidät otettiin vastaan hymyssä suin. Emmehän me olleet edes ensimmäiset paikan päällä. Saimme hylätä heti painavat matkalaukkumme ja suuntasimme ihastelemaan kaunista ja seesteistä juna-asemaa. En yleensä erityisemmin nauti suurista rautatieasemista. Niillä on hälyistä ja valtavasti kiireisenä käveleviä ihmisiä. Tämä asema oli kuitenkin sellaisen vastakohta. Sisustus vastasi enemmän hienostunutta olohuonetta. Joka puolella oli muhkeita nojatuoleja ja sohvia. En muista tarkalleen, mutta voisin melkein vannoa, että kaiuttimista soi pianomusiikki. Kevyeksi jääneestä hotelliaamiaisestakaan ei tarvinnut enää olla huolissaan, koska tarjolla oli kahvin, teen ja kuohuviinin lisäksi myös pieniä kolmioleipiä ja muuta naposteltavaa. Olimme lähdössä all-inclusive junamatkalle.

Ulkona riikinkukot hyppivät raiteilla ja edessämme odotti kunnon vanhanajan höyryveturi, jota aikaisin paikalle saapuneet junailijat kuvasivat innoissaan. Vastaavaa veturia ei ole enää tänä päivänä mahdollista nähdä monessakaan paikassa.

Ennen kuin maltoimme asettua aloillemme juomaan lähtöskumpat, kävimme myös muutaman sadan metrin päässä Rovos Railin omassa rautatiemuseossa. Hämmästyimme hieman, kun ohitimme tuolla lyhyellä matkalla vapaana piha-alueella hengailevan alpakan, aasin ja hevosen. Oli todellakin helppo virittäytyä menneen ajan tunnelmaan. En tosin ole aivan varma miten alpakka etelä-amerikkalaisena kamelieläimenä siihen kuvioon asettuu. Ei kuitenkaan takerruta pikkuseikkoihin. Alpakat ovat ihania, niin varmasti myös Rovos Railin henkilökunnan mielestä.

Rovos Rail ei itseasiassa ole lainkaan niin vanha kuin voisi kuvitella. Sen historia ulottuu vain 80-luvulle, jolloin Rohan Vos (nyt ehkä jo huomaatte mistä yrityksen nimi on peräisin) hankki ensimmäisen höyryveturin ja junanvaunun. Alkuperäisenä ajatuksena ei ollut kaupallisen toiminnan perustaminen, vaan kaikki lähti liikkelle harrastuspohjalta. Toiset perheet matkustavat asuntovaunuilla, Vossin perhe kaavaili matkustavansa omalla vintage junalla. Oman junan ylläpitäminen ja sillä matkustaminen ei kuitenkaan ollut aivan ilmaista. Kulujen pienentämiseksi Vossin perhe päätti myydä myös lippuja junamatkoilleen. Vuodesta 1989 lähtien Rovos Rail on liikkunut pitkin Afrikan kiskoja matkustajia kyydissään. Suurin osa reiteistä kulkee yrityksen kotimaassa Etelä-Afrikassa matkan keston ollessa pari yötä, mutta pisimmät reitit ulottuvat aina Tansaniaan asti. Matka Dar es Salamiin olisi pitkä joka tapauksessa, mutta Rovos Rail etenee aina hitaasti. Vauhti ei koskaan ylitä 60 kilometriä tunnissa ja päivisin pysähdellään safareilla ja muilla ekskursioilla. Niinpä tuohon kaikkein pisimpään Rovosin reittiin kuluukin kaksi viikkoa. Melkoinen aika viettää junassa vai mitä?

Mutta millaisessa junassa! Intoa täynnä odotimme, että pääsisimme vihdoin astumaan tuohon jo lähes mystiseltä tuntuvaan luksusjunaan, josta olimme puhuneet viikkojen ja kuukausien ajan. Rovos Raililla kaikki tapahtuu kuitenkin tyylillä ja ennen junaan astumista oli puheenvuorossa itse Rohan Vos. Tuosta 80-luvulla alkunsa saaneesta yrityksestä on tullut vuosien varrella suuri perheyritys. Silti tänäkin päivänä itse yrityksen perustaja toivottaa matkustajat mahdollisimman monilla lähdöillä henkilökohtaisesti tervetulleeksi. Voiko arvostusta matkustajia kohtaan enää suuremmin näyttää?

Ja niin oli sitten aika astella junaan. Rohan kutsui jokaisen vieraan henkilökohtaisesti nimeltä, kätteli meidät kaikki ja sen jälkeen meidät ohjattiin junaan – omaan sviittiimme.

Jos ajattelet sanaa sviitti, mieleesi tulee varmastikin paljon tilaa. Junassa siihen ei ole mahdollisuutta. Tilaa ei ole paljon, mutta tärkeintä on, että sitä on riittävästi. Meidän deluxe -luokan sviitissämme oli kaikki tarpeellinen ja hieman enemmän. Kun mainitsin aiemmin vanhan ajan tunnelman nykyaikaisilla mukavuuksilla, niihin voitaneen luetella esimerkiksi ilmastointi, puhelin ja baarikaappi. Viimeksi mainitun sviitin stuertti täyttää matkustajien juomamieltymysten mukaan. Kuuluu hintaan – tietenkin. Suihku oli tilava, eikä kuumasta vedestä ollut pulaa.

Siinä istueskellessamme sviitissämme ja katsellessamme Rovos Railin yksityisen juna-aseman jäämistä taaksemme, olo oli jälleen kerran epätodellinen. Olemmeko me todella täällä! Ja juuri kun luulimme, ettei Rovos Rail enää osaisi enempää yllättää, ohitimme salkoon nostetun Suomen lipun. Meidän vuoksemme salkoon nostetun Suomen lipun. Huh.

Matka Rovos Railin kyydissä jatkuu. Pysy mukana:

Facebook | Bloglovin | Instagram