Image Alt

Matkablogi

Risteilykevät Royal Caribbeanin kanssa

Anthem of the Seas on juuri valmistunut Meyer Werftin telakalla Saksassa. Se on järjestyksessä toinen Quantum-luokan risteilijä. Tällä hetkellä laiva on vielä sisämaassa telakalla ja matka merelle on pitkä. Laiva on 348 metriä pitkä ja 42 metriä leveä. Kuulostaa haastavalta, eikö? Sitä se onkin. Laiva ohjataan pian samalla tavalla Ems-jokea pitkin kuin sen sisaralus viime syksynä. Anthem of the Seas lipuu pitkin kapeaa ja mutkaista jokea 32 kilometrin matkan takaperin. Aikaa siihen kuluu 10 tuntia. Vauhti on niin hidas, että laivan vierellä, rantaa pitkin pysyy vauhdissa mukana verkkaisesti kävellenkin. 
Alla olevat kuvat ovat Royal Caribbeanin kuvapankista viime syksyltä, kun Quantum of the Seas lipui Ems-jokea pitkin kohti merta. En ollut paikalla silloin, enkä ole nytkään. Sen sijaan tuhannet muut ovat seuraamassa, kun Saksan maaseudulla kiemurtelevaa jokea pitkin kulkee valtava risteilyalus. Näky on varmasti vaikuttava.
Ennen kuin uusi risteilyalus aloittaa varsinaiset risteilynsä, se käy läpi melkoisen määrän testejä. Niinpä tämän laivan virkaanastujaisristeily lähteekin vasta 22 huhtikuuta Lontoon läheltä Southamptonista.
Ja miksi sitten kerron tästä kaikesta teille? No siksi, että minä olen lähdössä risteilemään tällä laivalla parin yön risteilylle jo 20 huhtikuuta! Pääsen Royal Caribbeanin kutsumana pressimatkalle tutustumaan Anthem of the Seas -alukseen ensimmäisten joukossa. Mukaan lähtee myös Pingviinimatkojen Milla. Voitte varmasti uskoa, että tässä on tullut melkoisella innolla tutustuttua siihen mitä kaikkea tuo laiva on niellyt sisäänsä ja voi jestas mitä sieltä löytyykään! Anthem of the Seas on teknologialtaan ja varustukseltaan jotain aivan toista luokkaa kuin ne laivat, joilla olen aiemmin seilannut Karibialla ja Alaskassa.
Tässä on laivan lyhyt esittelyvideo:
Pidemmän, humoristisen videon voit katsoa täältä. Se on tehty Quantum of the Seas -laivasta, mutta nämä kaksi laivaa ovat sisaralukset eli ne ovat lähes identtiset. 
Ainoa murhe tässä on vain se, että miten ihmeessä ehdimme parissa päivässä nähdä ja kokea kaiken mitä tällä laivalla on tarjota. Tulee kiire, kun ottaa huomioon, että laivalla on 18 ravintolaa ja toki melkoinen määrä muutakin tekemistä kuin syöminen ja juominen. Pitäisihän sitä ehtiä pulahtamaan johonkin laivan kymmenestä jacuzzista ja yhteen laivan neljästä uima-altaasta. Aikatauluumme pitäisi saada mahtumaan myös törmäysautoilua (luit aivan oikein), surffausta (en osaa!) ja laskuvarjohyppy simulaattorissa (yritän uskaltaa). Lisäksi päitä tulee varmasti kääntämään laivan huipputeknologia (mm. ”robottibaarimikko”), jollaista en ole ennen nähnyt.

Kaikkein eniten odotan kuitenkin North Starissa vierailua. Se on laivan kannen päällä oleva ”näköalakapseli”, joka liikkuu myös meren päälle. Kuulostaa aivan huikealta. Ei myöskään sovi unohtaa iltaohjelmaa, johon kuuluu upeita esityksiä ja olisihan sitä kiva käydä pyörähtämässä tanssilattiallakin. Ihan hengästyttää ajatellakin mitä kaikkea sitä haluaa toteuttaa parissa päivässä. Ei mikään ihme, että nämä risteilyt kestävät yleensä sen viikon. Pitkästymään ei nimittäin pääse.

Anthem of the Seas tekee kesäkaudella lukuisia risteilyjä Euroopassa, joten nyt on hyvä mahdollisuus päästä tutustumaan huippuluokan risteilijään ilman kaukomatkaa. 

Mutta mitä muuta keväälle on luvassa? Työmatka Leville ja Tallinnaan. Tomi lähtee poikaporukalla Prahaan ja yksinään Budapestiin. Vihdoin toukokuussa on vuorossa parisuhdematkailuakin, kun suuntaamme autolla viikoksi Barcelonasta kohti Pyreneiden vuoristoa. Tomi käy mahdollisesti sitä ennen katsomassa formulat paikan päällä. Minä en halua mennä lähellekään niitä kamalaa meteliä pitäviä autoja. Sen sijaan haluan vuorille! Aiomme käydä Andorrassa ja Ranskan puolella Toulousessa. Ennen kaikkea aiomme kuitenkin nauttia kauniista vuoristomaisemista. Mikäli meikäläisen reistaileva polvi vain sen sallii, ties vaikka tekisimme jonkin pienen vaelluksenkin. Tämän roadtripin jälkeen Tomi jää kenties hetkeksi vielä Barcelonaan ja minä, totta tosiaankin, lähden vielä toiselle risteilylle!

Toukokuussa risteily Allure of the Seas -aluksella

Toukokuussa, Suomessa rakennettu, maailman suurin matkustaja-alus Allure of the Seas saapuu kesäkaudeksi Välimerelle. Minä ja Laura let’s go -blogin Laura nousemme Royal Caribbeanin kutsumana tämän kunnioitusta herättävän laivan kyytiin parin yön risteilylle Barcelonasta Roomaan. Huh. On tästä tulossa melkoinen risteilykevät.

Kun puolitoista vuotta sitten ryhdyin bloggaamaan, en uskaltanut edes toivoa, että siitä seuraisi jotain näin hienoa. Olen hyvin, hyvin kiitollinen. Ennen kaikkea kiitos teille kaikille mahtaville lukijoille!

Comments

  • Anonyymi
    10.3.2015

    Kuulostaa huikealta!!! Odotan jo kertomuksia kevään reissuilta! Ihana blogi, kiitos kiitos kiitos!

    -Marika

    reply
  • 10.3.2015

    Vau, kuulostaa ihan huippu reissukeväältä! Kiva päästä täällä sitten lukee tarinoita näistä, risteilyt kiinnostaa kun se on edelleen vahvoilla omalle häämatkalle!

    reply
    • 10.3.2015

      Mahtava kuulla, että risteilyt kiinnostaa. Risteily todellakin olisi mahtava vaihtoehto häämatkaksi. Tosin 99% varmaan valitsee kohteeksi jonkun muun kuin Alaska, toisin kuin me 😉

      reply
  • 10.3.2015

    WAU onneksi olkoon! Kuulostaapa ja näyttääpä huikealta! =)

    reply
  • 10.3.2015

    Ding-ding-dong, tulee kyllä niin upea reissu!! Onneksi ei ole enää kovin montaa viikkoa aikaa 🙂

    reply
  • 10.3.2015

    Mun kommentti taisi taas hävitä taivaan tuuliin.
    Ihan mahtavaa, että pääset tutustumaan noihin laivoihin noin! Itse en ole ollut juurikaan kiinnostunut risteilijöistä, vaan kohteet ovat olleet ne jotka ovat minut saaneet risteilemään. Mutta noissa laivoissa ihan varmasti se laiva itsessään on jo hieno kokemus. Raportteja odotellessa 🙂 Omat matkat kun hetkeksi on tauolla, niin täytyy fiilistellä muiden matkoja senkin edestä!

    reply
    • 10.3.2015

      Mulla on ollut tuo ihan sama, että ne kohteet on ollut hyvin suuressa roolissa, vaikka toki se laivalla oleskelu ja fiilis siellä on upeaa. Mutta nämä laivat on tosiaan jo itsessään eräänlaisia nähtävyyksia ja täynnä kaikkea koettavaa 🙂

      Voi hitto miten ärsyttävää, että kommentteja katoilee!

      reply
  • 10.3.2015

    Hienoa, johan sulla risteilyjä piisaa 🙂

    reply
  • 10.3.2015

    Huhhuh!, onnittelut! Risteilylaivoja kolunneena ja Royal Caribbeanin isoja laivoja ihailleena ei voi muuta sanoa kuin että mahtavia uutisia. Jään odottamaan innolla postauksiasi Anthemista ja Alluresta.

    reply
    • 10.3.2015

      Kiitos! 🙂 Samoin minäkin olen aiemmin noita jättiläisiä vain etäältä ihastellut. Upeaa päästä vihdoin tutustumaan niihin. 🙂

      reply
  • 10.3.2015

    Vau! Varmasti tosi hienoa päästä noin spesiaalireissulle 🙂 Hauskaa risteilyä!

    reply
  • 10.3.2015

    Vau, kuulostaa hienolta ja varmasti on juuri sitä!

    reply
  • 10.3.2015

    Wow! Onneksi olkoon valintasi johdosta ja kivaa reissua sulle! Olisin varmaan kateellinen ellei olisi itsellä Alluren Transatlantic edessä!

    reply
  • 10.3.2015

    Huikea kevät sinulle on tulossa! Onnittelut!

    Upeita risteilyaluksia on hienoa katsella maista käsinkin, kun ne majesteettisesti lipuvat ulapalle pois satamasta juhlavalaistuksessaan…

    reply
    • 10.3.2015

      Kiitos! 🙂 Minäkin tykkään katsella ihan maistakin risteilijöitä. Tomi vielä enemmän ja monesti ollaan reissuilla käyty satamassa laivoja ihastelemassa.

      reply
  • 10.3.2015

    Jiihaaaa, tulee niin siisti reissu!! :))

    reply
  • 10.3.2015

    Sullahan on yks kaks jo matkailukalenteri täynnä! 18 ravintolaa… Voi pojat! Nyt sitten pääset risteilyille, jotka ovatkin sun suosikkijuttuja! 🙂 Kivalta kuulostaa tulevat reissut, minun makuun nuo vuoret kuulostaa parhaalta!

    reply
    • 10.3.2015

      Onneksi vasta ensimmäisen vuosipuoliskon reissut on tässä 😀 Eli vielä mahtuu mukaan vaikka mitä! Mutta onhan tässä hetkeksi reissuja. Vuoret on aina ollut upeita, eiköhän Pyreneilläkin 😀

      reply
  • 10.3.2015

    Aikamoisia laivoja! Isot onnittelut hienoille reissuille 🙂

    reply
  • 10.3.2015

    Hieno risteilykevät tulossa sinulle! Onnittelut!

    reply
  • 11.3.2015

    Onnittelut! Upeita risteilyjä sinulla tiedossa, kevät hurahtaa seilaten!

    reply
  • 11.3.2015

    Voou! Aika hervoton reissukevät tulossa ja en voi kuin nostaa peukkua ja hattua! Risteilyjuttuja ootellessa ^^

    reply
  • 11.3.2015

    Voi mieletön miten upea laiva! Me olemme miehen kanssa menossa Indipendence -laivalle Karibialle toukokuussa. Toivotaan että tuollakin laivalla on noin hienoja juttuja! Oi tuo laskuvarjohyppysimulaattori olisi huikea!!!

    reply
    • 11.3.2015

      Voi kun siistiä, että tekin olette lähdössä risteilemään. Eiköhän tuolla Independencelläkin ole kaikkia makeita juttuja 🙂

      reply
  • 11.3.2015

    Onnittelut! Risteilyt hienoilla aluksilla ovat kyllä ikimuistoisia kokemuksia 🙂

    reply
  • 11.3.2015

    Niin upeeta! Tulet niin nauttimaan, voin aika varmuudella luvata sen 🙂

    reply
  • 11.3.2015

    Vau, upeaa! Oon ehkä ihan pikkaisen kade, mutta en anna sen haitata. 😉 Tuun ilolla ahmimaan sun tulevat postaukset joka tapauksessa!

    reply
  • 12.3.2015

    Ihan mieletöntä, jee!! Oon niin iloinen teidän puolesta! 🙂

    reply
  • 12.3.2015

    Onnittelut täältä myös Elina, aivan upea juttu! Tänään oli muuten Ilta-Sanomissakin hyviä matkavinkkejä 🙂

    reply
  • 12.3.2015

    Wautsi! Ihan huikea risteilykevät tosiaan tiedossa! 🙂 RAKASTAN risteilyitä ja juuri Royal Caribbeanilla! Joten loistava valinta 😉 Ja ihan huikeaa että pääsette ihan ihka uudelle risteilyalukselle Millan kanssa, woop woop! 🙂 Kuvamatskua odotellen. Eikä huono ole tuo Allurenkaan risteily 🙂 Wautsi. Olen nähnyt tuon laivan sisarversion, Oasiksen, Bahamalla meidän pienemmän laivan vieressä, ja se oli JÄTTILÄINEN 🙂 Huh heijaa! Postauksia odotellen…
    ps. meillä on pienenä haaveena tulla Nycistä tai Floridasta Atlantin yli laivalla takaisin Suomeen tältä meidän maailmanympärireissultamme…Let´s see onnistuuko 🙂

    reply
    • 14.3.2015

      Toivottavasti pääsette laivalla Atlantin yli takaisin Eurooppaan. Siinä jos jossain olisi tunnelmaa! Ihan kuin ennen vanhaan 😀 Ja mahtava kuulla sulta suositukset Royal Caribbeanille, tosin kaikilta kuuleekin heidän laivoistaan pelkkää hyvää 🙂 Voin kyllä uskoa, että Allure on aivan valtava. En ole itse nähnyt (vielä!) sitä tai Oasista livenä.

      reply
  • Anonyymi
    13.3.2015

    Oi ihanuutta! Mieletön toi näköalakapseli 😀 Täytyy taas antaa kiitosta sun kirjoitustyylistä. Tämäkin alkoi niin mukaansa tempaavalla kuvauksella, että piti töiden lomassa koittaa heti lukea loppuun. Kiva kun liität aina fiilistelyä ja asiatietoa postauksiisi 🙂 -Janni

    reply
  • 13.3.2015

    Näky joella on varmasti vaikuttava, niinkuin sanotkin!
    Teillä on mukavia matkailusuunnitelmia!

    reply
  • 14.3.2015

    Vautsi, kuulostaapa uskomattomalta! Mua puraisi tuon ekan Singapore-Thaimaa-Vietnam-kokemuksen jälkeen kunnon risteilykärpänen ja vaikka näin ensikertalaiselle tuossa meidän paatissakin riitti ihmeteltävää toden teolla, olis tää uusin ilmestys ehdottomasti mahtavaa päästä testaamaan 🙂 Reissukevät kuulostaa muutenkin kokonaisuudessaan uskomattomalta!

    Nautinnollista ja elämyksellistä risteilyreissua – täällä päässä odotellaan innolla kokemuksia uudesta luksusristeilijästä 😉

    reply
    • 14.3.2015

      Kiitoksia! Ja haha, niin se risteilykärpänen vaan puraisee helposti 😀 On näillä laivoilla niin mahtava palvelu, ettei voi kuin nauttia.

      reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on