Image Alt

Matkablogi

s

Arvonta – Matkailun ja työnkin voi yhdistää

Työni ei liity matkailuun. Se liittyy ihaniin suolaisiin herkkuihin. En ollut ajatellut yhdistää tätä blogia työhöni, mutta sitten mietin miksi ei. En ole pyrkinyt salaamaan henkilöllisyyttäni. Sen sijaan pyrin esiintymään kaikkialla netissä siten, ettei minulla ole mitään hävettävää tai salattavaa. Pyrin siviilielämässänikin olemaan mukava ihminen, eikä nettiminäni poikkea siitä. Sitä paitsi google tuntee minut jo nyt aivan liian hyvin. Mitä sitä enää pakoilemaan.

Minulla on ollut ilo työskennellä vajaat kolme vuotta huippujen työkavereiden kanssa Estrellalla. Voiko olla mitään hauskempaa kuin saada töihin sipsilähetys tehtaalta. Työnkuvaamme kuuluu maistella uusia sipsimakuja. Samoin dippejä, popcorneja ja pähkinöitä. Moni kysyy kuinka paljon tulee kiloja lisää. Ei ole onneksi tullut yhtään. Kohtuus kaikessa ja sillä siitä selviää. Matkailussa tuo kohtuus ei oikein ole pysynyt, kuten kaikki blogiani seuraavat tietävät… Koska pidän työstäni ihan aidosti, olen aivan vapaaehtoisesti omasta aloitteestani ottanut pienen osan töitä matkoillekin mukaan. 

Kickers Glacierin kansallispuistossa

Kickers Machu Picchulla.

Kickers Yellowstonessa.

Lapsuusvuosieni suosikkiherkku Kickers teki työurani aikana yleisön toiveesta comebackin. Mukanani Kickers on kierrellyt ympäri maailmaa ja tulee kiertelemään jatkossakin. Estrellan Facebook- sivuilla ylläolevaa kuvaa väitettiin photoshopatuksi, mutta kyllä tuo pussi ihan oikeasti oli mukana, kun Old Faithfull tyrskäytteli Yellowstonessa kuumia suihkuja korkealle. Viihdytimme vieressä olevia turisteja kuvaamalla tätä heille tuntematonta herkkupussia, kun muut keskittyivät pelkästään geysirin kuvaamiseen. Roadtripeillä sipsejä tulee aina syötyä välipalana. Harvemmin matkoilta löydetyt sipsit korvaavat Estrellan tuotteita, siksi niitä usein kulkeekin matkalaukussa mukana.
 
Tässä olen seurannut suurella ilolla kuinka uusia lukijoita rekisteröityy sekä bloggeriin että blogini Facebook-sivuille tulee. Erityisen iloinen olen siitä, että lukijakuntaan kuuluu ihanan akiivisia kommentoijia. Blogeissahan arvonnat ovat huippusuosittuja ja haluankin nyt arpoa teille yhteistyössä työnantajani Estrellan kanssa kaksi laatikollista snackseja. 

Jos haluat osallistua mukaan arvontaan:

a ) liity lukijaksi ellet sitä vielä ole ja jätä kommentti. Kerro missä matkakohteessa sinä haluaisit syödä Kickersejä. 

tai

b) käy tykkäämässä blogini Facebook-sivusta ja kommentoi sinne missä maassa / kohteessa nauttisit mieluiten Kickerseistä.

Arvon yhden voittajan Facebookiin kommentoineista ja toisen tänne blogiin kommentoineista. Voittaja saa kotiinsa (vain Suomen osoitteet, sorry maailmalla asuvat matkabloggaajatoverit!) laatikollisen ihania suolaisia herkkuja. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 20.7.2014 asti.

Onnea arvontaan!

p.s. Jos olet aktiivinen bloggaaja ja haluaisit tehdä blogiyhteistyötä Estrellan kanssa, voit lähettää minulle viestiä elina.malkia@estrella.fi 

Comments

  • 15.7.2014

    Minulle kävisi mikä vaan paikka, katselin juuri kuvia Isle of Mannilta joten vaikkapa sinne. Ei olisi liian kuuma minunlaiselleni lumiukolle.

    reply
  • 15.7.2014

    Nam! Mikä unelmaduuni! 🙂
    Mä tuun huomenna Suomeen muutamaksi viikoksi, joten voisin tuoda niitä tänne Barcelonaan ilomielin satunnaiseen koti-ikävään auttamaan 🙂

    reply
  • 15.7.2014

    Haha, voiko tupla-osallistua jos laittaa molempiin? XD Mut Intia on se unelmakohde.

    reply
  • 15.7.2014

    Jossain Norjassa vois sipsit maistua…vaikka maistuis ne missä vaan 😛

    reply
  • 15.7.2014

    Häämatkalla Malediiveilla tuollaiset voisi maistua, olisi kiva kaivaa matkalaukusta sipsejä miehelle yllätyksenä 😉

    reply
  • 15.7.2014

    Italiassa rannalla nautiskellen 🙂

    reply
  • 15.7.2014

    Ihana työ sulla! Estrellan rough cut on ihan mun suosikki sipsi. Oon muutenkin kaikkien suolasten herkkujen perään. Nooh, missä niitä kickersejä nyt sitten söisi… Vaikka missä, mutta sanotaan nyt vaikka Azorit!

    reply
  • 15.7.2014

    Tenerifalle seuraavaksi matka käy siellä voisin mutustella =).

    terveys1 (at) wippies.fi

    reply
  • 15.7.2014

    Mä oon kyllä tulossa vuoden lopussa Suomeen käymään eli koen olevani oikeutettu osallistumaan tähän 😉 herkut odottaisivat mua siellä ja saisin ne vietyä matkaevääksi tänne Houstoniin koti-ikävää karkoittamaan 🙂

    reply
  • 15.7.2014

    kun jossain saisi näillä herkutella muta japaniin on aina mieleni tehnyt että siinäpä vasta olisi yhdistelmä! enmi1(ät)live.fi

    reply
  • 15.7.2014

    Nam, miten herkullinen työnkuva sulla oikein onkaan! En olis kyllä koskaan arvannut – enkä oo suoraan sanottuna koskaan edes konkreettisesti miettinyt, että tuollainen työpaikka vois oikeasti olla olemassa 😀 Toisaalta on kyllä aika loogista, että jonkun ne uutuusmautkin täytyy koemaistaa… 😉

    Mietin pitkään, missä haluaisin herkutella sipseillä – yhden ainoan paikan keksiminen on niin vaikeaa! Lopulta päädyin kuitenkin Islantiin, sillä siinä on ehdottomasti paikka, jossa haluaisin käydä. Unelmoin vaellus- ja ratsastusretkistä Islannin upeissa maisemissa ja pieni energiapaukku sipsien muodossa sopisi mukaan kuin nenä päähän! 😀

    reply
    • 16.7.2014

      Hah 😀 Jonkunhan se koekaniini on oltava 😉 Vaellus- ja ratsastusretki Islannissa kuulostaisi kieltämättä tosi kivalta!

      reply
  • 15.7.2014

    Pakkohan se on osallistua uutena lukijana. Totuus on tietysti se, että ihan kotisohvalla noita perheen kesken (toivottavasti vaan) viikonloppuna tulis syötyä, mutta jos pääsisin ihan mihin tahansa unelmapaikkaan napostelemaan, niin se ois tällä hetkellä Skotlanti. 🙂

    reply
  • 15.7.2014

    Voi että mikä työpaikka! Mä en kyllä välttyisi lisäkiloilta siellä 😀

    Sipsien syönnille on ihan selkeä suunnitelma: Cookinsaarten Rarotonga syyskuun alussa!! Koska joudumme (sikäläisten kauppojen valikoiman vähyyden sekä kalleuden huomioonottaen) kuitenkin ottamaan hieman evästä mukaan, niin sipsit olisivat just hyviä, koska ei paina matkalaukussa paljoa!!

    (ja jos siis arpaonni sattuisi osumaan kohdalle, niin sipsit voi lähettää minulle Suomeen, josta saan ne vielä ennen Rarotongan reissua kyllä mukaan :))

    reply
    • 16.7.2014

      Oijoi mikä suunnitelma! Pysyisi suolatasapaino kunnossa rantatuolissa hikoillessa, kun napostelisi sipsejä upeissa maisemissa.

      reply
  • 16.7.2014

    Eikä mikä työpaikka!
    Sipsit maistuu kyllä aina parhaimmalle jossain kuumissa rantakohteissa. Mikä on parempaa rantaevästä kuin rapeat sipsit joista saa mukavasti suolaa kun hiki virtaa!

    reply
    • 16.7.2014

      Kyllä sitä on tullut sen verta usein rannalla sipsejä syötyä, etten voi kuin olla kanssasi täysin samaa mieltä 🙂

      reply
  • Anonyymi
    16.7.2014

    Kolin kansallismaisemaa ihaillen!
    sulkahirmu (at) gmail.com

    reply
  • Anonyymi
    16.7.2014

    Barcelonassa Gaudin kirkossa
    rivasto@netti.fi

    reply
  • 16.7.2014

    Liityin lukijaksi, söisin mieluiten Kickersejä yöjunassa matkalla vaikkapa Tukholmasta Pariisiin…
    ahlfors(at)suomi24(piste)fi

    reply
  • 16.7.2014

    Mä niin monta vuotta toivoin että nuo Kickersit tulisi takaisin, koska ne oli lapsena mun lemppareita! Ja sitten ne vihdoin ja viimein tuli 😀

    Mä haluaisin syödä Kickersejä automatkalla Norjassa!

    reply
  • Anonyymi
    16.7.2014

    Rio De Janeiro ja tietenkin biitsillä aurinkovarjon alla drinkkien kera kickersejä.
    laurakaissalo@gmail.com

    reply
  • Anonyymi
    16.7.2014

    Nam, mielelläni olen mukana arvonnassa. Liityin lukijaksi ja mielelläni söisin Kickersejä Barcelonassa jonne haaveilen pääseväni toisen kerran.
    luomansuu(at)gmail.com

    reply
  • 16.7.2014

    Alaskassa vaeltaessa olisi kivat matkaeväät!
    hautnina at gmail com

    reply
  • 16.7.2014

    Kickersejä söisin kaikista mieluiten Singaporen Marina Bay Sands -hotellin uima-altaalla. Se olisi täydellistä. 🙂

    reply
  • 16.7.2014

    Kickersejä söisin kaikista mieluiten Singaporen Marina Bay Sands -hotellin uima-altaalla. Se olisi täydellistä. 🙂

    reply
  • Emma
    16.7.2014

    New Yorkissa tai Balilla 🙂

    reply
  • 16.7.2014

    No kuinkas sattuikaan, löysin tänne sattumalta toisen blogin kautta ja ajattelin liittyä lukijaksesi ja arvonnan myötä sitä suuremmalla syyllä 😉 Parhaille sipsit maistuvat omalla kotisohvalla dippikastikkeeseen upottaen, mutta voisin mä myös pussillisen tai pari ottaa niitä mukaani prätkäreissulle ja napostella ne vaikka tien penkalla jossain keskellä ei mitään 🙂

    reply
    • 17.7.2014

      Kiva kun satuit eksymään tänne ja vielä kivempi kuulla, että olit liittymässä lukijaksi enivei 🙂 Tien penkalla keskellä ei mitään kuulostaa juuri sopivalta, koska siellähän onkin syytä olla omat eväät mukana.

      reply
  • 16.7.2014

    Olen lukija. ü
    Hmm, söisin mieluiten jossain lämpimässä maassa rannalla, kavereiden kanssa!:-)

    reply
  • 16.7.2014

    Kotona Jenkeissä totta kai! Tulen ennen sinne muuttoa Suomeen käymään, ja koska sain Helsinki-Denver-lennot businekseen, minulla on tilaa yhdelle ylimääräiselle matkalaukulle. Tämä voisi melkeinpä olla syy raahata sellainen mukana. 😉

    reply
  • 16.7.2014

    saksassa Kölnissä kaverin luona :).

    mariestrange(at)hotmail.com

    reply
  • 16.7.2014

    Kreetalla samarian rotkon valtamisen jälkeen olisi hyvä saada suolatasapaino kohdilleen.

    reply
  • 16.7.2014

    No jos Lontoossa saisin olla nyt, niin nauttisin mistä tahansa. Mutta pussi kaksi Kickersiä kassissa keventäisi kaupunkivaellusta kummasti.

    reply
  • 16.7.2014

    Nämä maistuisivat pitkällä matkalla lentokoneessa New Yorkiin! Ihana, kun estrella valmistaa etikkasipsejä. Niitä tuli pikkusena mussutettua kun asuttiin englannissa ja on ihan parasta kun niitä on alkanut suomeenkin ilmestyä! Niitä ei voita mikään maku 😀

    reply
  • 16.7.2014

    Oi, kyllä maistuis pikkusuolainen jollain Tuamotu-saarella istuskellessa varpaat hiekkaan uponneina.

    reply
  • 16.7.2014

    Heiiiiii kysynkin ihan siu työhön liittyvää asiaa. Mei mikro on vissiin vähän liian pieni mikropopparipusseille eli ne ei mahdu pyörimään siellä kunnolla vaan jää jossain vaiheessa tönöttämään paikalleen ja sit ne palaa vaikka yritän vieressä vahtia. Jossain ohjelmassa/elokuvassa muistelen nähneeni semmosen popparipaketin missä oli niiko astia ja siitä ne popparit kohos ylöspäin semmosen kalvon alla. Mahtaisko tuommosia olla suomessa, ootko nähny tai kuullu?

    reply
    • 17.7.2014

      Tietääkseni tuollaisia ei ole Suomessa tai ei ainakaan suurimmilla valmistajilla. Monet nykypäivän mikrot on liian pieniä, että popparipussi pystyisi pyörimään mikrossa :/ Mikropoppareiden pitäisi kuitenkin tästä huolimatta periaatteessa valmistua ihan ok eli voi olla myös, että niissä siemenissä on ollut jotain vikaa.

      Jouduin googlettamaan tuon Tuamotun, kun en ollut koskaan siitä kuullutkaan 😀 Kelpaisi kyllä itsellekin tuolla herkuttelu!

      reply
  • 16.7.2014

    Onpas mahtava palkinto! Lontoossa mielelläni niitä nautiskelisin tottakai vaikkapa Hyde Parkissa, kun sinne kohta matkaan muutenkin. 😉
    sopeutuja(at)hotmail.com

    reply
  • 17.7.2014

    Barcelonassa Kickersejä mussuttaisin 😀
    cristobalce(AT)gmail.com

    reply
  • 17.7.2014

    Mieli halajaa Sveitsiin, kyllä niissä maisemissa Kickers maistuisi hyvältä
    sampsapie(AT)gmail.com

    reply
  • Jarno
    17.7.2014

    Kickersejä voisi syödä vaikkapa kesäisessä Münchenissa jossain puistossa istuskellen, toisessa kädessä Kickers-pussi ja toisessa vehnäolut.

    jarno.nyman1(a)gmail.com

    reply
  • 17.7.2014

    Minä söisin mieluiten ihan täällä suomessa, suomenlinnassa vaikka. Ulkomailla sitten Lontoon Hyde Parkissa. e1101012@edu.vamk.fi

    reply
  • 17.7.2014

    Haluaisin söida Kickersejä Aurajoen rannalla 🙂 tai heti nyt täällä.. heh 🙂

    voilooa@gmail.com

    reply
  • 18.7.2014

    Yritin kommentoida tähän jo aikaisemmin, mutta ei ilmeisesti tullut perille :/ Nämä herkut maistuisivat missä tahansa lämpimässä paikassa 🙂 ilokseni@gmail.com

    reply
  • 18.7.2014

    La Sagrada Familia-kirkon tornissa, Barcelonassa…
    pauleceb(AT)gmail.com

    reply
  • 18.7.2014

    Ihan aluksi typerä kysymys, mutta riittääkö, jos on lukija, vaikkei tuota bloggerin (?) lukijalistaa käyttäisikään :P? Toivottavasti :).
    Mutta haluaisin ehdottomasti syödä herkullisia sipsejä maailman korkeimmassa tornissa, Tokyo Skytreessa, näköalatasanteella 450 metrin korkeudessa katsellen alla avautuvaa Tokion valomerta :). Tietysti avovaimoni kanssa. Ja voi olla, että pitäisi tarjota näitä suomalaisia herkkuja myös uteliaille japanilaisille, jotka olisivat varmasti näistä innoissaan ;).

    reply
    • 18.7.2014

      Jos ei ole google -tiliä, niin hankala blogeja on sitä kautta seurailla 🙂 Eli saa osallistua. Voisin kyllä tosiaan kuvitella uteliaat japanilaiset teidän kanssa sipsejä maistelemassa 😀

      reply
  • 18.7.2014

    Oih, minun Kickers päätyisi kotimaahan, vaikkapa Askolan hiidenkirnuille 🙂

    reply
  • 18.7.2014

    Varmaankin kotimaanreissulla popsisin, kenties Nuuksiossa! Tai vaikka Lontoossa puistopiknikillä. 🙂

    reply
  • 18.7.2014

    No me voisimme syödä Kickersejä vaikka Alpeilla, Singaporessa tai Münchenin Englische Gartenissa sopivasti virkistävän juoman kanssa 🙂

    reply
  • 19.7.2014

    Söisin varmaan paisteisena kesäpäivänä jossain Lontoon puistossa, vaikkapa St. Jamesissa.
    teija(dot)lento(at)elisanet(dot)fi

    reply
  • 19.7.2014

    Australiassa nää maistuisi
    marialuok(AT)gmail.com

    reply
  • 19.7.2014

    Britteihin kierteleen 🙂

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    reply
  • 19.7.2014

    Irlantia haluaisin ihmetellä Kickers kaverinani
    kristapasm(AT)gmail.com

    reply
  • 20.7.2014

    Vois maistua roadtrip-herkkuina tulevalla Amerikanmatkalla 🙂

    reply
  • 20.7.2014

    Äää. Kickersiä!! Voisin ottaa nää mukaan tulevalle Miamin reissulle 🙂

    reply
  • 20.7.2014

    Tietenkin Islantiin, sinne kun haaveilen muutenkin pääseväni!
    Hapero / hapero@iki.fi

    reply
  • 23.7.2014

    Kylläpäs rupesi tekemään mieli sipsiä 🙂

    reply
  • 17.9.2014

    Voi, ei, mä olen missanut tämän. Tulin liian myöhään sun blogin lukijaksi.. 🙁 No ehkä myöhemmin onnistaa!! 🙂

    reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on