Image Alt

Matkablogi

Machu Picchun eläimet

Nyt ollaan oltu Suomen maaperällä jo kolmatta päivää ja vihdoin löytyy aikaa vähän päivitella matkajuttuja. Lupasin aiemmassa Machu Picchu päivityksessä jatkaa laamakuvilla. No niitä riittää! Mulle eläimet ovat erittäin tärkeitä ja matkoillakin on ihan parasta aina nähdä paikallisia eläimiä. Villieläimet on parhautta, mutta kaikki muutkin kelpaavat ihasteltavaksi. Eläinten suhteen en ole ronkeli, kuten ruoan suhteen.

Näimme laamat Machu Picchulla jo kaukaa korkealta. Ne laidunsivat rauhassa yhdellä alueella.

Ohitimme ne kierroksellamme ja räpsimme niistä kuvia. Jäi kuitenkin harmittamaan, että ne hengailivat kaikki samassa paikassa, eikä niistä saanut kovin ihmeellisiä kuvia. Kun muu ryhmämme lähti takaisin alas Machu Picchun alapuolella sijaitsevaan kylään, jäimme ihastelemaan näitä upeita raunioita. Ei mennyt kauaakaan, kun huomasimme laamojen lähteneen liikkeelle. Lähdin heti niitä vastaan!

Laama on jalostettu arviolta jo 5000 vuotta sitten guonakosta, joita elää edelleen Perussa villeinä. Laamoja on käytetty perinteisesti kantojuhtana. Ne ovat vuoristoreiteillä varmajalkaisia ja voivat kantaa noin 40 kiloa kerralla. Machu Picchun laamojen ei tarvinnut työskennellä kantojuhtina, vaan ne olivat siellä kuulema lähinnä maiseman hoitajina pitämässä ruohon lyhyenä.

Ne kulkivat polkuja pitkin omistajan elkein. Ne olivat pakostakin hyvin ihmisiin tottuneita, eivätkä paljoa välittäneet innokkaista turisteista.

Tämä laama tunki ihan ihmisten keskelle ja oli sen oloinen, että odotti saavansa jotain syötävää. Ei sitä kukaan ruokkinut, mutta sen sijaan hyvin moni kävi kuvauttamassa itsensä sen vierellä.

Pääsääntöisesti laamat kuitenkin hakeutuivat ihmisistä hieman poispäin ja keskittyivät syömiseen.

Turistit (Tomi tässä kuvassa) tietenkin häiritsivät laamoja parhaansa mukaan.

Sille taisi olla syynsä miksi laamat lähtivät liikkeelle vasta tuolloin hieman myöhemmin päivällä. Olimme etukäteen lukeneet, että Machu Picchulla on rauhallisinta aamuisin ennen kuin turistiryhmät tulevat. No ei ainakaan tuon päivän osalta pitänyt paikkaansa. Tai siis tietysti ehkä joskus aamulla seitsemän aikaan on varmasti ollut hiljaista, mutta myös pilvistä. Me nautimme Machu Picchun rauhallisuudesta. Iltapäivällä 13-14 aikoihin siellä oli varmaan kymmenen kertaa vähemmän ihmisiä kuin aamukymmeneltä.

Siinä laamojen kuvaamisen ohessa vilkuilimme toki upeita maisemiakin. Vilkaisin tähän väliin ja olin, että hetkinen… Näkyykö tuolla jokin eläin.

Ellette vielä löytäneet yllä olevasta kuvasta eläintä, niin katsokaahan uudelleen melko keskelle alareunaan. Siellä nököttää oravan ja jäniksen risteytys. Tältä se chincillan sukua oleva eläin näytti lähempää:

Kertokaa ihmeessä, jos tiedättä mikä tuo eläin tarkemmin ottaen on!

Riemu repesi todellakin, kun näimme vauvalaaman. Vitsit miten suloisen pehmeältä se näyttikään.

Seurasimme sen ja sen emän touhuja puolisen tuntia kaikessa rauhassa muiden turistien häiritsemättä meitä lainkaan. 

Näimme myös liikkeellä olevia “jättichinchilloja”.

Välillä piti käydä pitämässä kiviä paikallaan:

Yllä olevasta kuvasta saa hieman perspektiiviä siihen, millaisista kivenmurikoista on kyse. Kun miettii, että paikka on rakennettu 1400-luvulla, ei voi olla kuin äärettömän vaikuttunut! Tässä alla näkee miten mielettömän tasaisia seiniä inkakauden rakentajat osasivat rakentaa.

Koko paikka on todella vaikuttava. Machu Picchu kuuluu UNESCO:n maailmanperintökohteiden listalle. Järjestö on huolissaan turismin vaikutuksista ja haluaisi rajoittaa kävijävirtaa nykyisestä. Olen onnellinen, että olen saanut vierailla tuolla. Toivottavasti paikka kuitenkin säilyisi myös tuleville sukupolville.

Kerrottakoon nyt lopuksi, että vierailumme Machu Picchulla jäi ikimuistoiseksi senkin vuoksi, että tässä on kihlajaiskuvamme 🙂

Comments

  • 10.3.2014

    Aivan mielettömiä kuvia! Voi että, joku päivä minäkin pääsen tuonne. 🙂 Ihania nuo laamat, ne ovat aina jotenkin niin hauskan näköisiäkin.

    reply
    • 10.3.2014

      Kiitos kommentistasi! Machu Picchu kannattaa tosiaan laittaa bucket -listalle ellei se siellä jo ole 🙂 Laamat kruunaavat tuon muutenkin hyvin majesteettisen paikan.

      reply
  • 10.3.2014

    Ihania kuvia, hyvät maisemat ja olispa itestäniki siistiä päästä tuonne käymään! Ehkä vielä joskus… Jos turismivirtaa ei ihan älyttömästi rajoiteta.
    Söpö oravan ja kanin sekoitus eläin! 😀 Ja ihania laamoja, vähäks olisin halunnu mennä silittelee tuota vauvalaamaa jos olisin ollu itse näkemässä sen. <3 söpöi otuksii!
    Ja hyvä kihlajaiskuva! 😉

    reply
  • 2.4.2014

    Hei olipa huisi löytö tämä sun blogisi 🙂 Mua reissukohteissa kiinnostaa aina eniten luonto ja eläimet, joten täältä löytyy varmasti paljon inspiraatiota sen suhteen! Ja muuten… olen itsekin Tuusulasta ja mun miehen nimi on Tomi 😀 Tällä hetkellä asustellaan Andalusiassa…

    reply
    • 2.4.2014

      Kiva kun löysit tänne! Onpas meillä tosiaan paljon yhteistä 😀 Kävin tänään ekaa kertaa blogissasi ja huomasin tuon Tomi-yhteneväisyyden, mutten noista muista yhteneväisyyksistä tiennyt. Me ollaan asusteltu Tuusulassa vasta vähän aikaa, mutta viihdytään kovasti. Lueskellaan sitten varmasti puolin ja toisin luonto- ja eläinpainotteisia bloggailujamme 🙂

      reply
  • 7.5.2014

    Olispa tykkäys-nappi erikseen kuville, niin laamoille olis lähteny kunnolla peukutuksia. Huvittavan näköisiä eläimiä!

    reply
  • 21.9.2014

    Upeita kuvia! Ja tuo vauvalaama – voi miten söpö!!

    reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on