Kota Kinabalu ja rantaloma Borneolla
Borneolle tullaan yleensä luonnon ja eläinten vuoksi, mutta usein liikkeelle lähdetään isommasta kaupungista. Malesian puoleinen Borneo on jakautunut kahteen osavaltioon, Sabahiin (entinen Pohjois-Borneo) ja Sarawakiin. Me liikkuimme lomamme aikana ainoastaan Sabahin osavaltiossa. Sen pääkaupunki on Kota Kinabalu, joka on nimetty Borneon korkeimman vuoren mukaan. Lensimme Singaporesta Kota Kinabaluun ja jäimme pariksi ensimmäiseksi yöksi kaupungin pohjoispuolelle rantakohteeseen viettämään lyhyen rantaloman.
Nexus Resort & Spa on iso resorttikompleksi kauniilla paikalla Karambunai nimisellä rannalla. Saavuimme sinne auringonlaskun aikaan ja taivas värjäytyi sisäänkirjautuessamme hetki hetkeltä uskomattomamman väriseksi. Olisimme halunneet juosta rannalle kuvaamaan taivaan ilotulitusta, mutta meidän piti hoitaa ensin muodollisuudet. Ehdimme sentään pari kuvaa käydä nappaamassa päärakennuksen reunalta ennen kuin lähdimme kuskaamaan tavaroitamme huoneeseemme. Huone olikin ihan mahtava. Olimme varanneet Ocean Panorama Premier -huoneen. Se oli selvästikin äskettäin uudistettu, tilava ja parvekkeelta oli suora näkymä rannalle. Illalla ihastelimme auringonlaskun rippeitä parvekkeelta ja aamulla saimme jo nauttia aurinkoisista merimaisemista. Lintu oli tehnyt pesän aivan parvekkeemme eteen ja alhaalla olevassa lammessa uiskenteli suuria varaaneita. Täältä oli hyvä aloittaa Borneon matka.
Rentoutumista kauniissa ja helpoissa puitteissa resortilla
Ensimmäisen kokonaisen päivän Borneolla vietimme resortilla rentoutuen. Moni arvostelee tälläistä resorttielämää siitä kuinka silloin jää paikallinen elämä näkemättä, eikä tule tuettua paikallisia ruokapaikkoja jne. Olemmekin melko samaa mieltä asiasta, mutta toisinaan on mukava viettää superhelppo päivä tai pari nollaamassa stressiä, maata altaalla palmun lehviä katsellen ja altaassa tai meressä uiden. Päivän suurin päätös oli missä resortin kolmesta ravintolasta söisimme illallisen. Oikeasti sekään päätös ei ollut ollenkaan vaikea, kun yhden nimi oli Sunset Restaurant ja se sijaitsi aivan rannalla.
Pidimme Nexuksesta aivan älyttömän paljon, koska siellä oli todella rauhallista. Aamupalalla ravintola oli melko tukossa, mutta sen jälkeen missään ei ollut ruuhkaa. Kolmella altaalla oli riittävästi aurinkotuoleja ja samoin niitä oli myös rannalla. Me viihdyimme aikuisten altaalla, jossa oli tiukka kielto kaikenlaisille kelluville härpäkkeille ja lapsille. Sitä kieltoa myös valvottiin niin tarkasti, että jopa selkeästi uimataidottomalle aasialaisnaiselle käytiin ilmoittamassa, että kellukkeiden käyttö altaassa on kielletty. Se tuntui vähän liioittelulta, mutta on helppo ymmärtää tarve kaikkien kellukkeiden kiellolle, kun osa hotellivieraista kuljettaa mukanaan valtavia kelluvia yksisarvisia yms. instagram materiaalia. Onneksi Nexuksen alue oli muutenkin niin kaunis, ettei meillä ollut tarvetta lähteä yksisarvislinjalle, eikä se nyt ehkä muutenkaan olisi ollut meidän tyyliä.
Karambunai Beach – rauhaa kaipaavalla
Karambunain ranta on pitkä ja hyvin rauhallinen. Sen rannalla on muutama muukin resortti, mutta muuten sinne harva eksyy, vaikka se ei olekaan kovin kaukana kaupungista. Aallot olivat maltillisia, mutta meri ei missään nimessä ollut tyyni. Borneon pääsaaren rannalla merivesi on sameahkoa. Jos kaipaa kirkkaita vesiä ja snorklausta, venematkan päässä odottaa turkoosit vedet. Meillä ei tällä matkalla ollut siihen aikaa, mutta Borneo oli kaikkinensa niin mahtava paikka, että toivottavasti pääsemme vielä palaamaan sinne. Ehkä silloin aikatauluun sopii myös snorklausretki.
Rannalla, ainakaan Nexuksen lähettyvillä ei ole mitään muuta kuin resortti. Sieltä ei löydy kauppoja tai ravintoloita. Meille tämä ei ollut ongelma, koska olimme liikkeellä vuokra-autolla ja olimme tulleet kaupan kautta. Kovin moneksi yöksi emme kuitenkaan olisi Nexukseen halunneet tulla ilman autoa, jolla pääsee liikkumaan myös ihmisten ilmoille. Tämä siis kannattaa huomioida, jos suunnittelet rantalomaa Kota Kinabalun suunnalla. Jos vasemman puoleinen liikenne ei pelota, on auton vuokraus kannattavaa ja edullista. Huoneiden hinnat Nexuksessa ovat edullisimmillaan alle 100 € yö aamupalan kanssa.

Ilmakuvaa Nexuksesta.
Kota Kinabalun kaupunki
Me pidimme Nexuksesta niin paljon, että päätimme tulla sinne loman loppupuolella vielä uudelleen yhdeksi yöksi. Sen jälkeen vietimme yhden yön Kota Kinabalun toisella puolella lentokentän lähellä, koska meillä oli hyvin aikainen lento Singaporeen. Samalla kävimme tutustumassa kaupunkiin vähän tarkemmin. Olimme aiemmin vain ajaneet sen läpi.
Koska niin moni matkailija aloittaa Kota Kinabalusta Borneon matkansa ja osa pitää sitä jopa pidemmänkin aikaa tukikohtana, on kaupungissa useita hotelleja, ostoskeskuksia ja turisteille suunnattuja ravintoloita. Pääsääntöisesti tuo yli 600 000 asukkaan kaupunki kuitenkin palvelee asukkaitaan ja siellä on paikallinen elämä hyvin näkyvillä. Koska kaupunki on meren rannalla, siellä on vilkas kalatori, jonne kalat kannetaan suoraan kalastusveneistä. Rannan tuntumassa on muutenkin monia tukkutoreja yms. joissa on mielenkiintoista piipahtaa. Tämän ihmeellisempää Kota Kinabalun kaupunki ei meille yhden iltapäivän ja illan perusteella tarjoillut ja voimmekin suositella poistumaan sieltä mahdollisimman pikaisesti paremmille paikoille, joita Borneolla on tarjota runsaasti!
Pysy matkassa mukana:
Mikko
Olimme juuri vuosi sitten Kota Kinabalun edustalla olevalla Gaya Islandilla. Oli ihan kiva joo puitteilta, mutta hurjasti kiinalaisia ja oli vähän hassua, että resortista näkyi kaupungin satama ja tankkerit… Ja aamuisin henkilökunta keräsi kanootilla pahimmat roskat ja pullot uimarannan edustalta. Eli olisi kannattanut lentää vaan pelkästään Sandakaniin.
Mutta lämpimänä suosituksena ylempänä oleva El Nido, tultiin juuri Pangulasian Islandilta ja se oli paras resort-kokemus tähän asti ja koko alue täydellisen rauhallinen ja niin siisti. Wau!
Timo
Kuulostaa hyvältä tämäkin paikka! Ollaan juuri suunnittelemassa tammikuulle KL + Borneo matkaa ja tämä olikin täsmäjuttu. Ajaminen vasemmalla ei ongelma (vuorotteluvuonna 2016 ajoin yli 16000km vasenta ^_^ ), mutta millainen muuten on liikenne Borneolla? Balin moottoripyörien väistely ei innostanut, mutta olisiko tuo rauhallisempaa? Oltiin nimittäin Borneota kehuvan kaverin suosituksesta menemässä kai tuonne Kota Kinabalun tienoille ja he olivat käyneet esim Bruneissa sieltä lentäen kun bussi olisi kestänyt tuntikausia, joten mietinnässä taksi tai nyt myös oma auto!
Elina | Vaihda vapaalle
Borneolla oli liikenne mun mielestä paljon rauhallisempaa kuin Balilla. Siellä ei ole ehkä ihan niin paljon skoottereita, vaan enemmän autoja. Bensa on tuolla halpaa kuin saippua ja meidän mielestä oma auto oli äärimmäisen kätevä liikkumiseen. 🙂 Borneo on aivan mahtava, joten hauskaa reissua teille!
Timo
Kuulostaa hyvältä. Kyllähän liikennemerkit on länsimaisilla aakkosilla? 🙂
Äsken ostin KL-lennot, joten 15pv on varmaa ja ruvetaan suunnittelemaan tarkempaa menoa + hankkimaan majoituksia. Ajatus on olla ehkä 4-5 yötä KLssä ja sitten isompi osio Borneolla. Siellä koilisnurkassa oli ainakin jokin minielefantti-paikka ja Tarja jo isona norsufanina hyppi innosta niistä kuullessaan. 😀
Elina | Vaihda vapaalle
Kyllä liikennemerkit muistaaksemme oli ihan länsimaisilla aakkosilla. 🙂 Minielefantti-paikka kuulostaa ihanalta!
Timo
Tämä olikin hyödyllistä, tuli katsottua tuo pygmi elephant paikka ja siä on näemmä mökkejäkin: http://tabinwildlife.com.my/resort.cfm !! 🙂
Tuo näyttäisi onneksi olevan sisämaassa, vaikka onkin itärannikon puolella. Huomasin tuosta toisesta Borneo-jutusta ne turvallisuusmaininnat ja tuli mieleen meidän Etelä-Afrikan 7 maan kierros – silloin näkyi varoituksia autokaappauksista, mutta kun pysyttiin slummeista poissa, niin koko ajan tuntui turvalliselta. Namibiassa meidän talon ympärillä päivysti 24/7 aseistettu vartija ja se vähän mietitytti, muttei sielläkään mitään tapahtunut.
Näissä sun Borneo-postauksissa onkin hyvin vinkkejä. Onko vielä jotain muita, mitä kannattaa nähdä?
Piia
Hei, onko Nexus Resortista mitään julkista liikennettä keskustan suuntaan vai onko oman auton vuokraus välttämätön? Paljonko taksi maksaa sieltä keskustaan, onko mitään hajua? Majoitussuosituksia antaa jonnekin muualle Borneossa?
Timo
Tänään tultiin Nexukseen, joten tuoretta tietoa. 😀 Alla mainittin shuttlen päivittäin 3tai4 rinkiä tekee kahteen ostariin. Tiskiltä taksi lentokentälle 80MYR ja kun tultiin KK:n satamasta, niin korkeamman hinnan aikaan Grabi oli tänne 67MYR (pyöristin tippinä 70iin eli 15,2€) ja normihintoina olis ollut sama jotain 56MYR. Kuulemma oma taksi päiväksi Kinabalu parkkiin on 500MYR.
Timo
Terveiset täältä Nexuksesta ^_^ Huone 8431 näytti samalta kuin tuossa kuvassa. Meillä oli vuokra-auto varattuna, mutta tulikin se peruttua. Täältä on kuitenkin grabiä halvemmalla shuttle päivittäin pariin eri ostariin hintaan 30MYR/nenä/menopaluu.