Terveisiä täältä Meksikosta! Blogiin tuli muutaman viikon ennalta suunnittelematon tauko, mutta nyt se on ohi! Saavuimme keskiviikkoiltapäivänä Cancuniin ja nyt on siis jo kolme yötä takana Meksikossa. Olemme viettäneet nämä päivät tutkien Cancunia ja käyneet Isla Mujeresin saarella (siitä lisää toisessa postauksessa). Tänään on aika jatkaa etelään päin tutkimaan Yucatanin Niemimaata. Lämpö hellii ja aurinko paistaa, mutta pieniä varjojakin on ollut matkassa. 

Cancunista on tullut mieleen ennen kaikkea Las Vegas. Tämä on jenkkituristien leikkikenttä, jossa on valtavia hotellikomplekseja, amerikkalaisia ketjuravintoloita, yöelämää ja todella pitkä rantakaistale. Tiesimme, että Cancunista ei kannata lähteä etsimään rauhallisia rantoja tai luontoelämyksiä, mutta silti paikan vegasmaisuus tuli pienenä yllätyksenä. Tämä koskee siis Cancunin Zona Hoteleraa – kapeaa kaistaletta, joka on noin 10 km päässä kaupungin varsinaisesta keskustasta. Tänne hotellialueelle on muodostunut turistien oma keskusta, jossa juuri mikään ei pääse muistuttamaan amerikkalaisia siitä, että he ovat matkustaneet oman maansa ulkopuolelle.

Kapeaa Zona Hoteleraa halkoo yksi tie, jonka toisella puolella on hotellit ja niiden takana hieno hiekkaranta. Rantaa ei suurten hotellien takaa kuitenkaan näe kuin parista kohdasta. Yksi tälläinen kohta on Playa Delfines, joka on yleinen ranta. Tälle rannalle voivat saapua nekin turistit, jotka ovat päättäneet majoittautua jossain muualla kuin Zona Hoteleralla. Parkkipaikkoja on vähän, mutta paikalle pääsee helposti myös bussilla.

Me olemme liikkuneet autolla. Liikenne on kohtalaisen rauhallista, mutta siinä missä kehä kolmosella annetaan kohteliaasti kanssa-autoilijoille tilaa ja käytetään vilkkua, ei täällä ole moisista kohteliaisuuksista tietoakaan. Tilaa saa se, joka röyhkeimmin tunkee väliin ja olemme nähneet tasan yhden auton käyttävän vilkkua. Poliisit sen sijaan ajavat joka paikkaan vilkut päällä. Niitä ei kai silti tarvitse väistää ennen kuin niiden autosta lähtee vilkkuvien valojen lisäksi myös ääntä. Autokanta on osittain hyvin vanhaa ja erittäin lommoista. Meidän vuokra-autossakin, jolla on ajettu 40000 km on jos jonkin näköistä naarmua ja lommoa.

Liikennejärjestelyt on Cancunin keskustassa hieman sekavia. Yksisuuntaisia katuja on paljon ja risteykset eivät ole ihan samanlaisia kuin mihin länsimaissa on totuttu. Zona Hoteleralla ajeleminen on helppoa (joskin siellä joutuu tekemään vähän väliä sallittuja u-käännöksiä), mutta Cancunin Downtowniin ei ihan kokemattoman kuljettajan kannata välttämättä lähteä seikkailemaan. Kyllä siitäkin selviää, mutta se voi olla hieman hermoja kiristävä kokemus. Toisaalta, Cancun Downtownissa ei kyllä ole myöskään mitään erikoista nähtävää, miksi sinne kannattaisi lähteä.

Majoituimme kolme yötä Suites Sinassa. Se sijaitsi hieman Zona Hoteleran ulkopuolella, rauhallisella asuinalueella. Sina ei ole mikään ylellinen majoituspaikka, mutta sillä on oikein kiva allasalue ja huoneistot ovat edullisia. Emme myöskään halunneet mihinkään valtavaan hotellikompleksiin, josta joutuisi vaeltamaan pitkiä käytäviä ja kulkemaan kymmenen kerrosta hissillä ennen kuin pääsisi huoneeseen tai huoneesta altaalle. Sinassa meillä oli 65 neliöinen huoneisto, joka oli kylläkin hieman karulla tavalla sisustettu, mutta siisti ja toimiva. Omalta terassilta oli matkaa altaalle vain 15 metriä ja auton sai pysäköityä suoraan huoneiston oven eteen.

Hieman huolta aiheutti huoneiston ulko ovi, jonka reunasta näki läpi ja lukko oli niin heppoinen, että isompi mies olisi varmasti päässyt sisälle hieman hartiavoimia käyttäen. Huoneistossa ei myöskään ollut tallelokeroa, vaan pienet lokerot löytyivät respasta. Sinne ei kuitenkaan mahtunut esim. läppäri tai iso 100-400 mm Canonin linssi. Emme siis kokeneet paikkaa ihan niin turvalliseksi kuin olisi toivoa voinut, mutta muuten tykkäsimme kyllä. Ilman autoa paikka olisi kuitenkin liian syrjässä. Kävelyetäisyydellä ei ole oikein mitään.

Niin ja sitten ne varjopuolet. Lähdin jo Suomesta matkaan flunssaisena ja täällä onnistuin nappaamaan heti ensi alkuun matkaseuralaiseksi jonkin lievän ruokamyrkytyksen. Sinkkitabletit ja nenäsuihke onneksi selätti flunssan, mutta noin puolitoista päivää sain ”nauttia” kivuliaista vatsakrampeista. Yksi päivä kului siis pelkkää Gatoradea litkien. Nyt vaikuttaisi siltä, että suht helpolla selvisin. Onneksi kyse ei ollut mistään niin vakavasta, että olisin ollut ihan veto pois tai ettei olisi uskaltanut poistua vessan lähettyviltä mihinkään. Olimme liikkeellä koko ajan, vaikka vähän toki vauhtia himmaillen. Yhtään en tiedä mistä tuo ruokamyrkytys tuli, mutta se oli ihan aiheellinen muistutus siitä, että kannattaa vähän miettiä, mitä täällä suuhunsa laittaa.

Tänään lähdemme ajelemaan kohti Puerto Morelosia ja odotukset rauhallisempien paikkojen suhteen on korkealla.