Image Alt

Matkablogi

d

Cancun – Meksiko

Terveisiä täältä Meksikosta! Blogiin tuli muutaman viikon ennalta suunnittelematon tauko, mutta nyt se on ohi! Saavuimme keskiviikkoiltapäivänä Cancuniin ja nyt on siis jo kolme yötä takana Meksikossa. Olemme viettäneet nämä päivät tutkien Cancunia ja käyneet Isla Mujeresin saarella (siitä lisää toisessa postauksessa). Tänään on aika jatkaa etelään päin tutkimaan Yucatanin Niemimaata. Lämpö hellii ja aurinko paistaa, mutta pieniä varjojakin on ollut matkassa. 

Cancun – Meksikon Las Vegas

Cancunista on tullut mieleen ennen kaikkea Las Vegas. Tämä on jenkkituristien leikkikenttä, jossa on valtavia hotellikomplekseja, amerikkalaisia ketjuravintoloita, yöelämää ja todella pitkä rantakaistale. Tiesimme, että Cancunista ei kannata lähteä etsimään rauhallisia rantoja tai luontoelämyksiä, mutta silti paikan vegasmaisuus tuli pienenä yllätyksenä. Tämä koskee siis Cancunin Zona Hoteleraa – kapeaa kaistaletta, joka on noin 10 km päässä kaupungin varsinaisesta keskustasta. Tänne hotellialueelle on muodostunut turistien oma keskusta, jossa juuri mikään ei pääse muistuttamaan amerikkalaisia siitä, että he ovat matkustaneet oman maansa ulkopuolelle.
Hard Rock Cafe löytyy Zona Hoteleralta sekä hotellin että ravintolan muodossa.
Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, mihin olimme astumassa, kun päätimme mennä syömään Senor Frogsiin.
Älyttömin ravintola ikinä – Senor Frog’s. Ainakin perjantai-iltana. Hetki kuvan oton jälkeen mekin istuimme ilmapallopäähineet päässämme. Musiikki raikasi ja meno oli melkoista. Ihan mielenkiintoinen kokemus.
La Isla Shopping Village Zona Hoteleralla. Täältä löytyy valtavasti kauppoja ja myös ravintoloita.
La Isla Shopping Villagen rantapromenadi.
Kapeaa Zona Hoteleraa halkoo yksi tie, jonka toisella puolella on hotellit ja niiden takana hieno hiekkaranta. Rantaa ei suurten hotellien takaa kuitenkaan näe kuin parista kohdasta. Yksi tälläinen kohta on Playa Delfines, joka on yleinen ranta. Tälle rannalle voivat saapua nekin turistit, jotka ovat päättäneet majoittautua jossain muualla kuin Zona Hoteleralla. Parkkipaikkoja on vähän, mutta paikalle pääsee helposti myös bussilla.
Playa Delfines

Auton vuokraus Cancunissa

Me olemme liikkuneet autolla. Liikenne on kohtalaisen rauhallista, mutta siinä missä kehä kolmosella annetaan kohteliaasti kanssa-autoilijoille tilaa ja käytetään vilkkua, ei täällä ole moisista kohteliaisuuksista tietoakaan. Tilaa saa se, joka röyhkeimmin tunkee väliin ja olemme nähneet tasan yhden auton käyttävän vilkkua. Poliisit sen sijaan ajavat joka paikkaan vilkut päällä. Niitä ei kai silti tarvitse väistää ennen kuin niiden autosta lähtee vilkkuvien valojen lisäksi myös ääntä. Autokanta on osittain hyvin vanhaa ja erittäin lommoista. Meidän vuokra-autossakin, jolla on ajettu 40000 km on jos jonkin näköistä naarmua ja lommoa.
Liikennejärjestelyt on Cancunin keskustassa hieman sekavia. Yksisuuntaisia katuja on paljon ja risteykset eivät ole ihan samanlaisia kuin mihin länsimaissa on totuttu. Zona Hoteleralla ajeleminen on helppoa (joskin siellä joutuu tekemään vähän väliä sallittuja u-käännöksiä), mutta Cancunin Downtowniin ei ihan kokemattoman kuljettajan kannata välttämättä lähteä seikkailemaan. Kyllä siitäkin selviää, mutta se voi olla hieman hermoja kiristävä kokemus. Toisaalta, Cancun Downtownissa ei kyllä ole myöskään mitään erikoista nähtävää, miksi sinne kannattaisi lähteä.
Meidän vuokra-auto, Hyundai Sonata, Sina Suitesin parkkipaikalla.
Perusmeininkiä Meksikossa.

Majoitus Cancunissa

Majoituimme kolme yötä Suites Sinassa. Se sijaitsi hieman Zona Hoteleran ulkopuolella, rauhallisella asuinalueella. Sina ei ole mikään ylellinen majoituspaikka, mutta sillä on oikein kiva allasalue ja huoneistot ovat edullisia. Emme myöskään halunneet mihinkään valtavaan hotellikompleksiin, josta joutuisi vaeltamaan pitkiä käytäviä ja kulkemaan kymmenen kerrosta hissillä ennen kuin pääsisi huoneeseen tai huoneesta altaalle. Sinassa meillä oli 65 neliöinen huoneisto, joka oli kylläkin hieman karulla tavalla sisustettu, mutta siisti ja toimiva. Omalta terassilta oli matkaa altaalle vain 15 metriä ja auton sai pysäköityä suoraan huoneiston oven eteen.
Hieman huolta aiheutti huoneiston ulko ovi, jonka reunasta näki läpi ja lukko oli niin heppoinen, että isompi mies olisi varmasti päässyt sisälle hieman hartiavoimia käyttäen. Huoneistossa ei myöskään ollut tallelokeroa, vaan pienet lokerot löytyivät respasta. Sinne ei kuitenkaan mahtunut esim. läppäri tai iso 100-400 mm Canonin linssi. Emme siis kokeneet paikkaa ihan niin turvalliseksi kuin olisi toivoa voinut, mutta muuten tykkäsimme kyllä. Ilman autoa paikka olisi kuitenkin liian syrjässä. Kävelyetäisyydellä ei ole oikein mitään.
Sina Suitesin allasalue.
Niin ja sitten ne varjopuolet. Lähdin jo Suomesta matkaan flunssaisena ja täällä onnistuin nappaamaan heti ensi alkuun matkaseuralaiseksi jonkin lievän ruokamyrkytyksen. Sinkkitabletit ja nenäsuihke onneksi selätti flunssan, mutta noin puolitoista päivää sain ”nauttia” kivuliaista vatsakrampeista. Yksi päivä kului siis pelkkää Gatoradea litkien. Nyt vaikuttaisi siltä, että suht helpolla selvisin. Onneksi kyse ei ollut mistään niin vakavasta, että olisin ollut ihan veto pois tai ettei olisi uskaltanut poistua vessan lähettyviltä mihinkään. Olimme liikkeellä koko ajan, vaikka vähän toki vauhtia himmaillen. Yhtään en tiedä mistä tuo ruokamyrkytys tuli, mutta se oli ihan aiheellinen muistutus siitä, että kannattaa vähän miettiä, mitä täällä suuhunsa laittaa.
Tänään lähdemme ajelemaan kohti Puerto Morelosia ja odotukset rauhallisempien paikkojen suhteen on korkealla.

Comments

  • 19.11.2016

    Olen yöpynyt Cancunin keskustassa vain yön verran Meksikoon saapuessa ja seuraavana päivänä jatkoin matkaa kohti Playa del Carmenia, ja toinen pieni pintaraapaisu oli satama-alueella hengailu odotellessa paattia kohti Isla Mujeresia. Kovin syvällistä käsitystä Cancunista ei siis minulle jäänyt, joten oli mielenkiintoista lukea teidän kokemuksista!

    reply
    • 20.11.2016

      Et kyllä ihan hirveästi menettänyt. 😀 Cancun on tosi muovinen, mutta on siellä Zona Hoteleralla kuulema tosi hyvät rannat. Aallot on kyllä aika isoja, joten sen puolesta esim. Isla Mujeresin Playa Norte oli omasta mielestä paljon parempi.

      reply
  • 20.11.2016

    Heippa ja terveisiä tunnin ajomatkan päästä Playa del Carmenista! 🙂 Ehdottomasti kannattaa suunnata Cancunista myös muualle.. Puerto Morelos ja Tulum ovat oivia vaihtoehtoja jos kaipaa rauhallisempaa ja autenttisempaa meininkiä 🙂 älkääkä unohtako käydä ainakin yhdessä Cenotessa, joita on lukuisia moottoritien varrella Cancunista Tulumiin.

    reply
    • 20.11.2016

      No hei vaan sinne! 🙂 Eilen käytiin ensimmäisessä cenotessa ja oli kyllä kiva kokemus. Oltiin tosiaan vain kolme yötä Cancunissa ja loput vietetään muualla. Ollaan nyt tässä Puerto Morelosin lähellä ja tykättiin tuosta pikkukylästä tosi paljon! Huomenna saavutaan Playa del Carmeniin. 🙂

      reply
  • 20.11.2016

    Olipa jälleen mielenkiintoinen postaus. Ihanaa, että sinun kanssa pääsee aina vierailulle erialisiin paikkoihin. Tuo auto oli kyllä mainio viritys =D. Luovutta on ollut pelissä. Ihanaa sunnuntaita.

    reply
  • 20.11.2016

    Hahhaa 😀 Olisit laittanut kuvan ravintolasta, kun teillä oli ne ilmapallopäähineet päässä 😀 Me edelleen vasta haaveillaan lämpimästä. Pitäisi varmaan varauksiakin alkaa pian tehdä, jos meinataan vielä tämän talven aikana jonnekin lähteä. Aurinko houkuttaisi.

    reply
    • 20.11.2016

      Haha 😀 Meillä on ne ilmapallopäähineet edelleen auton takapenkillä mukana, joten ties vaikka sellaisia kuvia vielä tässä blogissa nähtäisiinkin… 😀 Ei muuta kuin reissua varailemaan. Aurinko piristää!

      reply
  • 20.11.2016

    Mulla jäi toi puoli Cancunista onneksi kokonaan näkemättä kun yövyttiin downtownin puolella. Ei siinäkään kyllä kehumista ollut ja amerikkalais-vaikutteet oli aika selvästi nähtävillä. Oli tosi utopistinen olo kun käytiin Walmartissa ostamassa ruokaa ja koko kauppa oli täynnä amerikkalaisia.

    Onneksi sulle ei käynyt pahemmin ton ruokamyrkytyksen kanssa. Mä olin Cancunissa myös hetkellisesti poissa pelistä, tosin auringonpistoksen takia 😀 Hyvää reissunjatkoa!

    reply
    • 20.11.2016

      Kiitos! 🙂 Mekin käytiin Walmartissa ostamassa snorkkelit ja vähän evästä. Oli tosiaan aika länsimaalaista meininkiä. 🙂 Mekin mietittiin alunperin downtownin puolella yöpymistä, mutta ei sielläkään oikein ollut mitään houkuttelevaa.

      reply
  • Anonyymi
    20.11.2016

    Kerro sitten kaikki Carmenista, me ollaan menossa sinne Helmikuussa ensimmäistä kertaa 🙂 Terkuin: Elli

    reply
    • 21.11.2016

      Me ollaan Carmenissa vain pari yötä, mutta kerron kaiken, mitä siinä ajassa irti saadaan. 😀

      reply
  • 20.11.2016

    Zona Hoteleran rannat ovat aika mukavia ja kauniita, justiinsa nyt olen sellaisella rannalla aaltoja katsellen. Aiemmin olen ollut Puerto Morelosissa, se osa Maya Rivieraa on todella todella kaunista. Siellä järjestettiin häitä paljon. Siellä hotellit ovat täynnä jenkkejä, mutta itse keskusta oli mukavan rauhallinen. Tänään on tarkoitus lähteä iltapäivällä Cancunin downtowniin bussilla Las Palapasin puisto tsekkaamaan. Eilen illala just käveltiin sen "ilmapalloravintolan" ohi 🙂

    reply
    • 21.11.2016

      Näin olen kanssa käsittänyt, että hyviä rantoja sieltä Cancunin Zona Hoteleralta varmasti löytyy. Mukava, että viihdytte. Ihan varmasti siellä yöpymisessä on omat hyvät puolensa. 🙂 Puerto Morelosissa käytiin toissa päivänä ja tykättiin kovasti siitä pikkukylämaisuudesta.

      reply
  • 20.11.2016

    Ei vitsi, toivottavasti oot jo parantunut vatsataudista! 🙂 Kuvien perusteella näyttää tosiaan ihan Vegasilta, ei ois ehkä omakaan suosikkikohde. Tosin Vegas oli Jenkeissä mun inhokki, mutta silti voisin siellä käydä uudestaankin, ympäriltä löytyykin sitten tosi upeata luontoa. Aika villin näköinen roska-auto, tai onko se ehkä jokin muovinkeräys-auto, mutta näyttää homma toimivan. 🙂

    reply
    • 21.11.2016

      Olen parantunut, onneksi! 🙂 Mulla on vähän samat fiilikset Vegasin suhteen. Mutta olihan sekin kiva paikka nähdä. Tuo auto taisi olla jokin muovipullojen keräysauto. Saavat varmaan jotain rahaa niistä pulloista, vaikkei täällä mitään pantteja pulloissa olekaan.

      reply
  • 20.11.2016

    Kiva postaus, kiitos tästä! Minulla oli jo etukäteen vähän tuollainen ajatus Cancunista, mutta nytpä se varmistui ettei sinne kannata jäädä hengailemaan turhan pitkäksi aikaa 🙂 Meillä on erittäin epämääräinen suunnitelma vierailla Meksikossa jossain vaiheessa ensi vuotta, joten jään mielenkiinnolla odottelemaan lisäpostauksia muista (kivemmista) kohteista!

    reply
    • 21.11.2016

      Pari päivää riittää tosiaan ihan mainiosti Cancunin näkemiseen, jos sen nähdä haluaa. Lisää postauksia on kyllä luvassa! 🙂

      reply
  • Anonyymi
    21.11.2016

    Moikka! Ihan huippua että löyty vihdoin tuoreita kokemuksia Cancunista- tuntuu että kaikki jotka siellä käy ei hiisku sanallakaan 😀 Meillä ois tarkotus tammikuussa suunnata sinne, joten olisko antaa vinkkejä hintatasosta? esim ruuat, juomat jne:)

    reply
    • 21.11.2016

      Selvästi mentaliteetti, what's happen in Cancun – stays in Cancun. 😀 Mutta ei matkablogissa! Hintataso on varmasti meksikolaisittain tosi kova, mutta silti selvästi Suomen hintatasoa halvempaa. Kaupassa tai kioskeissa alkoholittomat juomat on 0,50-1 €, ravintoloissa pari euroa. Drinksut 4-6 €. Pääruoat perustason ravintoloissa 7-15 €. Vaatteet ym. ostokset ei mitenkään erityisen edullisia.

      reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on