Risteilymme ohjelmassa oli Buenos Airesista lähdön jälkeen kaksi meripäivää. Ne menivät yllättävän nopeasti, eikä kolmaskaan meripäivä peräkkäin Silversean kyydissä olisi tuottanut pienintäkään tuskaa. Silti tuntui mahtavalta nähdä vaihteeksi maata ikkunasta. Olimme tilanneet aamupalan huoneeseemme, jotta pääsisimme mahdollisimman aikaisin maihin. Hovimestarimme tarjoili meille aamupalan sviittimme oleskelutilaan valkoiselle pöytäliinalle. Syödessämme aamu valkeni Argentiinassa. Parvekkeelta näkyi Puerto Madryn.

Lähes kaikki Puerto Madrynissa vierailevat käyvät Valdesin niemimaalla, joka tunnetaan luonto- ja eläinkohteena. Mekin olimme kuulleet siitä ja pohdimme menisimmekö sinne. Olimme etukäteen lueskelleet, että siellä sijaitsee toinen paikka maailmassa, jossa on mahdollista nähdä miekkavalaiden metsästävän merileijonia suoraan rannalta! Jos kuulostaa ihan liian uskomattomalta, niin kurkkaa tämä video. Tutkimme aikamme asiaa ja harmiksemme nyt ei ollut ollenkaan otollinen aika tuon erikoislaatuisen metsästystapahtuman näkemiseen. Suurin todennäköisyys nähdä tämä mykistävä näky on maalis-huhtikuussa ja yleensä vain nousuveden aikaan. Kumpikaan ei täsmännyt. Onpahan syy palata tuonne joskus takaisin.

Valdesin niemimaalla on mahdollista nähdä merileijonien lisäksi pingviinejä. Rannalta käsin voi nähdä delfiinejä sekä oikeaan aikaan vuodesta valaita. Loka-joulukuussa Puerto Madryn onkin täynnä turisteja, jotka tulevat sinne katsomaan valaita. Ryhävalaita on silloin alueella aivan valtavasti ja niiden näkeminen on taattua.

Olimme päättäneet vuokrata auton ja suunnata joko Valdesiin tai päinvastaiseen suuntaan katsomaan suurta pingviiniyhdyskuntaa. Laivasta ulos lähteminen sujui ilman pienintäkään ruuhkaa. Iloinen yllätys oli, että Silversea tarjosi gangwayn (poistumistie laivasta) luona vesipulloja mukaan satamaan. Tälläiseenkään palveluun emme olleet aiemmilla laivoilla tottuneet.

Astelimme Silver Spiritin rappusia ulos ensimmäisten joukossa jo seitsemän jälkeen aamulla. Vastassa oli hyytävä tuuli ja totesin lähteneeni aivan liian kevyellä varustuksella liikkeelle. Tuulen pitävä takki olisi ollut tarpeen. Olimme tulleet pitkän matkan etelään Buenos Airesista ja liikkuneet koko ajan pois päin päiväntasaajasta. +30 asteen helteet olivat enää etäinen muisto. Päätimme kuitenkin luottaa siihen, että päivän mittaan aurinko alkaisi lämmittää enemmän. Nyt hytisimme kävellessämme pitkin valtavan pitkää Puerto Madrynin laituria. Silversea olisi tarjonnut ilmaisen bussikuljetuksen keskustaan, mutta me halusimme kävellä. Olimme kuulleet, että merileijonat tulevat usein laiturin rappusille makoilemaan. Nyt mitään eläimiä ei kuitenkaan ollut näköpiirissä. Vain autio ranta. Hiekka oli tummaa, mutta vesi todella kirkasta.

Kohtasimme laiturin päässä ensimmäisenä retkien myyjät. 220 dollarilla olisimme saaneet viideksi tunniksi taksin vuokralle. Kuljettaja olisi vienyt meidät Valdesin niemimaalle ja takaisin. Se ei kuitenkaan tuntunut kovin houkuttelevalta vaihtoehdolta, sillä meillä ei olisi ollut lainkaan yhteistä kieltä kuljettajan kanssa. Köpöttelimme tien yli autovuokraamolle ja kohtasimme lukossa olevan oven. Kello näytti puolta kahdeksaa ja vuokraamon ovi pysyisi kiinni vielä pitkään. Lähdimme kävelemään kaupungille ja pian totesimme saaneemme seuraa. Suloinen, hyvin syönyt sekarotuinen koira otti iloiset puheemme liian todesta ja seurasi meitä pitkin katuja häntä heiluen. Se pysähtyi kanssamme odottamaan valojen vaihtumista ja lönkytteli kanssamme turisti-infolle. Se jäi oven suuhun odottamaan meitä, kun menimme sisälle ja oli ilahtunut, kun muutama minuutti myöhemmin tulimme taas ulos. Mietimme mitä autovuokraamo sanoisi koirasta takapenkillä.

Meille oli jo selvinnyt, että autovuokraamot avaisivat ovensa vasta yhdeksältä, joten menimme rannalle odottelemaan. Hetken kuluttua meillä oli jo kokonainen koiralauma seurana. Iloiset kulkukoirat juoksentelivat pitkin rantaa ja leikkivät keskenään. Meidät hyväksyttiin mukaan, vaikka kaksi koirista suhtautuikin ensin meihin hieman varautuneesti. Pian nekin kuitenkin uskalsivat jo tulla moikkaamaan.

Melkein harmitti, kun kello läheni yhdeksää ja meidän piti suunnata autovuokraamon ovelle. Nyt meillä oli mukana jo kaksi koiraa. Toinen karkasi jonkin miehen mukaan, mutta alkuperäinen oli edelleen mukana. Se kävi vuokraamon ovelle makaamaan, kun me menimme kirjoittamaan papereita. Kymmenen minuuttia myöhemmin tuntui sydäntä raastavalta katsoa tuota sakemannisekoitukselta näyttävää nappisilmää, joka tuijotti meitä noustessamme sisälle vuokra-autoon. Olimme köyhtyneet melkein 100 euroa ja auto oli nähnyt parhaat päivänsä yli 100 000 km sitten.

Vuokraamon persoonallinen nainen oli ylipuhunut meidät unohtamaan Valdesin niemimaan. Emme olisi ehtineet kahdeksassa tunnissa kiertää sitä kunnolla, joten nyt suuntasimme Chevrolet Classicin nokan kohti Punta Tomboa, jossa meitä odottaisi puoli miljoonaa pingviiniä.

Emme oikeastaan voi suositella autonvuokrausta ja ajomatkaa kauas satamasta risteilyn yhteydessä. Emme etenkään vanhalla autolla ja vielä hiekkateillä. Juuri sen me olimme silti tekemässä. Olimme ajamassa 2,5 tunnin matkan päähän, kun laivamme oli lähdössä samana iltana kuudelta. Auto ei tuntunut kovin luotettavalta ja edessä oli melkoinen matka asfalttia ja lisäksi pätkä hiekkatietä. Jos jotain menisi auton kanssa pieleen, olisimme kusessa. Yritimme aktiivisesti välttää ajattelematta asiaa ja keskittyä sen sijaan edessä olevaan. Välillä asfaltoidussa tiessä oli syvemmät urat kuin mitä olimme koskaan nähneet. Välillä taas tie oli oikein loistavassa kunnossa. Moottoritiessä oli kummallisia mutkia, mutta vain toisella puolella. Vastaantulijoiden kaistat olivat tikkusuoraa tietä. Matka oli puuduttava. Reitin varrella ei ollut oikeastaan mitään nähtävää. Nukahdin. Tomi kuskina onneksi sentään sinnitteli hereillä. Heräsin, kun auton renkaat alkoivat raapia hiekkaa ja edessä oli vielä parisenkymmentä kilometriä hiekkatietä. Tässä vaiheessa matka kävi hieman jännittävämmäksi, koska pian tien sivussa näkyi guanakoja!

Guanako on laaman kantamuoto. Niitä elää luonnonvaraisena monissa Etelä-Amerikan maissa, mutta 90% kannasta on Argentiinassa. Oletin, että Punta Tombossa näkisimme vain pingviinejä, joten oli mukava yllätys, kun näimme sekä ajomatkalla että myös rannalla, jopa pingviinien seassa (!!!) rauhallisesti käyskenteleviä guanakoja.

Meillä oli hyvin heikot etukäteistiedot Punta Tombosta, joten emme osanneet oikein odottaa muuta kuin näkevämme valtavasti pingviinejä kauniissa ympäristössä. Odotimme jotain samankaltaista kuin Etelä-Afrikassa eli boardwalk, jonka varrelta pingviinit näkyisivät. Siksi hieman yllätyimme, kun meitä odotti kolmen kilometrin pituinen reitti. Kyllä täälläkin boardwalk löytyi, mutta nämä linnut elelivät hieman laajemmalla alueella, kuin Afrikan serkkunsa. Olihan niitä paljon enemmänkin. Nämä pingut ovat lajiltaan patagonianpingviinejä ja Punta Tombossa elää kyseisen lajin suurin yhdyskunta.

Patagonianpingviinit (magellanic penguin) olivat kotonaan. Ihmiset olivat kylässä. Sen vuoksi mekin väistelimme pingviinejä. Ne olivat välillä linnoittautuneet kävelyreiteille ja niitä joutui ohittelemaan aivan vierestä. Pingviinit olivat selvästi tottuneita ihmisiin ja vain muutamat näyttivät hieman säikkyvän ihmisiä.

Olimme paikalla puolen päivän aikaan, eikä enää tarvinnut palella, päinvastoin. Meillä oli aikaa olla perillä vain noin 1,5 tuntia, jotta ehtisimme hyvissä ajoin takaisin Puerto Madryniin. Puolitoistatuntia oli Punta Tombon kaltaiseen paikkaan tälläisille pingufriikeille aivan liian vähän. Olisimme mielellämme jääneet sinne pitkäksikin aikaan vain penkille istumaan ja ihastelemaan vaappuvia pikkuolentoja, joita ei voi katsoa hymyilemättä. Pingviinit ovat ehkä parasta positiivisuusterapiaa ikinä.

Valitettavasti näimme ikävämmänkin näyn. Katselimme korkealta katselutasanteelta alas rannalle pingviinejä ja yhtäkkiä ne tekivät rannalta ryntäyksen veteen. Suuri lintu jahtasi niitä ja kauhuksemme huomasimme, että se sai yhden pingviineistä kiinni. Emme olleet tulleet ajateelleeksikaan, että joku toinen lintu söisi pingviinejä, mutta niin vain näytti olevan. Pingviini pääsi välillä karkuun, mutta sitten sen kimppuun hyökättiin taas isommalla porukalla. Lopulta pingu taisi päästä kuitenkin karkuun, mutta ei varmasti kovin hyvässä kunnossa.

Patagonianpingviinit voivat elää luonnossa 25-vuotiaiksi. Vankeudessa ne voivat saavuttaa jopa 30-vuoden iän. Laji on uhanalainen, vaikka niitä elääkin luonnonvaraisina useita miljoonia. Punta Tombon yhdyskunta on maailman suurin, mutta näitäkin pingviinejä uhkaavat öljyvuodot, jotka tappavat vuosittain kymmeniätuhansia pingviinejä. Myös kalakantojen väheneminen on uhka pingviineille, koska ne joutuvat uimaan yhä pidempiä matkoja merelle saadakseen ruokaa. Nyt pingviinejä oli nähtävillä paljon. Toivottavasti tulevatkin sukupolvet saisivat ihastella näitä ihastuttavia lentokyvyttömiä lintuja taapertamassa ympäriinsä luonnollisessa asuinpaikassaan.

Kunpa olisimmekin voineet viettää Punta Tombossa pidemmän aikaa, mutta laiva ei valitettavasti odota. Sormet ristissä palasimme autolle ja toivoimme sen kuljettavan meidät takaisin Puerto Madryniin. Matkalla näimme ainakin viisi autoa tien sivussa konepelti ylhäällä ja toivoimme, ettei meitä odottaisi sama kohtalo. Loppumatkasta Chevy alkoi pitää hieman tavallisuudesta poikkeavaa ääntä, mutta pääsimme kuitenkin perille. Ehdimme vielä ennen laivaannousua käydä ostamassa jääkaappimagneetin ja tallailla hieman rantakadulla, joka oli nyt aamusta poiketen täynnä elämää. Ranta ei enää ollut autio, vaan siellä tuntui olevan koko Puerto Madryn viettämässä aurinkoista perjantai-iltaa rannalla. Ei ollenkaan huono vaihtoehto!

Tiirailimme jälleen merileijonia laiturin rappusilta. Niitä ei näkynyt ennen kuin pääsimme Silver Spiritin luokse. Laivamme etukölille oli majoittunut muutama pullea tyyppi, joille tulisi pian lähtö.

Meille jäi Puerto Madrynistä oikein kiva fiilis. Itse kaupunki ei mitenkään sykähdyttänyt (koiria lukuunottamatta), mutta alueella olisi ollut moneksi päiväksi nähtävää ja koettavaa. Olisimme halunneet käydä Valdesin niemimaan lisäksi Punta Lomassa katsomassa merileijonia ja varmaan jotain muutakin kivaa alueelta olisi löytynyt. Ehkä palaamme sinne vielä joskus, kun aika miekkavalaiden näkemiseen olisi otollinen.