Meidän ei ollut tarkoitus lähteä heti toisena vuotena putkeen Afrikkaan. Meillä oli kiikarissa aivan muut kohteet. Mutta niin siinä vain pääsi käymään, että pakkaamme laukkumme puolentoista kuukauden kuluttua ja hyppäämme jälleen Johannesburgiin laskeutuvaan koneeseen. Ja olen siitä aivan innoissani. Matkan loppuhuipennus sijoittuu meille viime vuodesta tuttuun Etelä-Afrikkaan, mutta suurimman osan matkasta vietämme sen rajojen ulkopuolella.

Tämän matkan suunnittelu on tuottanut melkoista päänvaivaa ja tuottaa sitä edelleen. Mantereena Afrikka on matkailun kannalta jotain aivan toista kuin Eurooppa. Rajamuodollisuuksiin kuluvaa aikaa on hankala arvioida etukäteen, eikä vuokra-autoa viedä rajan yli ihan tuosta vain.  Tarkoituksenamme on tehdä tarkka reittisuunnitelma, koska aikataulumme on tiukka. Siinä missä Euroopassa tai Yhdysvalloissa voi hyvin suunnitella viettävänsä päivän esimerkiksi jossain kansallispuistossa ja ajavansa sen jälkeen 200 km seuraavaan kaupunkiin, on Afrikka toista maata. Pimeällä ajamista ei suositella.  Tällä hetkellä reitti on suurinpiirtein valmis, enkä malta olla kertomatta siitä jo tässä vaiheessa.

Etelä-Afrikassa meitä odottaa jälleen vuokra-auto. Kuten edelliselläkin kerralla, olemme vuokranneet auton, jossa on hieman tavallista enemmän maavaraa. Kuoppaisilla hiekkateillä jokainen sentti maan ja auton pohjan välissä voi tulla tarpeeseen. Varsinaiseen nelivetoon budjettimme ei kuitenkaan venynyt, koska sellainen olisi tullut maksamaan kahdeksi viikoksi 2000 euroa. Citymaasturi irtosi 600 eurolla (+ rajanylitysluvat 160 euroa). Ihan cityssä emme kaupunkimaasturimme kanssa kuitenkaan pysy.

Johannesburgista suuntaamme ensimmäisenä kohti Zimbabwea, maata jonne eteläafrikkalaiset eivät juurikaan matkusta. Heti ensimmäisenä jouduimmekin lukemaan monesta paikasta, etteivät eteläafrikkalaiset autonvuokraamot anna viedä autojaan Zimbabween. Onneksi selvisi, että rahalla tästäkin selviää ja noin 80 euron suuruista rajanylitysmaksua vastaan järjestyy tarvittavat dokumentit. Olen kuullut Zimin olevan kauniin kumpuileva. Me haluamme nähdä tuon maan. Zimbabwen pohjoisosassa odottaakin alkumatkan pääkohde, maan tunnetuin turistinähtävyys Victorian putoukset. Sitä ennen vierailemme kuitenkin traagisen kohtalon kokeneen Cecil-leijonan tassun jäljillä Hwangen kansallispuistossa. Luvassa on toivottavasti taas monta ikimuistoista eläinkohtaamista.

Kuten Iguassun putoukset, myös 1600 metriä pitkät ja reilu 100 metriä korkeat Victorian putoukset sijoittuvat kahden maan rajalle. Toisella puolella putouksia meitä odottaa Sambia. Joudumme ylittämään rajana toimivan sillan Sambiaan joko jalan tai jollain muulla kulkuvälineellä kuin kaupunkimaasturillamme. Sitä ei nimittäin saa ajaa Sambian puolelle. Tästä ei selvitty edes rahalla. Ainakin yksi päivä meiltä siis kuluu autottomana Sambiassa. Muuten ajamista riittääkin sitten hieman toivottua enemmän.

Victorian putoukset Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Zimbabwe ja Sambia eivät vielä riitä uusien maiden osalta, vaan suuntaamme Victorian putousten jälkeen Botswanaan. Tässä vaiheessa reittimme on vielä hieman hämärän peitossa. Botswanan puolella on kaksi upeaa, tunnettua kansallispuistoa, Choben kansallispuisto ja Okavango Delta. Jälkimmäinen on suistoalue, jossa on paljon eläimiä ja ensimmäinen on tunnettu etenkin valtavista norsulaumoistaan. Haluaisimme ilman muuta vierailla molemmissa, mutta omatoimisesti se ei oikein onnistu, ei citymaasturilla. 

Botswanan kansallispuistoissa ei ole asfalttiteitä, vaan niihin vaaditaan neliveto ja mielellään myös radiopuhelimet sekä valmiudet yöpyä teltassa maastossa (pahimmassa tapauksessa hyeenoiden piirittäessä leiriä, kuten eräälle pariskunnalle oli käynyt). Ainoaksi vaihtoehdoksi Botswanan kansallispuistoon tutustumiseen jää siis opastetut safarit. Vielä tässä vaiheessa meillä ei kuitenkaan ole mitään varattuna. 

Okavango Delta Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Choben kansallispuisto Kuva: Pixabay CC0 Public Domain

Niin, sitten jäi vielä yksi maa, jossa Tomi haluaisi ehdottomasti vierailla. Minä olen ainakin toistaiseksi vielä vastustavalla kannalla, koska aikaa on niin rajoitetusti ja haluaisin tehdä lomalla muutakin kuin istua autossa (ja sitä autossa istumista on kyllä luvassa ilman Namibiaakin). Saattaa kuitenkin olla, että Tomi saa tahtonsa läpi ja piipahdamme myös Namibiassa. Sitä ei ole tähän alustavaan, suuntaa-antavaan karttaan merkitty ja siitä huolimatta kilometrejä on Afrikkaan noin 1000 liikaa.

Roadtrip päättyy Johannesburgiin, jossa on vuorossa vuokra-auton palautus. Matkan viimeiselle osalle emme nimittäin tarvitse sitä, sillä nousemme Etelä-Afrikan pääkaupungissa, Pretoriassa junaan. Eikä kyseessä ole ihan mikä tahansa juna.

Rovos Rail on se syy miksi Afrikka kutsuu jälleen. Saimme blogiyhteistyönä kutsun Rovos Railin junamatkalle, enkä voisi olla asiasta onnellisempi ja kiitollisempi. Kyseessä on luksusjuna, maailman ylellisin sellainen. Se on aivan jotain muuta kuin kotoinen VR. Rovos Railin matkat vaihtelevat yhden yön reiteistä (Garden Route) jopa parin viikon mittaisiin matkoihin. Me lähdemme kahden yön ja kolmen päivän mittaiselle matkalle Pretoriasta Durbaniin. Koko aikaa emme toki vietä junassa, sillä välillä juna pysähtyy ja nousemme junasta ohjatuille safariretkille.

Aika junassakaan tuskin tulee pitkäksi sillä reitti kulkee vuoristossa ja junassa on panostettu esimerkiksi näköalavaunuun. Myös osa ikkunoista avautuu, joka mahdollistaa vieläkin autenttisemman kokemuksen tuoksuineen kaikkineen, ja toki helpottaa myös valokuvausta. Paljon aikaa tulee varmasti kulutettua myös tarjoilujen äärellä. Rovos Raililla nimittäin asiakkaita hemmotellaan. Kaikki ruoat ja juomat kuuluvat pakettiin yhtä tiettyä shampanjaa lukuunottamatta (pärjäämme ehkä ilman!). Tarjoilut tarkoittavat gourmet-ruokia ja mm. parhaita eteläafrikkalaisia viinejä. 

Joudumme kyllä ehkä hieman oman mukavuusalueemme ulkopuolelle, sillä illalla pukeutumiskoodina on miehillä vähintään puvuntakki ja solmio sekä naisilla coctail- tai iltapuku. Uskon tuon pienen mukavuusalueen ulkopuolelle hyppäämisen olevan kuitenkin kaiken arvoista, kun yöksi saamme vetäytyä omaan deluxe-sviittiimme. Rovosilla kaikki yöpyvät sviiteissä, eikä niitä löydy yhdestä junasta kuin 39 kappaletta. Junassa on siis alle 80 matkustajaa. Uskon, että tämä tulee olemaan todella mahtava kokemus. Video kertonee enemmän kuin tuhat sanaani.

Jotain yhteistä VR:llä ja Rovos Railillakin kuitenkin on. Rovos Rail ei nimittäin lupaa koskaan pysyä aikataulussa. 😉

Aivan lopuksi vietämme vielä puolitoista päivää Durbanissa, jonne junamatka päättyy. Kenties saamme pienen maistiaisen rantalomasta tai ehkä suuntaamme merelle bongailemaan haita ja delfiinejä. Kuka tietää, suunnitelmat sen osalta ovat vielä aivan auki. 

Tälläinen setti siis tulossa! Miltä kuulostaa?