Vuorten ympäröimässä pikkukaupungissa – Skagway osa2
Aika: 29.5.2014
Paikka: Skagway, Alaska
Mahtavan vuoristojunailun jälkeen kävimme nopeasti shoppailemassa asiaan kuuluvasti junakaupassa. Tai siis Tomi shoppaili. Jostain kumman syystä suurin osa tuotteista tuntui olevan enemmän miehille suunnattuja. Shopauttelun jälkeen kello alkoikin lähestyä jo puolta päivää ja päätimme käydä tässä välissä laivassa syömässä. Päiväunia ei sentään kaivattu. Toisin kuin ehkä se vanhempi herra, joka kuorsasi junassa paluumatkalla. Mitäs niitä samoja maisemia enää uudestaan katsomaan. Laittamalla vielä hieman lisää dollareita tiskiin, huipulta olisi päässyt takaisin myös bussilla. Ehkä bussissa kaikki pysyivät hereillä, kun maisemat hieman vaihtuivat.
Meidän paatti oli ensimmäisenä vastassa, kun kaupungista käveltiin ulos. Sopi meille oikein hyvin, kun syömään oli lyhyt matka.
Jenkithän eivät ole mitenkään tunnettuja suuresta halustaan liikkua kävelemällä. Siksi tässäkin, ehkä neliökilometrin alueelle levittäytyneessä, 800 asukkaan kaupungissa kiersi tietenkin turistibussit.
Iloisen talon tytöt olivat muistuttamassa menneistä kultaryntäyksen ajoista.
Laivan lounastarjoilu oli jälleen pettämätön. Hieman kyllä kadutti ahmiminen, olimme nimittäin suunnitelleet kiipeävämme metsän keskellä olevalle järvelle. Saimme siitä aamulla vinkin junavaunussamme olleelta paikallisoppaalta. Järvelle olisi kuulema reilun puolen tunnin jyrkkä ylämäki. Reput selässä saavuimme polun alapäähän ja katsoimme edessä jyrkkänä kohoavaa rinnettä. Ruoka painoi vatsassa. Alas tuli ihmisiä, joten päätimme hieman udella oliko kiipeäminen kannattavaa. Saimme kuulla, että vastassa on tosiaan järvi metsän keskellä, ei sen kummempaa. Kiipeäminen kestäisi noin tunnin (mitä sille puolituntiselle tapahtui?) ja rinne vain jyrkkeni mutkan takana. Mitään eläimiä järvellä ei ollut kuulema näkynyt ja meille näytettiin kamerasta hieman kuviakin. Tuo riitti meille infoksi ja käännyimme kannoillamme. Ei me Suomesta asti mitään perusjärveä tultu katsomaan, niitä näkee kotimaassakin ihan riittävästi.
Muistelimme nähneemme lounaan jälkeen hyttimme parvekkeelta porukkaa jonkin matkan päässä sijaitsevilla rantakallioilla. Se näytti kivalta ja syrjäiseltä paikalta. Ties vaikka siellä näkyisi jotain eläimiäkin. Päätimme siis metsäjärven sijaan suunnatakin kulkumme meren rantaan. Sääkin alkoi muuttua suosiolliseksi. Aurinko pilkisteli pilvien raoista ja Skagway oli sympaattinen pikkukylä.
Ohitimme pienen lentokentän. Alaskassa nimittäin joka tuppukylässä on lentokenttä. Ei pelkästään turistien vuoksi, vaan ihan paikallistenkin liikkumisen varmistamiseksi. Missään muualla maailmassa ei ole asukaslukuun suhteutettuna niin paljoa lentokoneita.
Lentokentän jälkeen ylitimme patikkaretkellämme joen. Kuvassa näkyy, että kiitotie päättyy siihen missä joki tulee vastaan.
Ja sitten olimmekin metsässä.
Puiden välistä näkyi laivat satamassa.
Polun päässä aukesi upeat maisemat. Kun istui rantakallioiden suojassa sopivassa kohdassa, ei edes tuullut. Oli niin lämmin, että melkein harkitsin untuvatakista luopumista 😉 Meidän lisäksemme tuolla oli vain muutama muu turisti, vaikka satamassa oli neljä laivaa.
Päätimme kävellä rannan myötäisesti polkua eteenpäin. Se oli vähän rankempi reitti kuin olimme olettaneet. Ei mitään tasaista polkua, vaan välillä sai kiipeillä ylös ja alas puista tukea ottaen. Tuolla ei ollut mitään opasteita, eikä siellä kulkenut muita ihmisiä. Emme olleet nähneet varoituksia karhuista, joten toivoimme, ettei alue ollut niiden suosiossa. Juuri, kun tuntui siltä, että kunto loppuu, tulimme ihanaan pieneen poukamaan. Tuntuu aina yhtä typerältä sanoa, että kuva ei tee oikeutta paikan kauneudelle, mutta niin se asia vaan on. Ainakin niin kauan kuin kuvaajana on tälläiset amatöörit.
Tänne me jäimme joksikin aikaa istuskelemaan kaatuneelle puunrungolle ja vain ihastelemaan maisemaa.
Opasteiden puutteessa emme uskaltaneet lähteä kokeilemaan mitään muuta reittiä takaisin laivalle, vaan kiipeilimme samaa polkua takaisin. Jäimme vielä pitkäksi aikaa istumaan rannassa olevan piknik-pöydän ääreen. Maisemia kelpasi katsella ja aurinko lämmitti.
Kello oli yli kuusi, kun palasimme takaisin kylään. Melkein kaikki turistit olivat jo palanneet laivoihin ja kaupunki oli aiempaan hulinaan verrattuna lähestulkoon autio. Siellä oli nyt oikein mukava tallustella. Osa kaupoista oli jo sulkenut ovensa, mutta suurin osa oli vielä auki.
Tulisikohan Suomessa sanomista, jos koiraa kuljettaisi avolavalla?
Kaupungilla näkyi vanhoja rakennuksia ja vanhaa kalustoa.
Skagwayssa poliisillakin oli ihan kunnon auto (toisin kuin Juneaussa ;)).
Takana oli jälleen yksi onnistunut päivä Alaskassa, monta vielä edessä päin.
Maarit
Ompas taas huitsin hienoja maisemia! 🙂
Elina / Narulelu maailmalla
Kyllähän noita kelpasi katsella 🙂
Anonyymi
Hei, näitä postauksia oottelen aina kuin kuuta nousevaa 🙂 Käveleminen täällä jenkeissä koetaan aika usein turvattomaksi ja turhien riskien ottamiseksi, varsinkaan jos ei tunne aluetta. Itse sain sen kokea kun koiran ulkoilutuksessa vapaana juokseva pitbull kävi kiinni koiraan :(, astetta turvattomampaa kuin Suomessa.
Elina / Narulelu maailmalla
Onpa kiva kuulla, että blogipostauksiani odotetaan innolla! 🙂
Hurja kokemus sinulla lenkillä 🙁 Toivottavasti koirasi selvisi pitbullin hyökkäyksestä? Siitä on leikki kaukana ja on ollut varmasti aivan kamala tilanne, jota ei toivoisi kenenkään kokevan.
Taru
PP:n kautta tänne löysin ja jäin blogisi lukijaksi jo vähän aika sitten. Ja samoin kuin muutkin, ei malttaisi odottaa seuraavia postauksia 😀 Nämä todellakin herättelee hieman nukuksissa ollutta matkakuumetta 🙂
Menin myös vanhemman blogisi puolelle ja nyt kun töissä on hiljaista ja ulkona sateista, on tosi ihana välillä uppoutua lämpimän Australian maisemiin.
Elina / Narulelu maailmalla
Kiva kun löysit blogini ja olet jäänyt seurailemaan. En tiedä pitäisikö onnitella vai pahoitella matkakuumeen heräämisestä. Minut se on nimittäin imaissut otteeseensa vähän liiankin tiukasti 😀 Mukavia sateisia päiviä Suomesta käsin Australiaan!