Alaskan risteilyn alkutunnelmia

Kuka hullu lähtee Suomen kesästä sateiseen ja kylmään säähän palelemaan?! Me olisimme voineet olla myös Thaimaassa, Filippiineillä tai Karibialla. Sen sijaan palelimme 25.5. Ms Oosterdamin kannella ja katselimme kuinka sateinen Vancouver jäi horisonttiin. Ennen matkaa olimme kuulleet muutamia naurun tyrskähdyksiä, kun kerroimme häämatkakohteestamme. Liekö sillä on jotain tekemistä asian kanssa, että meidät tunnetaan kaveripiirimme keskuudessa niinä henkilöinä, jotka todellakin haluavat kylmästä säästä lämpimään. Siellä laivan kannella heräsi pienen pieni epäilys, olimmeko tehneet oikean päätöksen. Vakuutimme itsellemme ja toisillemme, että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Olimme matkanneet aamulla bussilla Seattlesta Vancouveriin. Muutaman tunnin matka oli sujunut nopeasti, kun vedin osan matkaa sikeitä ja osan ajasta surffailin netissä. On tämä nykyteknologia hienoa, kun busseissakin on nettiyhteydet. Rajamuodollisuudetkin sujuivat kivuttomasti. Kanadalaiset eivät suhtaudu meihin enää niin epäilevästi kuin ensimmäisellä kerralla Kanadan puolelle matkustaessamme. Silloisen 15 minuutin passien tutkimisen ja kuulustelun jälkeen he ovat ilmeisesti uskoneet, ettemme aio jäädä maahan, kun olemme sieltä jo pari kertaa sen jälkeen poistuneet.

Vancouverissa laiva odotti meitä jo satamassa ja sinne lappoi tasaiseen tahtiin porukkaa sisään. Me kävimme kuitenkin viemässä vain matkalaukkumme laivaan roudattavaksi (niitä ei saa viedä itse laivaan) ja suuntasimme muutamaksi tunniksi kaupungille. Meneillään oli MM-lätkäfinaali ja tuolloin sitä tulosta joutui vielä jännittämään. Nythän me kaikki jo tiedämme miten siinä kävi – ei hyvin. Suuntasimme Tomin netistä katsomaan sporttibaariin, joka oli lähellä satamaa. Siellä oli lounasaika ja tuo Malone’s niminen paikka oli sisustukseltaankin oikein kiva. Söimme hyvää pizzaa ja jännitimme kunnes oli jo hyvin selvää kuka sen MM-voiton vei.

 

Lätkäpelin loppuessa sade alkoi. Meillä ei ollut enää kuin vajaa pari tuntia aikaa Vancouverille. Toisaalta olimme kyllä käyneet siellä aiemminkin (siitä juttua löydät täältä), muuten en varmaan olisikaan suostunut uhraamaan siellä aikaa lätkälle. Nyt olin kuitenkin leikkinyt hyvää vaimoa jo tarpeekseni ja oli aika suunnata shoppailemaan. Toivoin Vancouverin pystyvän tarjoamaan matkalaukulleni enemmän sisältöä kuin mihin Seattle oli pystynyt. Aloin kuitenkin epäilemään jo shoppailutaitojeni lopullista menetystä, kun laivaan suunnatessamme kädestä puuttui ostoskassit. Edes lempikanukkiliikkeemme, Roots, ei pystynyt tarjoamaan mitään, mitä olisin ehdottomasti halunnut ostaa. Myöskään kuvia meille ei jäänyt muistoksi tämän kertaisesta Vancouverin vierailustamme, siitä reipas ja jatkuva sade piti huolen.

Laivaan sisäänkirjautuminen ei ole koskaan sujunut yhtä helposti kuin tuolla kertaa. Sillä asialla, että olimme paikalla alle puolituntia ennen check-inin sulkeutumista, oli varmastikin paljonkin merkitystä. Suurin osa risteilymatkustajista oli varmastikin ollut jo tunteja nauttimassa risteilyn hintaan kuuluvista herkullisista ruoista. Mielenkiinnolla astelimme laivaan. Alkuvaikutelma laivasta oli siisti ja jenkkityylinen. Hyttimme tuntui olevan jossain kilometrin mittaisten käytävien päässä. Eihän Ms Oosterdamin pitänyt edes olla iso laiva! Jännitys tiivistyi, kun avasimme hytin oven.

Matkalaukkumme odotti jo hytissämme ja ne tuntuivat tukkivan koko tilan. Hytti ei ollut iso, mutta kyllä siellä mahtuisi taas liikkumaan, kun tyhjentäisimme laukut kaappeihin. Kaappitilaa ainakin oli riittävästi. Meillä oli erilliset sängyt, mutta illan aikana tapaamamme hyttihoitaja lupasi illallisemme aikana muuttaa sänkymme parisängyksi. Vielä ei olla niin vanha pariskunta, että nukuttaisiin eri sängyissä, ei etenkään häämatkalla 😀

Olimme tulleet laivaan sisälle niin viime tipassa, ettemme ehtineet käydä edes syömässä ennen laivan lähtöä. Sitä pitää tietenkin mennä seuraamaan aina laivan kannelle. Odotimme siellä olevan kovan ruuhkan, mutta ehkä sade ja kylmä sää hillitsi muita matkustajia enemmän kuin meitä. Kannella oli vain vähän porukkaa. Taisi ne sisällä olijat olla niitä fiksuja. Voin muuten kertoa, että kannella on paljon kivempaa +30 asteisessa, aurinkoisessa Miamissa kuin +15 asteisessa, sateisessa Vancouverissa.

Hieman meitä ennen lähti Celebrity Cruisesin laiva. Hah, ei ollut niilläkään sen paremmat kelit 😉

Sinne se kaupunki jäi. Synkän sadepilven alle.

Stanley Park näytti sateesta huolimatta kivalta upealta ja isolta puistolta.

Ensimmäisen illan tunnelmat olivat ristiriitaiset. Laiva tuntui vieraalta ja ei niin kivalta. Olimme olleet kaksi kertaa Carnivalin laivoilla, jotka olivat keskenään hyvin samanlaiset ja olimme tottuneet niihin. Nyt ilmassa oli selvää muutosvastarintaa. Hytti oli hieman pienempi kuin Carnivalilla. Ei nyt mitenkään järisyttävästi, mutta kuitenkin vähän. Ja mainitsinko jo sään? Se oli hirveän paljon huonompi kuin mihin olimme tottuneet. Silti oli melkoisen innostuneen odottava fiilis ja usko siihen, että meillä oli loistava reissu edessä. Kyllä se aurinkokin vielä paistaisi, vai paistaisiko?