Patikoimassa Sveitsissä – reissun upeimmat maisemat

Sveitsin reissun toisena aamuna Hotel Arnican parvekkeelta minua tervehti valtavan kaunis auringonnousu. Ei harmittanut herätä aikaisin, kun sai nousta sängystä näissä maisemissa ja ihastella miten aurinko värjäsi yön jäljiltä maisemaa pikkuhiljaa eri sävyihin. Olin jo edellisten päivien perusteella ihastunut maahan ja minulla oli vahvasti tunne siitä, että tästä tulisi hieno päivä. Onneksi en ollut väärässä.

Pieni porukkamme matkusti aamupalan jälkeen bussilla ja junalla kaunista reittiä Zillis-nimiseen kaupunkiin. Sieltä jatkoimme matkaa vielä pikkubussilla Wergesteiniin. Tiesin, että hotelli olisi hienolla paikalla vuorenrinteellä, mutta silti sitä vain yllättyi miten upeissa maisemissa majoituimme. Hotel Restaurant Capricorns sijaitsee 1500 metrin korkeudessa Beverinin luonnonpuistossa ja hotellin terassilta on hienot maisemat alas laaksoon. Kyseessä on perinteinen alppihotelli, joka ei hienostele huoneillaan tai hulppealla sisustuksellaan, vaan kyse on enemmän sijainnista ja näköaloista. Hotellin huoneet ovat hyvin perustasoisia, osassa on oma kylpyhuone, osassa ei. Arvostan omaa kylpyhuonetta ja onneksi omasta huoneestani sellainen löytyikin. Muuten huone oli varustukseltaan vaatimaton, mutta se ei tällä reissulla haitannut lainkaan, koska ei minulla ollut aikaakaan viettää huoneessa. Päivät olivat koko reissun ajan hyvin täynnä ohjelmaa. Ja oikeasti, jos olisit näissä maisemissa, haluaisitko sinäkään viettää aikaa huoneessasi?

 

Alppien kuningas

Lähdimme lounaan jälkeen kipuamaan paikallisoppaiden kanssa pikkubussilla vuorenrinnettä vielä korkeammalle. Jos edellisenä päivänä olivat maisemat hemmotelleet, niin nyt kyllä loksahti suu vielä kaksi pykälää suuremmaksi. Saavuimme Alp Nurdagnille ja tapasimme parkkipaikalla ”Alppien kuninkaan”. Tässä vaiheessa opin, että on olemassa Alpit eli se vuoristo ja sitten on olemassa alppi, joka tarkoittaa vuorta, jonka rinteillä laiduntaa maitokarja. Alppi -sanaa käytetään myös tälläisestä vuorenrinteellä olevasta talosta, jossa tapauksesta riippuen tehdään juustoa tuoreesta maidosta tai saatetaan pitää myös kahvilaa / ravintolaa vierailijoille. Suomenkielestä tälle alpille ei taida löytyä kunnollista vastinetta, mutta yritän jotenkin pärjäillä näiden sanojen kanssa. Alppien vuoristossa ei tällä reissulla käyty, mutta parissa alppitalossa ja alppivuorella kylläkin.

 

Chief of Alp eli alppipäällikkö (nimesin hänet heti alppien kuninkaaksi) vastaa siitä, että homma toimii karjan kanssa ja maidon valmistuksen suhteen. Erikseen on sitten porukka, joka oikeasti toteuttaa nämä asiat, kuten lypsää lehmät ja valmistaa juuston. Kävimme tutustumassa Alp Nurdagnin maitotilaan, jossa valmistetaan paikallista juustoa. Pihalla käyskenteli kanoja ja aitauksessa olevilla possuilla oli melkoisen paljon siistimmät maisemat ja hulppeammat tilat kuin suomalaisilla, pieneen tilaan sullotuilla karsinasioilla. Jos puhutaan onnellisten kanojen munista (mikä on hieman kyseenalainen nimitys), voisi näitä varmaankin kutsua onnellisiksi possuiksi.

 

Alppikauriita etsimässä Beverin luonnonpuistossa

Lähdimme juustontuotantoon tutustuneina kipuamaan Alp Nurdagnin rinnettä ylöspäin. Edellisenä päivänä olimme saaneet kuulla, että tällä noin neljän tunnin mittaisella vaelluksella ei olisi paljoa vertikaalinousua. Tämä osoittautui heti aivan vääräksi informaatioksi ja porukkamme puuskutti pian ylämäessä. Olimme menossa etsimään vuorikauriita, jotka tunnetaan myös nimellä alppikauris (englanniksi ibex). Ne elävät hyvin korkealla ja karuissa olosuhteissa. Siksi niitä nähdäkseen joutuu myös näkemään vaivaa ja laittamaan töppöstä toisen eteen. Onneksi reitti ei ollut lainkaan tylsä, vaan saavuimme ensiksi paikalle, jonne lehmät olivat kokoontuneet iltalypsylle. Bordercollieharrastajana oli hienoa nähdä kaksi rodun edustajaa vuorilla lehmäpaimenen roolissa. Jos oli possuilla komeat kotimaisemat, niin oli kyllä näillä koirillakin hieno työpaikka.

 

Lehmien kuvailun jälkeen alkoikin sitten se kunnon vaellusosuus. Tie vaihtui lehmien tallomaan vuorenrinteeseen, jossa todellakin sai katsoa mihin astui. Nousu ja alusta olivat sen verran haasteelliset, että yksi meidän porukastamme joutui kääntymään toisen oppaan kanssa takaisin ja palasi autolle jo alle puolessa välissä nousua. Me muut jatkoimme kipuamista. Tahti oli aika reipas ja omakin syke huiteli melko korkeissa lukemissa. Jaloissa tuntui vielä edellisenkin päivän 12 kilometrin patikka nousuineen. Maisemat olivat kuitenkin mahtavat ja toive alppikauriiden näkemisestä sai jatkamaan eteenpäin.

Kun vihdoin olimme 2605 metrin korkeudessa Carnusapassilla (niin korkealla kuin minne ilman kiipeilyvarusteita pääsee), oli fiilis todella hieno. Vilaustakaan muista eläimistä kuin lehmistä ei kuitenkaan ollut näkynyt. Olin jotenkin siinä käsityksessä, että palaisimme nyt takaisin alaspäin, mutta oppaamme oli sen verran vakuuttunut alppikauriiden löytymisestä hieman kauempaa, että matkamme jatkui. Tässä vaiheessa omat voimat alkoivat olla jo melkoisen loppuun kulutetut, mutta eteenpäin mentiin. Nyt onneksi melko tasaista maastoa pitkin, koska olimme jo käytännössä katsoen huipulla. Kauriitakin osui oppaamme kiikariin ja taas mentiin eteenpäin, jotta päästäisiin lähemmäs.

Juuri kun omat voimat olivat aivan täysin loppumaisillaan, tulimme paikalle, josta oli näkymät alas toiselle puolelle vuorenrinnettä. Siellä rinteessä näkyi myös niitä eläimiä, joiden vuoksi olimme vuorelle kivunneet. Gemssit laidunsivat reilun kymmenpäisenä porukkana ja hieman etäämmällä oli alppikauris kahden vasan kanssa. Tässä vaiheessa harmitti, ettei mukana ollut 100-400 mm putkea, jotta olisin saanut niistä kunnollisia kuvia. Nyt 70-200 mm linssin kanssa eläimet olivat armottomasti liian kaukana. Toisaalta nousu oli ollut jo nyt niin rankka, että se vajaa kilo lisää selässä olisi varmasti tuntunut entistä rankemmalta joka askeleella.

Kävelimme huipulla vielä jonkin matkaa ja näimme rinteellä lisää gemssejä. Oli mukava pitää pieni lepo- ja evästauko upeissa maisemissa. Koko porukkamme tuntui olevan yksimielisesti sitä mieltä, että tämän päivän vaellus ylitti edellispäiväisen kansallispuistossa tehdyn patikan.

Kun lähdimme laskeutumaan rinteeltä alaspäin, aurinkokin oli jo alkanut laskeutumaan ja värjäsi maisemaa kullan sävyihin. Huomaamatta neljän tunnin vaellus oli vaihtunut kuuteen tuntiin, mutta se ei haitannut lainkaan. Lehmät olivat siirtyneet lypsypaikalta laiduntamaan meidän reitillemme ja kävimme rapsuttelemassa muutamaa uteliasta yksilöä. Olin toivonut, että saisin kuvia lehmistä vuoren rinteillä upeissa maisemissa ja tuokin toive toteutui hienosti. Lehmien lisäksi pääsimme nappaamaan kuvia myös murmeleista, jotka kurkistelivat koloistaan patikkapolun molemmin puolin. Näistä hauskoista eläimistä on kuitenkin luvassa enemmän juttua seuraavassa postauksessa. Menimme nimittäin seuraavana päivänä oikein kunnolla tutustumaan tähän eläinlajiin ”murmelipolulle”. Mutta tämä päivä, se oli ihan täydellinen.

Beverin luonnonpuisto löytyy Graubündenin kantonista:

Miltäs nämä maisemat näyttävät? Lähtisitkö tänne patikoimaan?

 

***Olin matkalla Sveitsin turistitoimiston vieraana pressimatkalla ja he vastasivat sekä ohjelmasta että kustannuksista. Iso kiitos Veera Biancalle, että hän välitti yhteystietoni eteenpäin Sveitsiin, koska ei itse päässyt lähtemään tälle reissulle.***

 

Blogia voit seurata:

Facebook | Bloglovin | Instagram | Twitter