Image Alt

Matkablogi

Korona, kotimaan matkailu ja matkasheimaus

Usein meillä ihmisillä on suuri tarve tuoda esille oman valinnan ja mielipiteen paremmuutta. Matkailu on ihana asia, mutta kummasti toisten ihmisten matkailumieltymyksetkin saattavat hiertää toisten mieltä. Korona-aikaan olen huomannut miten usein keskusteluissa toistuu tietyt kaavat.

Matkailuaiheisilla keskustelupalstoilla matkakuumeinen aloittaa kaukokaipuuta potevana keskustelun:

Kuinka ihanaa olisi päästä lämpöön, auringonpaisteeseen, upottaa varpaat turkoosiin mereen ja katsella tuulessa huojuvia palmuja.

Joku huokaisee, että sitä minäkin kaipaan, kolmas kiiruhtaa paikalle kertomaan omista haaveistaan. Mutta niin usein paikalle kaahaavat myös ne, jotka vievät keskustelun syyttävään sävyyn aivan eri raiteille:

Kyllä meillä Suomessa on niin paljon upeita paikkoja. Ei ole mitään tarvetta lähteä kauas pois. Sytyttäkää kynttilät ja nauttikaa pimeydestä.

 

Nyt ei ole oikea aika matkustaa yhtään mihinkään.

Sillä ei ole mitään vaikutusta kotimaan matkailun ylistäjälle, ettei Suomesta tule löytymään lämpöä vielä moneen kuukauteen ja kaukomatkailija haaveilee valosta ja auringosta. Palmuja voi ehkä käydä ihastelemassa Helsingin kasvitieteellisessä puutarhassa ja varpaat voi upottaa lämpimään veteen vaikka Holiday Clubin kylpylässä. Silti jokainen kaukokohteisiin ihastunut tietää, ettei mikään voi korvata niitä matkalla saatuja kokonaisvaltaisia elämyksiä ja kokemuksia.

Vastaaviin erimielisyyksiin matkailun suhteen törmää aina silloin tällöin. On uskomatonta kuinka paljon tunteita toisten matkailumieltymykset herättävätkään.

Ihana, turkoosi ranta ja palmuja Sansibarilla

Villejä nenäapinoita Borneolla

Iguassun putoukset

 

Matkustat sitten miten vain, teet sen aina jonkun mielestä väärin

“Jos yövyt ketjuhotelleissa, et saa mistään mitään irti, etkä pääse sisälle paikalliseen elämään. Jos lennät tai matkustat laivalla, olet pahis, joka tuhoaa maapalloa. Junalla matkustaminen on ainoa oikea ja autuaaksi tekevä vaihtoehto. All inclusive majoitukset ovat saatanasta seuraavia ja ainoa oikea vaihtoehto on yöpyä kotimajoituksessa matkustit sitten yksin tai neljän alle kouluikäisen lapsen kanssa. Ellet joka päivä liiku, koe, näe, vaella, kiipeile vuorelle, kävele 20 kilometriä, lomasi on aivan turha, etkä näe mitään. Syödä tulee vain paikallisten suosimissa ravintoloissa, joihin ei yksikään toinen turisti eksy. Jos nälkäkiukku joskus lomallasi yllättää ja eksyt johonkin kansainväliseen ketjuravintolaan, älä vain erehdy kertomaan siitä kenellekään.”

Vuosien varrella olen yöpynyt hostelleissa, bed&breakfast paikoissa, ketjuhotelleissa, airbnb:ssä, boutique hotelleissa, halvoissa loukuissa ja viiden tähden tasokkaissa majoituksissa. Olen matkustanut autolla, junalla, bussilla, laivalla, taksilla ja liikkunut kaupungeissa niin jalkaisin kuin metroilla. Yleensä kohteeseen matkustaminen on vaatinut lentämistä. Tuen mielelläni ekologisia vaihtoehtoja, mutta lomalla haluan myös nauttia, joten joskus se sopiva vaihtoehto on se monen haukkuma “persoonaton ketjuhotelli”, mikäli paikkakunnalla ei ole muita erityisen tasokkaita vaihtoehtoja. Haluan turvallisuutta ja mukavuutta. Välttelen viimeiseen asti ruokamyrkytystä ja joskus se helpoin vaihtoehto ruokapaikaksi reissussa on ollut turvallinen mäkkäri tai Burger King.

On minullakin asioita, joita paheksun, kuten villieläinten hyväksikäyttö esimerkiksi norsuratsastuksen tai delfiiniesitysten muodossa, mutta muuten olen matkailun suhteen sen verran kameleontti, että koen ymmärtäväni monia erilaisia matkailijoita. Jokainen matkustaa ensisijaisesti itsensä vuoksi, ei kenenkään muun. Jokainen matka, joka tuottaa nautintoa ihmiselle itselleen ja lisää endorfiinituotantoa, on juuri se oikea. Se ei kuulu oikeastaan kenellekään oli sen matkan sisältö sitten lentokoneiden tai villieläinten bongailua, löhöilyä altaalla, vaeltamista vuorilla tai risteily Karibialla.

Maho Beach St Maartenilla

Botswana

Dolomiiteilla

Nyt koronan aikaan kerääntyy ihmisille paljon patoutunutta tarvetta matkustaa. Se lähtee vääjäämättä purkautumaan ensi vuoden puolella. Moni meistä haluaa matkalle ja se on täysin ymmärrettävää. Toivottavasti ymmärretään toisiamme, matkustetaan vastuullisesti ja ollaan suvaitsevaisia niin kotimaan kuin kaukomaan matkaajia kohtaan. Oli kyse sitten kotimaasta tai mistä tahansa muusta maasta, fakta on, että matkailuala tarvitsee asiakkaita äärimmäisen kipeästi. Matkailuala oli ensimmäisiä aloja, joihin korona iski ja se on varmasti yksi viimeisimpiä, jotka toipuvat tästä mustasta vuodesta. Kirjoitin pari vuotta sitten blogipostauksen Mitä jos kaikki lopettaisivat matkustamisen. Siinä ynnäsin yhteen sen vaikutuksia globaaliin hyvinvointiin. Enpä tuolloin tiennyt, että se tulee näin nopealla ja yllättävällä tavalla toteutumaan.

Oma matkailu on ollut täysin jäissä kesän jälkeen. Silloin pääsi “luvallisesti” vielä Baltian puolelle ja tuli käytyä niin Virossa kuin Latviassakin. Sen jälkeen aika on kulunut remontin parissa. Huomenna kuitenkin on luvassa pieni miniloma. Lähden ystäväni kanssa Rantapallon ja Tallinkin järjestämälle bloggaajamatkalle Maarianhaminaan. Järjestelyt kuulostavat turvalliselta. Meitä lähtee pieni porukka, joka jakaantuu perillä useampaan ravintolaan ja hotelliin. Laivalla nyt ei varmasti ole ruuhkasta tietoakaan ja ravintolassa käyn syömässä silloin tällöin muutenkin, joten lähden ihan hyvillä mielin reissuun. Niin tärkeää kuin sosiaalisia kontakteja onkin rajoittaa, on hyvä myös jatkaa normaalia elämistä niiltä osin kuin sen voi koronaturvallisesti toteuttaa. Vaikka ensin kasvomaskin käyttäminen tuntui ahdistavalta, on siitä tullut ainakin itselleni uusi normaali. Rokotetta odotellessa.

Matkailun osalta tämä oli hyvä viikko senkin puolesta, että voitin tiistaina Saksan matkailun järjestämästä virtuaalisesta illasta Kristina Cruisesin matkalahjakortin. Ehkä luvassa on siis keväällä / kesällä lauttamatka Saksaan?

Jaksan uskoa, että “pian” tämä tilanne helpottaa. Siihen asti, pysykää terveinä, huolehtikaa turvaväleistä ja ollaan ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan. Tämä koskettaa meistä jokaista jollain tapaa ja olemme kaikki tässä tilanteessa yhdessä.

Comments

  • Maria
    26.11.2020

    Hyvä kirjoitus, ja olen monesta asiasta samaa mieltä. Kirjoitat hyvin ja julkaisujasi on ilo seurata.

    Korvaani särähti tässä postauksessa vain lauseet:
    ”Jokainen matka, joka tuottaa nautintoa ihmiselle itselleen ja lisää endorfiinituotantoa, on juuri se oikea. Se ei kuulu oikeastaan kenellekään…”
    ilman kritiikkiä siitä, että on oikeasti olemassa sellaista matkustamista, joka totisesti kuuluu muillekin eikä ole mielestäni oikeutettua vaikka se tuottaisi kuinka paljon mielihyvää tahansa. Tällaiseksi luokittelen mm. trophee- tai muun uhanalaisten lajien metsästyksen tai matkustamisen alueille, jotka kärsivät (eivät toki nyt korona-aikaan) aivan liian suurista matkustajamääristä. Esimerkkejä olisi muitakin, mutta ehkä tämä selvensi, mitä ajan takaa. Eli että aivan täysin ”minä ja minun nautintoni” -ajatuksen ehdoilla ei ehkä kannattaisi ihan aina toimia.

    reply
      • Zambba
        2.12.2020

        Tarkoitukseni ei ole haastaa riitaa, mutta kyllähän näistä arvokysymyksistä pitää voida ja saada keskustella ilman, että kukaan yksin päättää, mitkä asiat ovat kyseenalaisia ja mitkä taas arvostelun yläpuolella. Käsittääkseni mitään ylivertaista moraalista kompassia ei ole olemassa, ja ihmisillä on eri käsityksiä siitä, mikä on oikein ja väärin.

        Jonkun muun arvopohjalla lentomatkustaminen on kyseenalaista, hinnaltaan matkustajalle liian edullista tai suorastaan täysin väärin. Seksiturismi ja trofee-metsästys ovat tärkeitä nautinnon lähteitä joillekin. Meillä kaikilla pitää pohjimmiltaan olla oikeus arvostella ja keskustella erilaisista asioista, joskaan kaikissa tilanteissa tai medioissa ei ihan jokaiselle keskustelulle ole tilaa. “Se, mikä tuntuu minusta kivalta ja ei tunnu minusta pahalta” ei sovellu ohjeeksi, jolla voisi kovin uskottavasti arvostella ketään tai hiljentää arvostelijoita, koska sanojan moraalisesta erinomaisuudesta ei ole mitään kiistattomia todisteita.

        Myönnettäköön, että tulevaisuuden kovat keskustelut esimerkiksi lentomatkustuksen ympäristökustannusten jakautumisesta oikeudenmukaisesti käydään jossain muualla kuin matkailublogin kommenttilootassa. Eihän näissä ylipäätään keskustella kunnolla mistään.

        reply
  • 28.11.2020

    Itse ajattelen pitkälti samalla tavalla, kunhan matkustaa niin, että ei aiheuta sillä turhaan vahinkoa muille, niin mikäpä siinä. Ihmeellisen paljon aihe tosiaan tuntuu tunteita herättävän. Itsellä sama juttu, että (luonnon ja) villieläinten hyväksikäyttö kuitenkin harmittaa. Meillä on oma tapamme matkustaa ja tiedän, että se ei ole sama kuin kaikilla muilla. En koe oma tapamme kuitenkaan olevan sinällään parempi tai huonompi kuin mulla, kukin tyylillään!

    Onko tuo Dolomiittien kuva muuten Val Gardenan Secedasta?

    reply
  • 29.11.2020

    Olen monelta osin miettinyt ihan samoja juttuja kuin sinä tässä postauksessa. Etenkin tästä olen samaa mieltä: “mikään ei voi korvata niitä matkalla saatuja kokonaisvaltaisia elämyksiä ja kokemuksia.” Kirjoitin juuri blogiin nojatuolimatkailusta ja oli pakko lykätä mukaan disclaimer, että eihän se todellakaan sama asia ole kuin olla kohteessa paikan päällä. Ruuan turvallisuudesta on pakko kommentoida, että mäkkärit sun muut kansainväliset ketjupaikat ovat ravintoloita ihan siinä kuin kaikki muutkin ravintolat – eli myös niistä voi aivan hyvin saada ns. ruokamyrkytyksen. Sen voi saada mistä tahansa. Mutta tämä oli nyt tällainen sivuseikka, joka sattui kiinnittämään huomioni. 🙂

    Toivottavasti rokote saadaan mahdollisimman pian ja matkailuala pääsee toipumaan. Alalla työskentelevien tuttujen tilannetta on ollut todella karua katsella (vaikka toki tämä tilanne on vaikuttanut tavalla tai toisella moniin muihinkin aloihin). Ja tietty toivon matkailun mahdollisimman pikaista toipumista ihan itsekkäistäkin lähtökohdista, sillä todellakin kaipaan matkustamista ja sen tuomia elämyksiä!

    reply

Post a Comment

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipisicing elit sed.

Follow us on