Sosiaalinen eristäytyminen on etuoikeus – arvosta sitä!

En oikein voi käsittää, että siitä on vain viikko, kun lähdimme seitsemänneltä Etelä-Afrikan matkaltamme kohti Suomea. Matkamme ajoittui aivan viime hetkille sen suhteen, että pystyimme vielä nauttimaan suurimman osan matkastamme ilman jatkuvaa huolta terveydestä tai siitä pääsisimmekö kotiin. Matkamme Kgalagadin kansallispuistoon oli ikimuistoinen.

Tänä hyvin poikkeuksellisena aikana on jälleen luksusta kuulua pieneen etuoikeutettuun ryhmään, Pohjoismaalaisiin. Meillä on hyvä elintaso ja paljon tilaa ympärillämme. Kun meitä on kehoitettu pysyttelemään mahdollisimman paljon erillään muista ihmisistä, meillä on siihen suurimmaksi osaksi erinomaiset puitteet. Meillä on hyvät mahdollisuudet pysäyttää virus, jos me niin haluamme. Kaikkialla ei ole tätä samaa mahdollisuutta.

Vaikka olenkin ollut jo yli viikon Suomessa, harhautuvat ajatukseni edelleen Afrikan mantereelle, josta on tullut minulle niin tärkeä matkakohde. Meidän lähtiessä Etelä-Afrikasta torstaina 12.3. todennettuja koronatartuntoja maassa oli 17. Nyt niitä on 116. Viikossa määrä on seitsenkertaistunut. Kun hyvästelin ihanan Kapkaupungin majoituksemme norjalaisen emännän, halasimme toisiamme ja sanoimme, että nyt voimme vielä tehdä niin, koska olemme vielä kaukana viruksesta. Enää se ei olisi varmasti sielläkään mahdollista tai ainakaan järkevää.

 

Moni voi vain haaveilla etätyöstä tai asunnosta, jonne eristäytyä

Olen ollut Suomeen palattuani suositusten mukaisesti eristyksessä yhtä kauppakäyntiä lukuunottamatta. Tomi työskentelee yhteiskunnallisesti kriittiseksi luettavalla alalla, joten hän on ollut jo parina päivänä töissä. Hänen työtään ei voi tehdä etänä, toisin kuin minun. Minulle teams palaverit ovat tulleet tutuiksi ja yrityksen WhatsApp -viestiketju täyttyy etätyöhön liittyvistä hauskoista meemeistä, kun koko työyhteisö on komennettu tekemään töitä kotikonttorilta. Monet meistä suomalaisista voimme jatkaa elannon ansaitsemista kotoa, suihkutella juomakelpoisessa vedessä, käydä omassa vessassa ja hangata varovaisen kaupassa käynnin jälkeen käsiämme puhtaaksi vedellä ja saippualla niin vimmatusti, että nahat meinaa irrota. Naapureihin pidetään etäisyyttä suomalaiseen tapaan muutenkin se metri-pari vähintään, mielellään enemmän. Tähänkin mennessä on jo kurkittu ovisilmästä, ettei rapussa vain näkyisi ketään muita samaan aikaan.

Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa elää miljoonia ihmisiä townshipeissa, joissa perheet elävät pienissä aaltopellistä kyhätyissä yhden huoneen asunnoissa. WC on ulkohuussi, jota käyttää myös kymmenen muuta naapuriperhettä. Väestö ei ole läheskään niin vanhaa kuin Italiassa tai Suomessa, mutta sen sijaan maan 59 miljoonasta asukkaan joukossa on enemmän HIV-positiivisia kuin Suomessa on asukkaita. Heistä 2,5 miljoona ei edes syö mitään lääkkeitä HIV:iin. Vielä ei tiedetä kuinka korona vaikuttaa HIV-positiivisiin, mutta tuskin tämä kombo ainakaan edesauttaa paranemista.

Etelä-Afrikka on yksi Afrikan vauraimpia ja länsimaalaisimpia maita. Silti maa on jo nyt täysin kauhuissaan mahdollisesta ja jopa todennäköisestä väestön yli pyyhkivästä korona-aallosta. Maassa on hyviä yksityisiä sairaaloita, mutta suurimmalla osalla ei ole niihin vaadittavaa vakuutusta ja julkiset sairaalat ovat jo ilman koronaakin aivan liian täysiä ja huonosti toimivia. Reilu vuosi sitten matkustimme Etelä-Afrikan naapurimaassa Mosambikissa (josta kaikki tämän postauksen kuvat ovat), joka on yksi maailman köyhimpiä maita. Jo yksistään oikean tiedon levittäminen viruksesta ja siltä suojautumisesta on vaikeaa, koska iso osa maan asukkaista on lukutaidottomia ja elää ilman älypuhelimia tai televisiota. Ajatus siitä, miten onnettomat mahdollisuudet tällaisillä mailla on taistella koronavirusta vastaan, vetää hiljaiseksi ja mielen matalaksi.

Siksi alkaa jopa suututtaa lukea ihmisten kiukuttelua tai piittaamattomuutta eristyksissä olemisesta. Myönnän, että omaankin tilanteeseen sopeutumisessa ja asian sulattelussa meni pari päivää. Oli iso järkytys, että esimerkiksi rakas agility-harrastus meni hetkeksi kokonaan jäihin. Meiltä on myös peruuntunut nyt yhteensä neljä ulkomaanmatkaa. Osa lyhyempiä, osa pidempiä. Silti meille suomalaisille jää vielä puhelimet, tietokoneet, netti, telkkarit, netflixit, whatsapit ja kaikki mahdollisuudet pitää yhteyttä ympäröivään maailmaan ja läheisiin hetken aikaa myös etänä. Nyt on aika toimia yhteiseksi hyväksi, olla hetken aikaa epäitsekäs ja pysytellä mahdollisimman paljon omissa oloissa. Samalla me suojelemme niitä yhteiskunnallisesti kriittisissä töissä olevia suomalaisia, joilla ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin etätöihin tai -opiskelemaan sekä tietenkin riskiryhmäläisiä.

Maailmassa on miljoonia ellei miljardeja ihmisiä, joille etätyö tai sosiaalinen eristäytyminen ei ole minkäänlainen mahdollisuus edes ajatuksen tasolla. Kotiin jääminen tarkoittaa köyhyysrajan alapuolella elävälle samaa kuin nälkään kuoleminen. Tämän, kun tiedostaa ja on nähnyt omin silmin, suututtaa kuulla minkään ikäisistä suomalaisista, jotka kiukuttelevat kuukauden eristäytymisestä tai uhmaavat sitä jatkamalla elämäänsä normaalisti tässä poikkeustilanteessa. Se on lapsellista, itsekästä ja vaarantaa aivan liian monta ihmistä.

Ihan oikeasti, pysy kotona, jos sinulla on siihen mahdollisuus (lause, jota en uskonut matkablogiin koskaan kirjoittavani). Olet tässä maailmassa onnekkaiden joukossa.

Postauksen kuvat ovat marraskuulta 2018 Mosambikista.

 

Pysy mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram