Matkakohteena köyhä ja kiehtova Mosambik

Näin joulun kynnyksellä joululahjoja hankkiessa tulee melkein jokaisen lahjan saajan kohdalla miettineeksi mitä ostaa henkilölle, jolla on jo kaikkea. Hetken päästä ajatus vaeltaa takaisin Afrikkaan ja Mosambikiin, maahan jossa niin harvalla on juuri mitään siitä tavarapaljoudesta mitä meillä suomalaisilla on. Mosambik on maa, jonne matkustamisessa kaduttaa ainoastaan se, ettei meillä ollut mukana lahjoja lapsille. Olisin niin mielelläni antanut joululahjat tänä vuonna sinne.

Vaikka Mosambik ja Etelä-Afrikka ovat naapurimaita, ne voisivat yhtä hyvin sijaita tuhansien kilometrien päässä toisistaan, niin erilaisia ne ovat kaikinpuolin. Etelä-Afrikka ei aina tunnu lainkaan Afrikalta, se on niin länsimaalainen, että toisinaan voisi aivan hyvin kuvitella olevansa Kaliforniassa tai Australiassa. Mpumalangan provinssissa, lähellä Krugeria, komeat palmut reunustavat hyvää ja tasaista tietä, jonka molemmin puolin on kauniita, siistejä ja hyvin hoidettuja viinitiloja, omena- ja avokadoviljelmiä tai siistejä kaupunkeja ostoskeskuksineen ja isoine marketteineen. Muistutus Afrikasta, maan synkästä apartheidin varjostamasta historiasta ja suurista tasoeroista tulee kuitenkin silloin vastaan, kun mutkan takaa paljastuu hökkelikylä, jossa ihmiset ovat rakentaneet kotinsa lommoisista aaltopelleistä ja suuret kivet pitävät kattoja paikallaan, jotta ne eivät lähtisi paikoiltaan kovempien tuulten pyyhkiessä ohitse.

 

Mosambik on miljoonien myyjien köyhä ja kehittymätön maa

Mosambik on jotain aivan muuta kuin Etelä-Afrikka. Siellä ei voi missään vaiheessa unohtaa olevansa Afrikassa ellei lasketa mukaan joitain pääkaupunki Maputon isoista ruokakaupoista, joista löytyy hyvä valikoima länsimaalaisia elintarvikkeita. Sana länsimaalainen toistuu tässä kirjoituksessa ja se tuntuu olevan vastakohta Afrikalle ja niin se onkin. Mosambikissa ei ole paljoa teollisuutta. Ei rakennusteollisuutta, eikä elintarviketeollisuutta. Teolliset elintarvikkeet tuodaan pääosin Etelä-Afrikasta sekä kauempaakin. Tämä nostaa niiden hintoja. Keskipalkka Mosambikissa on kaksi dollaria päivässä ja yli 80 % ihmisistä elää alle kahdella dollarilla päivässä. Tästä on helppo päätellä, ettei kovin monella olisikaan teollisesti tuotettuihin tuotteisiin varaa. Maputon ulkopuolella ruokakauppoja ei pahemmin olekaan. Myyjiä sen sijaan on joka puolella.

Ihmiset myyvät tien varsilla kaikkea mitä luonnosta saa kerättyä. Maanviljelyä ei maassa ole kovinkaan paljoa. Myytävät tuotteet vaihtelevat paikkakunnittain. Ohitimme reilut 800 kilometriä yhdensuuntaisesti kestäneellä matkallamme Mosambikissa tienvarsilla satoja myyjiä, jotka myivät jokainen yleensä yhtä tuotetta. Yhdellä paikkakunnalla lähes kaikki myivät tien varrella pähkinöitä, seuraavan kylän kohdalla polttopuita, kolmannella hedelmiä ja neljännellä taas jotain muuta. Kauppaa tehdään tien varsilla, ei myymälöissä.

Huoltoasemia on isoimmilla paikkakunnilla ja niiltä on mahdollista ostaa länsimaisia tuotteita, kuten limsoja, energiajuomia, keksejä, karkkia ja sipsiä. Mitään kovin terveellistä syötävää emme niistä joitain säilyketölkkejä lukuunottamatta löytäneet. Länsimaissa kaupan haaste on, että myytäviä tuotteita olisi enemmän kuin hyllytilaa. Mosambikissa ongelma oli päinvastainen. Tuotteet oli levitelty hyllyille väljästi, jotta hyllyt eivät näyttäisi tyhjiltä.

 

Kaunis luonto ihastuttaa matkailijaa

Mitä kauemmas Maputosta pohjoiseen ajaa, sitä kauniimmaksi maasto muuttuu. Ensimmäiset parisataa kilometriä maasto on hieman tylsää, mutta sen jälkeen saa huokailla ihastuksesta. Asfaltoitua päätietä reunustavat palmut tekevät maisemasta kilometri toisensa jälkeen suomalaiselle ihanan eksoottisen. Niin yksinkertainen ja samanlaisena toistuva puu kuin palmu onkin, on niiden tähdittämässä maisemassa vain sitä jotakin. Ja niin on Mosambikissakin.

Vaikka rantakohteet ovat upeita, silti jälkikäteen kiehtovinta oli pitkät ajomatkat Mosambikissa. Niiden aikana näkee niin valtavasti ja silti tietää niin vähän. Tuntuu uskomattomalta matkustaa maassa, jossa naiset edelleen kantavat vettä kanistereissa kylän kaivosta kotiin ja kävelevät pesemään pyykkiä joelle. Ei tämä ollut meille ensimmäinen kerta köyhässä maassa, mutta jotenkin Mosambik pääsi koskettamaan. Ajaessa kaiken tämän paikallisen elämän keskellä sitä näkee paljon ja silti ei tiedä paikallisten elämästä juuri mitään. Millaista olisikaan elää olkimajassa ilman juoksevaa vettä, luku- ja kirjoitustaitoa ja mahdollisuutta käydä ostamassa ruokaa kaupasta. Entä jos grillaaminen ei olisikaan vain hupi, joka kertoo siitä, että kesä on tullut, vaan ainoa mahdollisuus valmistaa ruokaa, koska sähköhellaa ei ole.

Keskimääräinen päiväansio kaksi dollaria päivässä

Mosambikissa keskimääräinen päiväansio on kaksi dollaria. Koska tämä on keskiarvo ja etenkin pääkaupunki Maputossa on myös rikkaita sekä vaurasta keskitasoa, elää todellisuudessa 80% maan asukkaista alle kahdella dollarilla päivässä. Se myös näkyy niin kaupunkikuvassa, mutta etenkin maaseudulla. Monet mosambikilaiset asuvat maaseudulla hyvin vaatimattomasti savi- tai olkimajoissa, varakkaammat pienissä kivitaloissa. Pihapiirit ovat monesti siistejä ja tarkkaan lakaistuja hiekkapihoja, jossa kanat kuokkivat ja lapset juoksentelevat alkeellisisilla leluilla leikkien.

 

Mosambik on yksi maailman huonoimmista maista syntyä koulutuksen ja elinajan odotuksen suhteen

Human Development Index arvioi mm. elinajanodotusta, pääsyä koulutukseen, tasa-arvoisuutta ja tulotasoa. Mosambik sijoittuu sijalle 180 yhteensä 189 maasta (Suomi on sijalla 15). Siinä missä Suomessa voit odottaa saavasi keskimäärin 12,4 vuotta koulutusta ja elinajaksi 81,5 vuotta, saavat lapset Mosambikissa keskimäärin 3,5 vuotta opetusta ja elinikä jää keskimäärin 59 vuoteen. Joka viides lapsi on aliravittu. Lähes puolet alle viisi vuotiaiden kuolemista johtuu malariasta, mutta suuri osa johtuu myös puhtaan veden ja viemäröinnin puutteesta.

Emme ennen matkaa edes tajunneet olevamme menossa näin köyhään maahan. Tiesimme kyllä Mosambikin olevan hyvin köyhä ja kehittymätön, mutta silti se pääsi yllättämään. Mosambik on Human Development Indexin perusteella köyhin (tai huonoin paikka) asua, jossa olemme käyneet. Seuraavaksi köyhin maa, jossa olemme käyneet, on Lesotho sijalla 159 eli yli 20 maata korkeammalla sijalla. Seuraavina Zimbabwe sijalla 156 ja Tansania sijalla 154. Hävettää, mutta en etukäteen edes tiennyt, että Mosambik on yksi Suomen kehitysapukohteista. Tarkoitus on parantaa koulutuksen ja osaamisen tasoa, maanviljelyä ja kalastusta. Ylipäänsä myös ihmisoikeuksien kehittäminen.

Siinä vaiheessa, kun ajelimme satoja kilometrejä arkipäivisin ja kaikki lapset tuntuivat juoksentelevan pihoilla ja teiden varsilla, eikä missään näkynyt kouluja, oli pakko googlettaa. Mosambikin koulutuksen taso on surkea, etenkin tyttöjen osalta. Yli puolet tytöistä jää pois koulusta viidenteen luokkaan mennessä. Vain alle puolet lapsista suorittaa ala-asteen kokonaan ja heistäkin vain yksi kolmasosa osaa sen jälkeen lukea, kirjoittaa tai laskea. Tytöistä vain noin yksi prosentti jatkaa lukioon asti. Tämä on todella surullista, koska köyhyydestä on melko mahdotonta nousta, jos ei osaa edes lukea.

 

Mosambik sopii vain seikkailunhaluiselle ja avoimelle omatoimimatkailijalle

Etelä-Afrikkaa voi suositella kokemattomallekin omatoimimatkaiijalle. Siellä kaikki toimii, ihmiset puhuvat englantia ja vaikka maan turvallisuustilanne ei olekaan ihan eurooppalaisella tasolla, on se oikeasti helppo maa matkustaa. Mikään näistä ei päde Mosambikiin. Se on niin kehittymätön maa, että se iskee vasten kasvoja. Se tekee Mosambikista paikoin väsyttävän, mutta samaan aikaan kiehtovan ja eksoottisen. Siis meille turisteille, paikallisille elämä siellä on varmasti kovaa.

Etelä-Afrikassa me emme ole rikkaita länsimaalaisia. Me voisimme olla hienolla vuokra-autollamme yhtä hyvin paikallisia kuin turistejakin. Mosambikissa erotuimme räikeästi paikallisesta väestöstä ja kun ajoimme isolla Fordilla kylien läpi, päät kääntyivät. Tuli väkisinkin mietittyä miten epäoikeudenmukainen paikka maailma on ja miten onnekkaita me olemme, kun olemme syntyneet vauraaseen Suomeen. Mietin mitä paikalliset oikein ajattelivat meistä ja miten käsittämättömän rikkailta meidän täytyi heidän mielestään tuntua, vaikka Suomessa me olemme aivan tavallisia keskimääräistä palkkaa tienaavia työntekijöitä.

Pahinta ja suloisinta oli lapset. He leikkivät vanhoilla pyörän vanteilla ja rautalangasta ja tölkeistä kyhätyillä ”autoilla”. Jos pysähdyimme autolla johonkin, alkoi luoksemme juosta melkein aina jostain lapsia. Niin kaukaa kuin vain auto näkyi. Välillä teki pahaa lähteä liikkeelle, kun lapsia oli juoksemassa jostain satojen metrien päästä. Harmittaa, ettemme tulleet ajatelleeksi, että Mosambikiin oli pitänyt ottaa mukaan esimerkiksi jalkapalloja tai muita lasten leluja. Missään muualla kuin Intiassa emme olleet ennen törmänneet vastaavaan ilmiöön, että lapset ryntäävät luoksemme. Nyt meillä ei ollut oikein mitään annettavaa ja rahan antaminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta, kun tarkoitus ei kuitenkaan ole opettaa lapsia kerjäämään. Yhdelle yksinäiselle pojalle annoin suklaapatukan, kun hän tuli automme luokse. En ole koskaan nähnyt kenenkään lapsen ilahtuvan suklaasta niin paljon. Jos nyt voisin, lähtisin joulupukin ominaisuudessa viemään Mosambikiin lahjoja lapsille, joilla ei ole leluja. Siinä missä iso osa suomalaislapsista saa jo ennestään täyteen huoneeseensa kasapäin uusia leluja, osaisi mosambikilainen lapsi varmasti arvostaa aivan eri tavalla yhtä ja ainoaa leluaan.

Tänään on syntymäpäiväni ja huomenna jouluaatto. Lahjoitin Plan Suomen kautta 50 euroa tyttöjen koulutukseen. Mosambik on yksi Planin kohteista. Anna sinäkin vielä tänä vuonna lahjaksi lukutaitoa!

Lue myös kirjoittamani artikkeli Mosambikin rantakohteista Bilenestä ja Tofosta.

Pysy matkassa mukana:

Facebook | Youtube | Bloglovin | Instagram