Mitä tehdä Budapestissä
Meillä ei ole pahemmin tapana suunnitella kaupunkilomiamme etukäteen. Menemme yleensä enemmän sellaisella go with the flow -asenteella ja katsomme mitä eteen tulee. Budapestiinkään meillä ei ollut mitään tarkkoja suunnitelmia. Sen verran tein valmistelutyötä, että lueskelin etukäteen hyviä vinkkejä mm. Muru Moun matkablogista. Sieltä muistui mieleen esimerkiksi rauniobaarit, joista olin kuullutkin jo joskus aiemmin, mutta ehtinyt unohtaa ne. Ne on rakennettu ensin väliaikaisiksi hylättyihin rakennuksiin, mutta monet ovat jääneet sittemmin pysyviksi ratkaisuiksi. Lähdimmekin reissuun to do -listalla ainoastaan rauniobaarit. No kuinkas kävikään.
Matiaksenkirkko
Pestin puolelta Budan puolelle katsellessa huomio kiinnittyy väistämättä Matiaksenkirkkoon. Se ei ole ihan tavallisen näköinen kirkko, vaan muistuttaa enemmän jotain Disneyn linnaa torneineen. Emme käyneet kirkossa sisällä, mutta ihastelimme sitä ulkoapäin ja katselimme Kalastajanlinnakkeen suojasta avautuvaa maisemaa Tonavalle. Joella oli juuri meneillään Red Bull Air Race ja jäimme seuraamaan sitä linnakkeen suojassa olevaan kahvilaan.
Budan linna ja köysiratahissi
Matiaksen kirkon lähettyvillä on Unkarin kuninkaiden entinen linna. Se on ollut Unescon maailmanperintökohde 1987 lähtien. Maksoimme paikalliseen hintatasoon nähden hyvin kalliit liput siitä, että pääsimme ylös linnalle historiallisella köysiratahissillä, joka on avattu 1870. Ihan tuolla alkuperäisellä hissillä tosin ei matkattu, koska se oli tuhoutunut toisessa maailmansodassa. Ilmeisesti tämä 1980-luvulla rakennettu uusi versio kuitenkin on hyvin samanlainen. Köysiratahissi lähtee Szechenyin sillan kupeesta. Menopaluu maksaa 1800 HUF (6 €) ja yhdensuuntainen matka 1200 HUF (4 €). Ylhäältä on hienot näkymät Tonavalle.
Budapestin parlamenttitalo
Siinä missä Pestin puolelta Budan puolelle katsellessa huomio kiinnittyy Matiaksenkirkkoon, Budan puolelta Pestiin tiirailtaessa katseenvangitsija on parlamenttitalo. Sanotaanko, että yksikään muu parlamenttitalo missään päin maailmaa ei ole näyttänyt näin hienolta. Rakennus on myös aivan valtavan kokoinen ja siksi sitä on mahdoton olla huomaamatta. Tuo koko Unkarin yksi tunnetuimmista rakennuksista on valmistunut 1904 ja kannattaa käydä tsekkaamassa niin läheltä kuin vähän kauempaakin, jotta sen koon varmasti hahmottaa. Alla oleva kuva ei ole ihan se tavanomainen, koska kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, osuimme kaupunkiin Red Bull Air Racen aikaan ja koneet lentelivät näyttävästi parlamenttitalon edustalla.
Szechenyin kylpylä
Budapest on tunnettu kylpylöistään. Szechenyin kylpylän kuvat nousevat esille melkein joka kerta, kun jossain on juttua Budapestista. Se on kaupungin suurin terveys- ja lämminvesikylpylä ja sijaitsee mukavalla paikalla kaupunginpuistossa. Siellä on sisä- ja ulkoaltaita. Me teimme pahan ”rikkomuksen” ja kävimme Budapestissa käymättä yhdessäkään kylpylässä. Kävimme kuitenkin katsastamassa Szechenyin kylpylän siinä määrin kuin se on mahdollista menemättä itse kylpylään. Ihan mukavalta, joskin hieman ruuhkaiseltahan se näytti.
Rauniobaari(t)
Suurista suunnitelmistamme huolimatta olimme perjantai-iltana etsimässä ruokakauppaa, emme rauniobaaria. Tietämättämme eksyimme kuitenkin rauniobaarialueelle ja löysimme itsemme Kuplung -nimisestä rauniobaarista. Täällä näkyi Unkarin edullinen hintataso. Keskustan turistialueilla ruokien ja juomien hinnat olivat lähes Suomen tasoa, mutta Kuplungissa näkyi paikallisten hintataso. Moni mittaa eri maiden hintatasoa oluttuopin hinnalla, mutta koska me emme juo olutta, olemme ottaneet käyttöön mojito-mittarin. Kuplungissa mojito maksoi noin kolmisen euroa. Tämä oli halvempaa kuin Balilla, Indonesiassa! Fajitakset maksoivat viisi euroa. Käteistä kannattaa varata mukaan, koska vaikka paikka oli todella iso, ei sinne käynyt lainkaan kortti maksuvälineeksi. Automaatti löytyi kuitenkin sisääntulon läheltä.
Yksien mojitojen jälkeen muistimme olevamme menossa ruokakauppaan ostamaan pientä evästä hotellille. Jotenkin siinä pääsi käymään niin, että Kuplung jäi koko reissun ainoaksi rauniobaariksi ja sielläkin kävimme niin alkuillasta, ettemme päässeet näkemään millainen meno siellä olisi myöhemmin illalla.
Tonavan ranta-alue ja terassit
Rauniobaarien sijaan vietimme muina päivinä aikaa Tonavan rannalle rakennetuilla (oletettavasti väliaikaisissa) terasseilla. Vaikka rauniobaareissa epäilemättä on oma tunnelmansa, joen varren alue veti puoleensa. Szechenyin ketjusillan molemmin puolin on Pestin puolella ulkoilmabaarit (Pontoon ja Raqpart), joiden terasseille paistaa aurinko myöhään illalla. Fiiniä paikkaa etsivän kannattaa nämä kuitenkin jättää väliin, sillä juomat tarjoillaan muovimukeista ja tuoleinakin on muovituolit. Tunnelma on leppoisa ja Strongbown siiderit maksoivat 2-3 euroa. Halvimmat viinilasilliset maksoivat reilun euron.
Mitä muuta Budapestissa voisi tehdä?
Budapestissä riittäisi tekemistä varmasti vaikka kuinka pitkäksi ajaksi. Kaiken mahdollisen listaaminen olisi mahdotonta. Seuraavaan reissuun säästettiin kuitenkin ainakin Citadellan linnoituksella (Budapestin korkein paikka) käyminen. Meillä oli kyllä tarkoitus käydä siellä jo tällä reissulla, mutta emme vain sitten jaksaneet kiinnostua siitä tarpeeksi. Myös Budapest Eye olisi saattanut olla mukava kokemus. Kävimme siinä juurella, mutta emme sitten kuitenkaan menneet kyytiin. Jälkikäteen vähän harmittaa. Ei se nyt niin hinnallakaan ollut pilattu, vaikkei yhdeksän euroa per nassu siitä nyt mikään halpakaan olisi ollut. Vaikka et Budapest Eyehin menisikään, kannattaa kuitenkin käydä sen juurella. Se sijaitsee leppoisalla Erzsebetin aukiolla, jossa oli myös mukava terassi ja vieressä oli jonkin verran myyntikojuja. Lopuksi tietenkin on pakko mainita, että aina kannattaa jättää tilaa myös hieman päämäärättömällä haahuilulle. Siten löytää aina mukavia paikkoja.
Tässä muutamia Budapestin nähtävyyksiä. Oletko sinä jo käynyt katsomassa näitä tai kiinnostaisiko käydä?
illusia
Kiitos mukavasta blogikirjoituksesta! Budapest on kaupunki, jossa nähtävää riittää useammallekin käynnille. Lisäksi se on hyvä solmukohta suunnata junalla muualle Unkariin tai Eurooppaan (kiitos Norskin edullisten lentojen). Viimeksi kävin kaupungissa vain pikaisesti ja jatkoin matkaani Pécsiin ja sieltä Zagrebiin. Olemme usein miehen kanssa miettineet, kummasta pidämme enemmän; Prahasta vai Budapestista. Tällä hetkellä vaaka on kallistunut Prahan hyväksi, ehkä on aika käydä pitkästä aikaa myös Budapestissa, vaikka nähtävyydet onkin jo nähty. Kylpylä on meilläkin vielä kokeilematta, kun itse uin mieluummin avovesissä. Käytimme Budapestin lentokenttää myös kotimatkalla v. 2012:
https://matkakuumeinen.wordpress.com/2015/06/10/tonava-kaunoinen-2012/
Elina | Vaihda vapaalle
Olepa hyvä! 🙂 Praha ja Budapest tosiaan on vähän samankaltaiset. Omasta Prahan visiitistä tosin on jo niin kauan aikaa (yli 10 vuotta), etten ehkä ihan kunnolla voi niitä vertailla. Tuolla suunnalla voisi tosiaan kierrellä pidempääkin ja liikkua kätevästi junalla tai autolla.
Travelmii
Jess, kävimme perhereissulla pari vuotta sitten hiihtolomalla. Szechenyin kylpylä tuli silloin kokeiltua (oli ihan mielenkiintoinen kokemus, eikä siihen aikaan liian ruuhkainenkaan:) ja Parlamenttitaloon kannatti tutustua sisältäkin päin, oli upea! Praha on valloittanut meidän sydämet mutta Budapest olisi kiva kokea joskus kevät/kesälläkin.
Elina | Vaihda vapaalle
Tuo kylpylä itseasiassa kiinnostaisi minua jopa enemmän talvella! Näyttää upealta, kun sieltä nousee kuumaa vesihöyryä pakkasella ilmaan. En ajatellutkaan, että parlamenttitaloon pääsee sisälle, hyvä kun kerroit!
Pingback: Budapestin vinkkivitoset - Matkablogi Vaihda vapaalle
Santra
Budapestissa on maanalaisia luolastoja joissa järjestetään kierroksia. Suosittelen! Me kävimme
Szémlö-hegyi luolassa ja oli kyllä mielenkiintoinen. Tuolla oli helppo kulkea, meillä oli mukana lapset ja mummo:)
Tämän lähellä on toinenkin luola joka on sitten hiukan vaikeakulkuisempi. Siellä emme käyneet kun tosiaan oli näitä ns.heikompijalkaisia mukana mutta kiinnosti kyllä. Enemmän tietoa löytyy kun kirjoittaa Googleen esim. Budapestin luolat.
Santra
Ja vielä muistui mieleen…
parlamenttitalon kohdalla on kengistä tehty muistomerkki – Shoes on the Danube. Toisen maailmansodan aikaan juutalaisia pyydettiin riisumaan kenkänsä ennen kuin heidät ammuttiin ja tiputettiin Tonavaan.
Vaikuttava näky.
Itse kävin samana kesänä sekä Budapestissä ja Prahassa ja pakko sanoa, että kyllä Praha vie ykköspaikan näistä. Jotenkin vaan huomasi, että Budapest on vähän jäänyt kuitenkin sinne neuvostoaikaan.
Praha oli selkeästi ns. Modernimpi ja siistimpi ja paikalliset ystävällisempiä jne.
Tokikaan tämä ei poista sitä tosiasiaa, että myös Budapest kaupunkina on aivan älyttömän kaunis.