Safarilla Hwangen kansallispuistossa – julma luonto
Edellisessä postauksessa kerroin onnistuneesta iltasafarista Khulu Ivoryn ja muutaman muun safarilodgen yhteisillä yksityisillä mailla. Seuraavana aamuna lähdimme safarille tämän saman alueen läpi, mutta tarkoituksenamme ajaa tällä kertaa Hwangen kansallispuistoon asti. Odotimme mielenkiinnolla miltä siellä näyttäisi ja mitä eläimiä tulisimme aamun aikana näkemään. Aamu oli alkanut jo onnistuneesti, kun olin heti sängystä ylöspäästyäni mennyt mökkimme terassille kurkkimaan näkyisikö sen edustalla avautuvalla juomapaikalla eläimiä aamuhämärässä. Olin odottanut, että siellä saattaisi olla norsuja tai impaloita, mutta näinkin hyeenan. Se kävi juomassa ja jolkotteli sitten tiehensä. Olin sitä mieltä, että päivästä on pakko tulla hyvä, jos heti aamun ensimmäinen bongaus on petoeläin.
Oli lokakuu ja hyvin kuivaa sekä lämmintä ennen pian alkavaa sadekautta. Aamut olivat kuitenkin kylmiä ja kietouduin paksuimpaan mukaan ottamaani puseroon sekä lämpimään kaulahuiviin. Avoimen safariauton kyydissä ei paljon lämmityksestä nautita, vaan ajaessamme jonkin matkaa yleistä tietä pitkin kuuttakymppiä, oli ihan rehellisesti kylmä. Viileä ilma kuitenkin tarkoittaa samalla sitä, että eläimet ovat silloin aktiivisimmillaan. Sen vuoksi safarille lähdetään hyvin aikaisin aamulla. Talvikuukausina (touko-elokuu), jolloin aurinko nousee myöhempään ja on muutenkin viileää, ei safarimatkailijoiden tarvitse herätä ihan kukonlaulun aikaan, vaan voidaan kuulema lähteä liikkeelle esimerkiksi yhdeksän aikoihin aamulla. Silloin on myös paras aika vuodesta nähdä gepardeja todella läheltä, koska ne saattavat kiivetä safariauton lämpimälle konepellille lämmittelemään! Kuulosti siltä, että joskus vielä on uhrattava pari viikkoa Suomen kesästä Afrikan talvelle.
Tuona lokakuisena aamuna ei kuitenkaan gepardeja näkynyt. Ensimmäinen näkemämme eläin oli tämä sarvipäinen Kudu melkein heti lodgemme vieressä.
Vähän matkaa ajeltuamme puhvelilauma rynnisti automme edestä.
Kovin kauaa ei tarvinnut ajella, kun kohtasimme edelliseltä päivältä tutun leijonauroksen. Tällä kertaa se ei vaaninut mitään, vaan köllötteli vatsa täynnä tyytyväisen näköisenä. Kuivakausi oli tehnyt tehtävänsä ja verottanut nuoren norsun voimia. Sen elämä oli tullut tien päähän ennen aikojaan ja nyt sen ruho tarjosi ravintoa leijonalle.
Aurinko nousi kovaa vauhtia ja päästyämme Hwangen kansallispuiston porteille, se oli jo korkealla. Impalat laidunsivat tien varrella suurena laumana.
Oppaamme kävi maksamassa kansallispuiston sisäänpääsyn ja pian olimmekin jo Hwangen kansallispuistossa. Tämä tarkoitti sitä, että nyt olisi off-road ajaminen kiellettyä ja autolla tuli pysytellä vain tiellä. Jos jotain näkyisi jossain kauempaa, se olisi vain voivoi. Maisemat olivat hyvin kauniita. Eläinten suhteen sen sijaan tuntui olevan hiljaisempaa.
Alla olevassa kuvassa näkyy jotain, mitä ei esim. Krugerin kansallispuistossa pitäisi näkyä koskaan ja voisin kuvitella, että se on Hwangessakin kiellettyä. Reissupakulla matkaava turisti ei ole malttanut pysytellä autossa, vaan on tullut auton ulkopuolelle kuvaamaan strutseja. Näyttää harmittomalta, mutta kansallispuistossa, jossa on leijonia, se voi olla vaarallista. Mieleen tulee väistämättä heti tämä uutinen, jossa tiikeri hyökkäsi välittömästi autosta ulos tulleen naisen kimppuun kiinalaisessa eläinpuistossa.
Hwangessa on alueita, joissa on lupa tulla ulos autosta ja nousta eläinten katselupaikoille. Nämä on sijoitettu juomapaikkojen yhteyteen, jonne eläimet kerääntyvät kuivalla kaudella. Hwange on hyvin kuivaa aluetta ja sen vuoksi näille juomapaikoille pumpattiinkin vettä, muuten ne kuivuisivat täysin. Siitä huolimatta vesi tuntui olevan erittäin vähissä. Ruohonsyöjien on myös vaikea löytää ruokaa kuivan kauden aikana ja esimerkiksi norsut joutuvat syömään moninkertaisesti kuivuneita oksia ja lehtiä verrattuna tuoreisiin. Oppaamme sanoi, ettei ole koskaan nähnyt Hwangea niin kuivana ja hänellä oli vuosikymmenten kokemus tästä ja monista muista Afrikan kansallispuistoista.
Olimme olleet hereillä vasta muutaman tunnin ja jouduimme näkemään aamun aikana jo toisen kuolleen norsun. Tämä tuntui meistä paljolta, mutta tapasimme myöhemmin etelä-afrikkalaisen pariskunnan, joka sanoi nähneensä yhden päivän aikana viisi kuollutta norsua. Kasvissyöjät kärsivät, mutta haaskalinnuilla oli juhla-ajat. Toisaalta lammessa olevat krokotiilitkin näyttivät joutuneen melko ahtaalle, kun vedenpinta oli alhainen. Virtahevot olivat kaikkein säälittävin näky, kun ne yrittivät epätoivoisesti pysyä pinnan alla, mutta vain puolet niistä oli hautautuneena mutaan ja puolet valtavasta kehosta vedenpinnan yläpuolella. Luonto on usein hyvin raadollinen ja eikä elämä luonnonvaraisilla eläimillä ole aina helppoa.
Heikossa kunnossa olevien eläinten näkeminen ei oikein piristä mieltä, vaan ennemminkin vetää mielen vähän matalaksi. Lähdimme jatkamaan matkaa. Köröttelimme alla olevalla menopelillä ja se oli kokonaan meidän käytössä. Olimmehan Khulu Ivoryn ainoat vieraat, joka tuntui aivan hullulta.
Onneksi toisella juomapaikalla oli eläväisempi tunnelma. Rakastan nähdä juovia kirahveja, koska se niiden juomaan kumartuminen on vain jotain aivan käsittämätöntä. Niin hankalaa kuin olla ja voi, kun jalkoja pitää asetella hankalaan asentoon. Juovia kirahveja vielä hienompaa on nähdä niiden kanssa samaan aikaan muita eläimiä. Tällä juomapaikalla oli kaikenlaista elämää. Pahkasiat kävelivät kirahvien välissä ja dippasivat itsensä mutakylpyyn. Yhdellä laidalla vaani krokotiili ja toisella haaskalinnut nokkivat jonkin eläimen, jo hyvin kaluttuja luita. Silmiinpistävimmän näytöksen pisti kuitenkin pystyyn norsuäiti, joka oli liikkeellä poikasensa kanssa. Norsuilla tuntuu monesti olevan sellainen ‘pois alta risut ja männynkävyt’ -mentaliteetti kun ne liikkuvat paikasta toiseen. Niin nytkin ja norsuäiti piti huolen, että kirahvit tajusivat väistyä kauemmas.
Norsuäiti häipyi samalla pyörremyrskyn nopeudella kuin oli saapunutkin, mutta eivät kirahvit saaneet rauhassa jäädä juomapaikalle. Oli suorastaan majesteettinen näky, kun norsulauma saapui niiden takaa ja valtasi juomapaikan. Ne tosin suuntasivat suurimmaksi osaksi kaukalon luokse, josta valui raikasta vettä lampeen. Norsut juovat paljon mieluummin puhdasta kuin mutaista vettä.
Aamusafarimme alkoi olla päättymässä. Kissapedot olivat kansallispuiston sisällä pysytelleet piilossa. Näimme huolestuneen sakaaliperheen ja toisen safariauton opas kertoi, että he olivat nähneet niiden lähellä leopardin vilaukselta. Yritimme kovasti nähdä leopardia, mutta se pysytteli piilossa ja sakaalitkin turvassa, ainakin niin kauan kuin me olimme paikalla. Koska vaikka sakaalikin on petoeläin, on se niin pieni, että se on leopardille helppo saalis.
Ajelimme takaisin lodgelle kauniiden maisemien halki. Hwangen alue on aiemmin ollut Okavango Deltan kaltaista suistoaluetta ja alla olevassa kuvassa olevassa paikassa on aiemmin virrannut joki. Alueen metsätkin ovat hiekkapohjaisia, täynnä hienoa Kalaharin hiekkaa. On uskomaton kuinka maapallo on muuttunut aikojen saatossa.
Lähellä lodgeamme törmäsimme vielä ystävälliseen norsuun. Hwange on tunnettu suuresta norsupopulaatiostaan ja siitä, että norsut ovat hyvin tottuneita autoihin ja suorastaan ystävällisiä ihmisiä kohtaan. Monesti safarilla näkee norsujen läpsyttelevän korviaan varoitukseksi ja joskus töräyttelevän kärsällään. Tämä yksilö oli kuitenkin rauhallisuuden ja rentouden perikuva sen löntystellessä aivan auton viereen. Se tuli niin lähelle, että sitä olisi voinut melkein koskea.
Vaikka aamun aikana nyt ei ollutkaan nähty mitään maata mullistavaa verrattuna edelliseen iltaan, oli meillä silti hyvä fiilis. Erityisesti sitä lisäsi vielä tuo ihana lodge, jonka yleiset tilat saimme pitää täysin omassa käytössämme. Mikäs siinä oli ollessa ja nauttiessa, kun sai katsella eteen levittäytyvää upeaa maisemaa, istua valmiiseen ruokapöytään ja nauttia jälkiruoaksi yhden Savannan samalla juomapaikan eläiten touhuja seuraten. Odottelimme, josko norsut tulisivat taas juomaan uima-altaastamme. Siinä me istuimme ja ihmettelimme miksi meiltä kesti niin kauan matkustaa ensimmäisen kerran Afrikkaan, vaikka tämä oli ehkä upeinta ikinä!
Yövyimme Khulu Ivoryssa blogiyhteistyön merkeissä.
Pysy matkassa mukana:
Maija/Taajamafarmari
Oletteko nähneet safareilla pahoin loukkaantuneita eläimiä? Annetaanko "luonnon hoitaa" vai ammutaanko ne? Mietin vain että jos eläimiä juotetaankin, niin tuntuisi armeliaalta että pahasti loukkaantuneita eläimiä lopetettaisiin.
Elina / Vaihda vapaalle
Ei onneksi olla nähty. En tiedä miten niiden kanssa menetellään kuin siinä tapauksessa, että kyse on salametsästäjien kiinni saamasta sarvikuonosta, jolta on sarvi ja puolet naamasta leikattu pois, mutta eläin jätetty henkiin (voiko ihminen olla enää julmempi?!). Silloin sarvikuono kyllä lopetetaan. Mutta tässähän on kyse siitä, että ihminen on jo alunperinkin puuttunut eläimen kohtaloon.
Teija / Lähdetään taas
Aika karu näky, kun linnut syö tuota ruhoa. Norsu parkaa.
Aivan ihania nuo kirahvit, jotka jalat sojottaen ovat juomassa 😀 Eikö niiden lihakset jaksaisi pidellä kehoa, jos ne taivuttaisi polvia?? 😀
Elina / Vaihda vapaalle
Karun näköistä kyllä, mutta sitä elämän kiertokulku on ja tuolla se on hyvin näkyvissä.
Kirahvit todella on huvittavan näköisiä juodessaan (ja vähän muutenkin :D). En tiedä olisiko tuo juoma-asento kuitenkin turvallisempi ja nopeampi lähteä liikkeelle, jos jokin peto ilmestyy jostain.
Tiina
Oi miten mielettömiä kohtaamisia, vaikka mukana on noita karumpiakin näkyjä. Luonto näyttäytyy välillä julmana, vaikka mielestäni ihminen omilla toimillaan on se kaikkein julmin otus tällä pallolla.
Täällä muuten eletään vähän samoissa meiningeissä, kun kesä on kuumimmillaan ja ympärillä metsäpalot vain roihuavat. Kuumuuden vuoksi vesikin oli lopussa meidän kylän vesijohtoverkosta jonkun aikaa (?!), mutta onneksi meillä täällä maalaistalossa on oma kaivo. Veden määrää täytyy tosin tarkkailla ja olla säästeliäs, koska eläimet juovat ihan hirveät määrät ja ankkalammikkoakin täytyy täytellä vähän väliä. Me päästään välillä vuoristoon viilentymään, mutta nuo eläimet joutuvat kestämään tätä päivittäistä +35 astetta, joka vähän kauhistuttaa. Kaikki muut ovat voineet hyvin, mutta Kossu-possu alkaa olemaan jo iäkäs ja kuumuus vähän hidastaa tahtia….
Elina / Vaihda vapaalle
Ihminen on ihan varmasti julmin peto maapallolla. Eläimet kuitenkin tappaa vain syödäkseen, ihminen ihan huvin vuoksi. 🙁
Toivottavasti siellä viilenisi pian ja Kossu-possukin jaksaisi helteiden yli!
Maarit
Tuo kuivuus on kyllä huolestuttavaa, ja taitaa olla merkki ilmastonlämpenemisestä. Kuinkakohan monet lajit häviävät vielä kokonaan, ja millaistakohan sekasortoa ihmiskuntaan syntyy jos muutosta ei saada pysähtymään. Mekin ollaan vähän mietitty, että toivottavasti eläimet eivät olisi aivan hirmuisen huonokuntoisia lokakuussa kun mennään,mutta kyllähän luonnon kierokulkua tulee väistämättä nähtyä. Mutta voi miten suloisia nuo norsun poikaset ovat ja kirahvit ihastuttaa myös ihan valtavasti! 🙂 Parempi myöhään kun ei milloinkaan, minä olisin kyllä halunnut jo vuosia sitten Afrikkaan, mutta se vaati vähän enemmän aikaa matkakumppanilta innostua kohteesta. 😉
Elina / Vaihda vapaalle
No onneksi se matkakumppani on nyt taivuteltu ja pian te olette ihmettelemässä näitä eläinlajeja paikanpäällä! Toivotaan, että eläimet ovat hyvässä kunnossa, en ole yhtään seurannut, että miten kuivaa eteläisessä Afrikassa on nyt ollut. Viime vuosi oli kai äärimmäisen kuiva siihen aikaan, kun me tuolla oltiin. Ilmastonlämpeneminen taitaa tosiaan aiheuttaa näitä kaikkia äärimmäisiä sääilmiöitä. 🙁
Rva Kepponen
Hienot kuvat juomapaikalta!
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitos!
Anna
Voi miten hienoja kuvia! Itse reissailin Keniassa safarilla pari vuotta sitten ja se oli kyllä elämäni matka. Täysin ainutlaatuinen ja unohtumaton kokemus. Me emme edes kohdanneet ihan noin rankkoja juttuja kuin te reissullanne, mutta se luonnon kokeminen niin hirvittävän läheltä pisti siitä huolimatta kyllä miettimään tämän maapallon ja sen asukkien tulevaisuutta. Salametsästys ja ilmaston lämpeneminen ovat kuitenkin molemmat asioita, joihin ihmiskunnalla on mahdollisuus vaikuttaa. Joka tapauksessa kova Afrikka-kuume jäi tuolta reissulta kytemään ja safarille lähtisin kyllä koska tahansa uudestaan.
Elina / Vaihda vapaalle
Voi että, Kenia houkuttelisi kohteena kyllä kovasti. Voin uskoa, että oli mieleenpainuva kokemus. Afrikassa käyminen pistää todella miettimään salametsästystä, luonnonvarojen riistoa ja lajien sukupuuttoon kuolemista. Eläimet siellä ovat niin uskomattomia, että ajatuskin niiden katoamisesta maapallolta tuntuu aivan järkyttävältä, mutta siihen suuntaanhan tässä kokoajan ollaan menossa. 🙁
Jani / Kaikki Paketissa
Niin hienoja kuvia. Muutenkin täällä aina uppoutuu lukemaan näitä postauksia. Niin mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja. Aurinkoista elokuuta!
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitos ja mukava kuulla, että jutut kiinnostavat! 🙂
Mika / Lähtöportti
Voin uskoa, että Afrikka on upeinta ikinä, mutta silti on vieläkin koko manner näkemättä. Nämä teidän jutut herättää aina mielenkiinnon lähteä joskus safarille. Tuollaisella reissulla näkee varmasti sekä luonnon kauneuden että julmuuden. Siinä aitoudessa on jotain kiehtovaa, vaikka eteen tulisikin myös kurjaa nähtävää.
Kiinalainen eläinpuistouutinen on pysäyttävä. Olen itse ajanut parissa ilmeisesti vastaavassa puistossa, eikä ole tullut mieleenkään avata ovea. Eihän tuollaista safaripuistoa voi tietenkään verrata aitoon luontoon, mutta ainakin eläimillä on enemmän tilaa kuin ahtaissa häkeissä.
Elina / Vaihda vapaalle
Aika monelta on Afrikka vielä näkemättä, niinhän oli meiltäkin, kun sinne oli jostain syystä iso kynnys lähteä. Se tuntui hankalammalta kuin moni muu matkakohde, vaikkei todellisuudessa ollut sitä. Ja samaa mieltä kanssasi, tuo Kiinan eläinpuistouutinen oli videoineen ihan kamala.
Susanna
Hyvät kuvat safari on mielenkiintoinen kokemus
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitos! 🙂
Erja/ Andalusian auringossa-blogi
Voi kiesus, mikä kateus iski päälle 🙂 Safari Afrikassa on yksi suurimmista matkahaaveistani – kävin yhdellä Intiassa, mutta se ei kyllä tehnyt kummoistakaan vaikutusta…
Elina / Vaihda vapaalle
Haha 😀 Sitten ei muutakun safaria varaamaan ja sillä siitä selviää! Noilla luksusluokan safareilla on yleensä vielä erinomaiset ruokatarjoilutkin. 😉 Intian safari kiinnostaisi tiikeireiden takia, mutta muuten siellä taitaa olla todella paljon vähemmän eläimiä. :/
Miika ♥ Gia | matkakuume.net
Onpas teille osunut aivan upeita otoksia noista eläimistä! Kirahvit ja norsut on aivan mainioita, voi että miten herttaisia molemmat!
Mitä paikkoja suosittelisit safarille Afrikan ensikertalaiselle? Meillä tuo kovasti on reissusuunnitelmissa kun vielä on käymättä, ja safarit kiinnostaisi juuri eläinten takia.
Elina / Vaihda vapaalle
Ensikertalaiselle hyviä paikkoja on tietenkin kaikki, kun mitään ei ole vielä nähtynä! 😀 Silloin sitä jaksaa vielä innostua kauempanakin näkyvistä eläimistä. 😉 Turvallisuuden puolesta varmaan helpoimpia maita aloittaa Afrikkaan tutustuminen on Namibia ja Botswana. Molemmat tosi turvallisia ja niissä voi matkata omatoimisestikin. Etelä-Afrikan turvallisuus ei ole ihan yhtä hyvä, mutta sekin on helppo kohde omatoimisesti. Pohjoisemmista Afrikan maista meillä ei sitten vielä olekaan kokemusta, mutta Tansania ja Kenia houkuttelee kyllä kovasti. Nekin ovat varmasti helppoja kohteita, mutta vaatii matkanjärjestäjän. Paikallisen tai suomalaisen.
Kohteena maailma / Rami
Itse olen ollut Krugerissa kesäkuussa ja eläinten bongailu oli sikäli helppoa, että heinä ei ollut korkeimmillaan. Mutta eipä näkynyt "helposti nähtävää" gepardia, mikä onkin ainoa Afrikan näistä klassisista petoeläimistä, mitä en ole nähnyt kertaakaan ;-( Se täytyy kyllä sanoa, että kesäkuussa lämpötila aamuisin ja iltaisin on todella viileä, yöt saattaa jopa mennä nollan pintaan. Eli täysi talvivaatetus päällä saa olla liikkuvassa autossa, kun aamulla ja illalla lähdetään bongaamaan eläimiä. Päivällä tarkenee vähemmälläkin varustuksella, sillä lämpötilaerot ovat helposti parinkymmenen asteen luokkaa vuorokaudessa.
Kruger on kyllä huippupaikka, aion mennä sinne joskus vielä uudestaan.
Kohokohta koko Krugerissa oli se, että näimme savannikoirien metsästävän itselleen "peuran" syötäväksi. Ne metsästyksen äänet pimentyvässä illassa oli uskomattomat veristen villikoirien jahdatessa saalistaan. Karua, mutta se on elämän kiertokulkua.
P.S. East Tsavon puistossa Keniassa Hiacemme juuttui hiekkaa, kun yritimme löytää radiosta kuulleena aluella liikkuvat leijonat. No oli hieman kuumottavat paikat, kun piti saada auto nopeasti tönättyä liikkeelle…
Elina / Vaihda vapaalle
En kyllä tosiaan kaipaisi niitä Afrikan talvilämpötiloja avonaisessa jeepissä. 😀 Krugerissa omalla autolla matkustettaessa viileä kelikään ei niin haittaa, kun ajon aikana voi pitää ikkunat kiinni ja lämmityksen päällä. Safariautossa se ei ihan onnistu!
Huh mikä kokemus teillä Keniassa! :O Vähän on tosiaan varmaan tullut vilkuiltua ympärille leijonien varalta…
Toivottavasti gepardi näyttäytyy jollain tulevalla safarilla! 🙂
Henna /suurin onni
Afrikka – upeinta ikinä, sinäpä sen sanoit! Voi Hwange ♥ Minäkin kohtasin siellä elämän raadollisuuden, tosin vähän toisella tavalla, sillä yhdeltä norsulta oli kärsä melkein poikki. Se oli jäänyt johonkin salametsästäjien ansaan ja roikkui alle puolien lihassäikeiden varassa. Oli aika karua. Mutta vetää mielen apeaksi myös tuo ihan luonnon oma kiertokulku toisinaan. En varmaan koskaan unohda yhtä sairasta ja laihaa, varmaan kuolemaisillaan olevaa hoipertelevaa pumbaa :/
Ihania fiilistelyjä nämä viime aikaiset Afrikka-postaukset!
Annika | Travellover
Voi minkä Afrikka-ikävän sait pintaan! Norsut. <3 Kirahvit. <3
Ja miten surullinen ajatus tuo kuivuus. Kuinka paljon vahingoittaa luontoa ja sen eläimiä. Kuollut norsu saisi minut varmaan itkemään. Mutta kuinka hyvälle tuulelle puolestaan saa mutainen pikkunorsu. 🙂
Käytiin tänään juuri valokuvanäyttelyssä, jossa oli finalisteja ja palkittuja erilaisissa luontokuvasarjoissa. Tuli mieleen näistä eläinkuvista. Yksikin oli sellainen, jossa kissapeto juuri saa kiinni saaliin. Sellainen se vain on, luonnon kiertokulku ja laki. Jokaisella on paikkansa.