Junalla safarille
Vielä puoli vuotta sitten olisin ollut täysin hämmentynyt, jos joku olisi puhunut menevänsä junalla safarille. Nyt kun olen itse päässyt kokeilemaan tuota konseptia, voin vain nyökytellä miten mahtava keksintö!
Ei ole mikään salaisuus, että olen mieltynyt suuriin risteilijöihin. Laivoihin, joiden kyydissä saa vain rentoutua, ja jotka kuljettavat sinut uusiin kohteisiin vaivattomasti. Yleensä nämä kohteet ovat vielä eksoottisia ja niissä on mahdollista nähdä eläimiä, oli sitten kyse iguaaneista tai merikilpikonnista. Rovos Railin kohdalla minua ihastutti tämä vastaava konsepti. Tällä kertaa liikkuminen tapahtui vain laivan sijaan junalla ja palvelukonsepti oli viety vielä astetta pidemmälle.
Kirjoitinkin jo Nambitin alueella toteutetusta safariajelusta. Sen jälkeen meillä oli hetki vapaata aikaa ja saimme heittäytyä hetkeksi sviittiimme lepäämään ennen brunssia.
![]() |
Tätä makeaa rosë viiniä tuli nautittua kolmen päivän aikana lasi jos toinenkin. |
Päivän toinen safarikohde oli Spioenkopin eläinten suojelualue. Vaihtoehtona olisi ollut mennä tutustumaan Spioenkopin taistelukenttään. Kaikki eteläafrikkalaiset suuntasivatkin tuolle paljon kehutulle historialliselle kierrokselle, meidän eurooppalaisten kivutessa jälleen safariautojen kyytiin.
Toisin kuin yksityinen Nambitin safarialue, Spioenkop on valtion omistuksessa oleva alue, jonne kuka tahansa voi mennä pientä maksua vastaan päivävierailulle tai yöpyä teltassa tai vaatimattomassa mökissä. Alueella ei ole lainkaan suuria petoeläimiä, joten siellä voi viettää vaikka päivän piknikillä tai uimassa. Siinä missä paikka häviää petoeläinten puuttuessa eläinhavainnoissa, voittaa se monet paikat kauneudessa. Edessämme levittäytyi avarat savannit, jotka päättyivät kirkkaana kimmeltävään järveen.
Alueella on paljon erilaisia antilooppeja ja kirahveja. Vetonaula on kuitenkin Spioenkopin reilut kolmekymmentä sarvikuonoa. Niitä mekin tähyilimme autossa keikkuessamme. Ja auto todellakin keikkui. Jos oli Nambitissa kuoppaista menoa, niin Spioenkop ei teiden heikkokuntoisuudessa ainakaan kakkoseksi jäänyt.
![]() |
Gnuantilooppeja |
Safarin lomassa pysähdyimme ottamaan myös pari askelta Spioenkopin 53 metriä korkealla padolla.
![]() |
Maisemat padolta alas. |
![]() |
Tälläisellä safariautolla olimme tällä kertaa liikkeellä. |
Auringon vajotessa jatkuvasti alaspäin, olimme jo hieman huolestuneita jäisikö aamun sarvikuonohavainnot päivän ainoiksi. Aikamme pusikkoihin tiirailtuamme odotus palkittiin ja meitä takaisin tuijotti sarvekas otus kavereineen. Valoa oli vielä juuri ja juuri sen verran, että saimme kuvan räpsäistyä. Uskallan nyt julkaistakin sen, koska näiden olemassaolo Spioenkopissa on ihan yleisessä tiedossa. Toivottavasti nämä säästyisivät salametsästykseltä.
Auringon laskiessa ajelimme ohi kukkulalla ruokailevien kirahvien.
Paluumatkalla kuuntelimme jyrinää ja seurasimme huolestuneina meitä kohti lähestyviä tummia pilviä. Kuten joka paikassa olimme jo kahden viikon ajan kuulleet, kuivuus kiusasi eteläistä Afrikkaa. Spioenkopissakaan ei ollut satanut ikuisuuksiin ja maa kaipasi kovasti kostuketta. Olimme varmoja, että kohta sellaista olisi luvassa ja saisimme osamme omaan niskaamme avonaisessa autossa. Oppaamme kuitenkin vakuutti, että pilvet vain kiusottelivat. Hänen veikkauksensa osuikin oikeaan ja tunsimme vain muutaman pisaran hipaisun ennen kuin synkät pilvet vetäytyivät kauemmas.
Näimme vielä useita kirahveja ennen kuin suuntasimme ulos eläintensuojelualueelta.
Kävimme safarin päätteeksi Spioenkopin safarilodgella juomassa vielä drinksut. Rovos Railin oma henkilökunta oli tuonut paikalle baaritarvikkeet, eikä luottokorttia tarvinnut vilautella vieläkään. Katseltuamme auringon laskevan kaukaisuuteen, hyppäsimme bussiin ja matkustimme lyhyen matkan takaisin Ladysmithin juna-asemalle, jossa Rovos Rail meitä odotteli. Etelä-Afrikan turvallisuus on paljon puhuttava aihe. Olikin hyvin mielenkiintoista huomata, että koko juna-asema oli suljettu (meitä varten?) ja bussimme vieressä oli kymmenkunta poliisia (takaamassa meidän turvallisuutta?).
Vielä toisenakin iltana Rovos Rail onnistui yllättämään. Osasimme toki jo odottaa juomatarjoilua junan ulkopuolella, mutta punainen matto oli jälleen jotain uutta. Voisikohan tähän tottua?
Yhteistyössä Rovos Rail.
Seuraa blogia:
Tutkimusmatkailija
Upeita maisemia, upeita eläimiä – varsinkin kirahvit ja tuo sarvikuono! Ja ihanaa palvelua!
Elina / Vaihda vapaalle
Kirahvit on kyllä niin mainioita ja palvelussa ei tosiaan ollut moittimista. 🙂
Eevi / Rento matkablogi
Mielettömän kaunis paikka! Todella jos se eläimissä jääkin vähän kakkoseksi vaikka Krugerille niin puitteet ja maisemat on kyllä mahtavat.
Ja en mä tuota junakyytiäkään lainkaan pahana pidä… 🙂
Elina / Vaihda vapaalle
Spioenkopissa olisi tosiaan voinut mielellään kauniilla säällä kuvailla ihan pelkkiä maisemiakin. 😀 Pomppuisasta safariautosta käsin se oli hieman haasteellista. Kruger on aika kunkku eläinten suhteen, mutta maisemissa se kyllä häviää. Ja joo, olihan toi junakin ihan kiva… 😀
Susanna
Mahtava matka teillä… Ihanat kuvat 🙂
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitos! 🙂
Tiina
Sä tiedät että mä pimahdan aina näistä sun eläinbongauksista 😀 Junan kyydissä olis kätevää tutustua Afrikkaan ja mä olenkin haaveillut Tazara-junasta, joka kulkee Tansanian ja Sambian läpi. Se olis varmaan mun budjetin kannalta parempi ratkaisu kuin Rovos rail, kun punaiset matot ja luksus ei ole oikein mun juttu 😉
Elina / Vaihda vapaalle
Sulla on sitten paljon pimahtamisia edessä, kun nämä ovat olleet vasta alkulämmittelyä eläinpostausten osalta. 😀 Täytyykin googlettaa tuo Tazara-juna. Kuulostaa mielenkiintoiselta.
Sari / Elämää Idän Pariisissa
Mitä kuvia! Siis noi kirahvit. ihania ! Haaveissa…joskus sitten …
Elina / Vaihda vapaalle
Kiitti! 🙂 Kirahvit on kyllä niin huippuja.
Susanna
Todella mielenkiintoinen matkakokemus!
olen kanssa huomannut että junamatkoilla näkee niin paljon ja tuollaiselle saattaisin itsekin suunnata, ehkä joskus