Syksy tuntuu hiipineen Suomeen aurinkoisen loppukesän (vai alkusyksyn?) jälkeen. Tämän viikon sää on ollut tuulinen ja sateinen. Sen vuoksi mieli on hiipinyt pimenevissä illoissa valoisiin ja lämpimiin muistoihin.

Parisen viikkoa sitten tuli viisi vuotta täyteen siitä, kun pakkasimme rinkkamme ja hyvästelimme Suomen vajaaksi vuodeksi suunnatessamme maailmanympärysmatkalle. Tuosta ajasta suurimman osan vietimme Australiassa ja sinne jäi suuri kaipuu, joka nousee vähän väliä uudelleen pintaan. Tänä syksynä aussikaipuu on ollut pinnalla vielä ehkä normaaliakin enemmän, sillä yksi Tomin parhaista ystävistä lähti tyttöystävänsä ja veljensä kanssa tuohon mahtavaan kengurumaahan vuodeksi tai jopa kahdeksi. Voitte uskoa, että meillä kotona on käyty parikin keskustelua siitä olisiko meillä mahdollisuus lähteä moikkaamaan heitä. Tänä talvena tilaisuutta siihen tuskin tulee, mutta kenties ensi talvena? Se jää nähtäväksi. 

Melkein huomaamatta eksyin selailemaan ulkoiselta kovalevyltä aussikuviamme. Tulen todennäköisesti palaamaan tuohon maahan tässä blogissa aina silloin tällöin, koska monet parhaimmat matkamuistoni sijoittuvat sinne. Yksi hienoimmista paikoista, jossa kävimme Australian puolivuotisemme aikana, oli Kangaroo Island eli suomalaisittain Kengurusaari.

Eurooppalaiset lajit uhkana australialaisille

Australiassa vierasperäiset lajit ovat ongelma. Brittien mukanaan tuomat ketut ovat todellinen uhka Australian kotoperäisille lajeille, koska maassa on vain vähän petoeläimiä. Myös kanit kuuluvat haittaeläimiin, mutta eri syystä. Kangaroo Island on vapaa näistä vierasperäisistä lajeista ja siellä kotoperäiset lajit ovat saaneetkin elää rauhassa. Ne ovat melko pelottomia ja eläimiä näkee paljon. Yksi paikka saarella oli kuitenkin ylitse muiden – Seal Bay, jossa elää suurin Australian merileijonayhdyskunta.

Joskus muinoin turistit saivat kävellä vapaasti rannalla merileijonien seassa. Nyt toiminta rannalla on kuitenkin rajoitetumpaa, joka on varmasti ihan hyvä asia eläinten kannalta. Innostuksemme oli huipuissaan, kun suuntasimme pienen ryhmän ja oppaan kanssa hiekalle rakennettua kävelysiltaa pitkin rantaa kohti. Vuosienkin päästä on helppo muistaa se fiilis, joka iski vastaan, kun näki pitkän rannan täynnä merileijonia ja sitä seisoi itse sillä samalla rannalla. Mitään sellaista en ollut kokenut ennen sitä, enkä ole kokenut sen jälkeenkään (suurten hyljeyhdyskuntien näkeminen on ollut hienoa, mutta ei herättänyt samanlaista tunnetta). Yhdyskunta on Australian suurin ja käsittää noin 800 yksilöä. Oppaamme kertoi, että niistä noin kolmasosa oli tuolla hetkellä paikalla. Samaan kuvaan niitä oli mahdoton saada kerralla.

Feikkihylkeitä – koirien sukua

Vedessä merileijonat ovat elementissään, mutta olin yllättänyt siitä kuinka aktiivisia ne olivat myös maalla. Merileijonat kuuluvat hylkeisiin, mutta ne eivät ole samalla tavalla ”todellisia” hylkeitä, kuten esimerkiksi saimaannorppa, koska merileijonat viettävät suunnilleen saman verran aikaa maalla kuin meressä. Ne elävät kolmen päivän sykleissä. Ne kalastavat kolme päivää ja palaavat sen jälkeen rannalle lepäämään kolmeksi päiväksi.

Australian merileijonien uskotaan kehittyneen samasta esi-isästä suden kanssa. Tätä ei ehkä ihan ensimmäisenä tulisi uskoneeksi, mutta kun seurasi niiden elämää rannalla, ne todellakin muistuttavat koiria, niin uskomatonta kuin se onkin. Merileijonat leikkivät hyvin samantyylisesti kuin koirat, toisiaan jahdaten sekä painien. Muutenkin niiden toiminta oli jotenkin koiramaista. Enpä olisi etukäteen uskonut. Merileijoniin oli koiraihmisen helppo ihastua! 

Katselimme näitä upeita otuksia 45 minuutin kierroksen aikana onnesta soikeana. Kahdeksaa metriä lähemmäs ei saanut mennä. Sillä varmistettiin rauha eläimille. Välillä tuo välimatka tosin oli koetuksella, koska osa merileijonista oli raahautunut pitkällekin rannasta. Ne saattavat könytä kömpelöstä liikkumisestaan huolimatta jopa kahden kilometrin matkan mereltä sisämaahan etsiessään mukavan lämmintä lepopaikkaa. Merileijonat voivat kuulema ihan oikeasti palella maalla ollessaan.

Kierroksen loputtua jäimme vielä pitkäksi aikaa seuraamaan merileijonien elämää kävelysillalta, jonne pääsi kuka vain. Monet turistit kävivät paikalla nopeasti napsimassa kuvat ja lähtivät pois. Me taas emme olisi halunneet lähteä lainkaan pois. Merileijonia ihastellessamme näimme yhtäkkiä kauempana merellä suuren delfiiniparven. Siinä vaiheessa, kun sen seassa näkyi nousevan pintaan myös merileijonia olo oli aivan epätodellinen. Maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa. 

Minulle Kangaroo Island oli unelmien täyttymys. Saarella elää eläimiä merileijonista ja hylkeistä nokkasiileihin ja pingviineihin. Puissa näkyy papukaijoja ja todella tuntuu siltä, elämä hymyilee. Näimme saarella paljon eläimiä, upeita rantoja ja sinne sijoittuu runsaasti hyviä muistoja. Ajattelin kirjoittaa myös yleisemmän postauksen tästä valloittavasta Kengurusaaresta, koska sen muistelemisesta tulee aina hyvälle tuulelle. Toivon, että postaukset voivat tarjota jollekin onnelliselle vinkin loistavasta matkakohteesta tai ainakin iloa kuvien katselun muodossa.

Seuraa blogia:

Facebook | Bloglovin | Instagram