Krugerin kansallispuistosta on vielä monta juttua tulossa, mutta juuri nyt haluan kertoa Swazimaasta. Ennen matkaamme tuo maa oli minulle täysin tuntematon. Minulla ei ollut tästä Etelä-Afrikan naapurimaasta mitään muuta käsitystä kuin etäinen tietoisuus maan olemassaolosta. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi se kuitenkin ilmaantui reittisuunnitelmallemme, kun olimme ensin selvittäneet sen suhteellisen turvalliseksi maaksi ajella vuokra-autolla. Jo booking.comin hotellitarjonta kertoi meille, että mistään supersuositusta turistikohteesta ei ole kyse. Se ei meitä haitannut.

Seikkailtuamme Krugerin kansallispuistossa Etelä-Afrikan puolella viitisen päivää, suuntasimme auton nokan kohti Swazimaata. Krugerista ajeli vajaan tunnin Jeppe’s Reefin raja-asemalle. Siellä hieman jännitti mitä rajan takana olisi vastassa. Pohdimme muuttuisivatko maisemat ja ihmiset paljonkin Etelä-Afrikassa koetusta. Lähtöleimat saimme Etelä-Afrikan rajalla nopeasti. Ehdimme vain hetken ihmetellä laatikollista kondomeja, joita kehoitettiin ottamaan mukaan. Sitten meillä olikin jo leimat passissa.

Ajoimme autolla pari sataa metriä eteenpäin ja tulimme Swazimaan raja-asemalla. Siellä kuluikin sitten pidempi aika, koska bussiryhmällinen saksalaisia (onko olemassa maata, jonne Saksasta ei tehdä ryhmämatkoja?!) oli ruuhkauttanut molemmat kaksi luukkua. Siinä missä monen muun maan rajaviranomaiset saattaisivat olla stressaantuneita pitkistä jonoista tiskeilleen, eivät swazit tuntuneet edes huomaavan mitään jonoa. Sen sijaan tiskin takana väännettiin vitsiä (meidän kansalaisuudestamme ja siitä kuinka olemme ihan finished) ja hymyiltiin. Jonkin maahantulomaksun jouduimme maksamaan, mutta siitä huolimatta ensivaikutelma maasta oli iloisten virkamiesten ansiosta todella positiivinen.

Meidät Swazimaasta erottava puomi veivattiin ylös käsivoimin ja niin me hurautimme vuokra-Nissanimme uuteen maahan. Kuten niin monessa muussakin maassa, rajan takana odottivat ensimmäisenä kauppiaat. Mitään matkamuistoja näissä pikkukioskeissa ei kuitenkaan myyty, vaan lähinnä hedelmiä. Emme pysähtyneet shoppailemaan.

Maisemat eivät olennaisesti muuttuneet. Myös Etelä-Afrikan puolella olimme ajelleet ennen rajaa maaseudulla, jossa tien yli juoksenteli koululaisten ohella lehmiä ja tien varsia reunustivat hieman rähjäiset asuinrakennukset. Voisinkin sanoa, että ellei välissä olisi ollut raja-asemia, en olisi huomannut maan vaihtuneen matkalla.

Tie kulki muutamien pienempien kylien läpi. Ajaessamme jonkin hieman suuremman kylän läpi sää oli muuttunut aamuisesta aurinkoisesta hyvin synkäksi ja edessä oli vuoristo. Vaikutti siltä, että vastassamme olisi melkoinen myräkkä. Meiltä oli tainnut jäädä lukematta Ulkoasiainministeriön matkustustiedote. Siellä lukee Swazimaan kohdalla: Kesäaikana (marras-tammikuu) sateet voivat olla rankkoja.

En muista milloin olisin edellisen kerran kokenut sellaista kaatosadetta, ainakaan autolla ajaessa. Olimme vuoristossa ja vettä tuli täysiä. Maisemat olivat reitillä kuulema hurmaavat, me yritimme pysyä 30 km / h vauhdissa tiellä tai edes erottaa missä tie menee. Pohdimme pysähtymistä, mutta koska sopivia pysähtymispaikkoja ei näkynyt, totesimme eteenpäin ajamisen olevan turvallisempi vaihtoehto kuin se, että joku ajaisi rankkasateessa peräämme. Kaikki liikkeellä olevat autot ajoivat hitaasti hätävilkut päällä. Vihdoin sade alkoi hellittää. Näkyvyys oli silti edelleen heikko joko sumun tai pilvien vuoksi. Olimme jo toistamiseen samalla matkalla korkealla vuoristossa näkemättä mitään. Afrikassa ei todellakaan ole pelkästään kuumaa ja kuivaa.

Onneksi ilma myöhemmin kirkastui hieman ja pääsimme nauttimaan vehreänä kumpuilevasta maastosta.

Lumiaan lataamamme Swazimaan kartta apuna suunnistimme Nokian navigaattorin ohjeita seuraten kohti Swazimaan pääkaupunkia, Mbabanea. Kun navigaattori yritti ohjata meidät pienelle kärrypolulle, jossa rengasurien välissä kasvoi polvenkorkuista heinää, totesimme seuraavamme mieluummin tienvarsiopasteita. Mbabaneen oli helppo suunnistaa. Swazimaa ei ole iso maa. Jos Suomi tuntuu asukasluvultaan pieneltä, niin meitä on kuitenkin viisinkertaisesti swazeihin verrattuna.

Pääkaupungin kupeessa tie muuttui kaksikaistaiseksi. Laskettelimme melkoisen hurjalta tuntuvaa vauhtia vuorilta alas kiemurtelevaa moottoritietä alas kohti Ezulwenin laaksoa, jossa hotellimme sijaitsi. Nokialainen opasti meidät tekemään tiukan käännöksen moottoritieltä suoraan kinttupolulle. Siinä me sitten tuijotimme hiekkatiellä traktoria ja tihrustimme hotellikylttiä, jota ei näkynyt missään. Ihme kyllä, mutta löysimme kuin löysimmekin hotellimme noin viiden kilometrin päästä tuosta pisteestä. Saksalainen bussiryhmäkin oli löytänyt tiensä hotellille. Tomi väitti, että kyseessä ei ollut sama ryhmä. Mistä näitä saksalaisia oikein riittää?!

Mantenga Lodgen huone oli ihan ok. Huone oli pieni, mutta uudehko ja siisti. Siinä vaiheessa hieman huolestuin, kun ulko-oven ali marssi muurahaisjono kohti vessaa. Päätimme kuitenkin vain seurata tilannetta ja pitää kaikki ruokatarvikkeet pois lattiatasosta. Muurahaiset pysyivät parin päivän ajan uskollisena reitilleen, eivätkä välittäneet meidän tavaroistamme, joten mekään emme jaksaneet välittää niistä. 44 euron vuorokausihintaan Mantenga Lodge oli oikein kelpo majoituspaikka, kun siihen sisältyi hyvä aamiainen tällä näköalalla.

Swazimaan visiittimme oli melko pikainen. Meillä oli vain yksi kokonainen päivä maassa käytettäväksi. Olisin oikeastaan halunnut käydä maan pohjois-osassa sijaitsevassa Hlanen kansallispuistossa, mutta aika ei riittänyt siihen. Sen sijaan suuntasimme 22.11. aamulla kohti Mlilwanen kansallispuistoa. Siitä aion kuitenkin tehdä kokonaan oman postauksen, joten en käsittele sitä nyt tässä. Vietimme aamupäivän Mlilwanessa eläimiä ihastellen. Loppupäivän kulutimme ajelemalla läheiseen Manzinin kaupunkiin ja kävimme vielä ajelemassa pääkaupungissa Mbabanessakin.

Varsinaisia nähtävyyksiä Swazimaassa ei ole, mutta emme me niiden perässä olleetkaan. Sen sijaan on hauskaa kierrellä autolla ympäriinsä ja nähdä miten paikalliset elävät, kun kyseessä on kulttuuri, joka poikkeaa merkittävästi omastamme. Swazimaassa maaseudulla on aivan tavallista pitää 2-3 vaimoa. Maan kuningas itse on tunnettu 13 vaimon haaremistaan.

Kuten yllä olevista kuvistakin tulee esille, Swazimaa on köyhä. Rikkaitakin löytyy, mutta varallisuus jakautuu hyvin epätasaisesti. 69% ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Köyhyyttä lisää entisestään maan suuri hiv-ongelma. Luin tästä vasta meidän jo ollessamme Swazimaassa ja samalla löytyi selitys rajalla esillä olleille kondomeillekin. Samoin yleisissä vessoissa oli kondomeja tarjolla. Swazimaassa on maailman korkein hiv-esiintyvyys.  Jopa 46% lisääntymisiässä olevista naisista on hiv-positiivisia. Kaupunkien katukuvassa näkyikin tienvarsimainoksia, joissa äitejä kehoitettiin hoitamaan sairautensa, jotta lapsi ei syntyisi hiv-positiivisena. Tiedottamisessa ja hoidossa on ilmeisesti onnistuttukin erinomaisesti, koska suurin osa syntyvistä lapsista on hiv-negatiivisia. Valitettavasti aids-orpoja on paljon ja tämä lisää maan köyhyyttä. Maan väestöstä puolet on alle 15-vuotiaita. (Lähde)

Turismi on keskittynyt Ezulwinin laakson alueelle, joka sijaitsee pääkaupunki Mbabanen lähistöllä. Ezulwinin laaksosta löytyi myös länsimaalainen kauppakeskus. Shoppailut hoidimme kuitenkin käsityöopiston ”torilla”, jossa oli basaarityyppisesti kymmenittäin pieniä kojuja, joissa myytiin käsitöitä. Paikalla ei ollut ketään muita turisteja ja hetken jo pohdimme olisiko siellä myyjiäkään paikalla.

Parkkeerasimme automme puun juurelle ja lähdimme kiertelemään kojuja. Jokainen myyjä halusi luonnollisesti esitellä käsitöitään meille ja kaikilla oli hyvät hinnat. En pidä yhtään tyrkytyksestä, mutta tässä oli mukana vielä jotain epätoivoista, koska muita asiakkaita ei ollut. Myyjien kasvoilta tuntui paistavan ahdinko. Olisimme halunneet ostaa jokaiselta jotain, mutta se ei tietenkään ollut mahdollista. Olimme kuulema päivän ensimmäiset asiakkaat. Se tuntui melko karmaisevalta, koska kello näytti kolmea iltapäivällä. Myyjät pitivät todennäköisenä, että jäisimme myös päivän viimeisiksi asiakkaiksi.

Hinnat olivat hyvin huokeat. Ostin puusta veistettyn peurafiguurin sekä kapean puisen naamarin ja tein tämän naisen hyvin iloiseksi. Pyysin lupaa ottaa kuvan hänen ”liikkeestään” ja hän halusi poseerata mukana kuvassa.

Kaiken kaikkiaan vierailu tuossa käsityöbasaarissa oli surullinen kokemus, kun tiesi miten köyhistä ihmisistä oli kyse. He olivat istuneet koko päivän odottamassa, että joku tulisi ja ostaisi jotain. Sitten me tulimme ja meidän oli käveltävä lähes kaikista kojuista pois ostamatta mitään. Kiersimme vain noin puolet kojuista, koska olin niiden jälkeen jo aivan henkisesti loppu. Joku paikallinen swazi sen sijaan ei paljoa tuntunut elämästä stressaavan.

Kolmantena Swazimaan päivänä ajoimmekin jo pois maasta. Oli sunnuntai ja ihmiset tulivat vastaan pyhäasuissaan ajellessamme kauniilla ja kumpuilevalla maaseudulla kohti Etelä-Afrikan rajaa.

Swazimaa jäi mieleen köyhänä maana jossa on hyväntuulisia ihmisiä. Oli mielenkiintoista nähdä tämä maa ja millaista siellä on, mutta muuta mitään kovin ihmeellistä nähtävää emme Swazimaasta löytäneet. Aina kohteessa ei kuitenkaan tarvitsekaan olla mitään Eiffel-tornin kaltaista nähtävyyttä, vaan maahan tutustuminen (vaikkakin näin pintapuolisesti) itsessään on palkitsevinta. Swazimaa oli helppo maa vierailla, emmekä kokeneet oloamme missään vaiheessa turvattomaksi. Ihmiset puhuvat hyvin englantia ja autolla oli helppo liikkua paikasta toiseen. Hintataso on hyvin alhainen. Jos päätät joskus lähteä autoilemaan Etelä-Afrikkaan, suosittelen huomioimaan matkasuunnitelmissa myös tämän pikkuisen naapurimaan.