Alaskan risteily – värikäs Ketchikan

Aika: 27.5.2014
Paikka: Ketchikan, Alaska, USA

Edellisen päivän meriseilailun jälkeen odotimme tosissamme, että pääsemme jo iskemään tennarin pohjamme Alaskan maaperälle. Paikalliseen vuorokausirytmiin edelleen tottumattomina olimme hereillä jo joskus aamuneljältä. Onneksi laivakin saapui satamaan aikaisin. Olimme ennen seitsemää jo suihkun raikkaina ja aamupalan nauttineina seuraamassa, kun livuimme kohti satamaa. Maisemat parvekkeelta olivat karun kivikkoiset.

Ketchikanin kaupunki oli vastakkaisella puolella kuin parvekkeemme ja menimme laivan keulaan fiilistelemään miltä kaupunki näyttää. Satamassa oli jo kaksi Princessin laivaa. Pikku kylä tulisi siis olemaan tukossa turisteista, voi p…

Ms Oosterdam parkkeerattiin paraatipaikalle suoraan kaupungin keskustan
edustalle. Ehkä eläkeläislaivassa matkustamisessa olisikin omat
puolensa. Eihän rollaattorimummoja voi laittaa kulkemaan mistään kaupungin laidalta, joten
Holland America oli varannut parhaan paikan.

 

Pienoinen järkytys oli katsoa jo laivan kannelta, että kaupunki oli täynnä samanlaisia kauppoja kuin Karibiallakin. Jopa ketjut olivat ihan samoja, kuten Diamonds International. Todellinen turistihelvetti odotti siis satamassa. No se oli osittain tiedostettu jo ennen matkaa. Me halusimme kuitenkin pois itse satamasta ja nähdä muutakin Ketchikanista kuin turistikaupat. Olin etukäteen katsonut erään luonnonpuiston, jossa piti olla hienot maisemat ja mahdollisuus nähdä eläimiä. Kun olimme kurvanneet heti seitsemän jälkeen ulos laivasta, ohi kävelykeppeineen köpöttävien pappojen, suuntasimme satamassa olevaan turisti-infoon kyselemään miten pääsisimme kohteeseemme.

Turisti-infon kanssa samassa rakennuksessa oli myös erilaisten retkien myyjiä reilun kymmenen tiskin verran ja korvat meinasivat revetä, kun meitä huudettiin joka suuntaan. Hetken jo kuvittelin tulleeni Thaimaan pahimpaan basaariin, kun jokainen olisi halunnut myydä jotain. Hyi kamala. Äkkiä pois ja sinne viralliselle puolelle, jossa oli oikea turisti-info. Siellä saimme kuitenkin kylmää vettä naamalle, kun kuulimme, ettei haluamaamme paikkaan päässyt muuten kuin taksilla ja se maksaisi suuntaansa noin 70 dollaria. Kysyimme jo autonvuokraustakin, mutta se vuokrausfirma ei kuulema ollut vielä niin aikaisin auki.

Ketchikanin stoppimme oli lyhin kaikista. Oosterdam lähtisi satamasta jo kolmelta. Emme siis viitsineet jäädä odottamaan autonvuokrausta ja maksaa lyhyestä päivästä, vaan suuntasimme nöyränä takaisin innokkaiden retkimyyjien luokse. Hetken kuluttua odottelimme vajaat sata dollaria köyhempänä pikkubussia saapuvaksi. Olimme matkalla neljän tunnin Ketchikan & Wildlife kierrokselle. Totesimme, että samalla hinnalla olisimme ehkä vuokranneet sen auton, mutta olkoot…

Istuimme pikkubussissa noin kymmenen muun turistin kanssa ja kuuntelimme yhdistetyn kuski-oppaamme selostusta. Ensimmäinen stoppi oli kaupungin halkovalle joelle vai puroksiko sitä pitäisi kutsua, jos se on englanniksi creek? Suomenkielestä puuttuu sanoja, kun ei meillä ole mitään sanaa joen ja puron väliin. Vai puuttuuko kyseinen sana vain omasta sanavarastostani? No joka tapauksessa… Tämä purojoki on ketchikanilaisille hyvin tärkeä. Kaupunkia nimitetään myös maailman lohipääkaupungiksi. Se on melkoinen titteli 8000 asukkaan kaupungille. Nimitys juontaa juurensa siitä, että lohet nousevat kesäisin jokea ylös kutemaan.

Yllä olevassa kuvassa näkyy jonkinlaiset lohille rakennetut portaat. Älkää kysykö miten ne toimii. Ei harmainta aavistustakaan. Nyt oli vielä liian aikaista nähdä lohia. Niitä alkaa pomppimaan jokea ylöspäin vasta heinäkuussa ja kuulema vielä elokuussakin niitä on nähtävissä. Jokea ylös nousevia lohia on tietenkin helppo kalastaa ja kaupungissa syödään aivan varmasti paljon lohta.

Jokistopin jälkeen suuntasimme rantaan, jossa näkyy usein kotkia. Onneksi niitä oli siellä nytkin pari kappaletta, ettei tarvinnut pettyä. Olimmekin jo odottaneet milloin saisimme nähdä valkopäämerikotkia läheltä. Kotkia on nähty kyllä ennenkin, mieleenpainuvimmat Australian outbackilla, mutta Pohjois-Amerikan kansallislintu meiltä oli vielä näkemättä. Valkopäistä lintua emme nytkään nähneet.

Valkopäämerikotkat ovatkin yllättäen ruskeatukkaisia ensimmäiset elinvuotensa. Myös nokka on monilla tumma. Vasta noin 3-4 vuoden iässä, niiden tultua sukukypsiksi, muuttuu tukkakin valkoiseksi ja nokka vaalenee. Nämä kaksi rannassa näkemäämme yksilöä olivat molemmat nuoria kotkia. Komeita kylläkin. Tällä alemmassa kuvassa näkyvällä kotkalla alkaa pään väritys jo muuttua ja nokkakin on jo keltainen.

 

 

Hetken aikaa ihastelimme rantamaisemaa ja kotkia ennen kuin jatkoimme autolla eteenpäin. Kovin kauaa ei ehditty ajamaan, kun kuskimme huomasi rantapuussa aikuisen valkopäämerikotkan. Olihan se upea ilmestys!

Hetken päästä, kun malttoi irrottaa silmät yhdestä kotkasta ja katsella enemmän ympärilleen, huomasi näitä upeita lintuja vähän joka puolella. Päätä kääntelemällä saattoi laskea melkein kymmenen kotkaa eri puissa. Wau!

Matkamme eteni edelleen ja tulimme kalakasvattamolle, jonka vieressä virtaavalla poukamalla saattaa silloin tällöin nähdä karhuja. Edellisenä päivänä siellä oli kuulema nähty karhu, vaikka vielä oli melko aikaista karhuhavainnoille. Aikaista sen vuoksi, että karhut laskeutuvat yleensä vuorilta samaan aikaan, kun lohet aloittavat nousunsa ylös jokea pitkin. Ei lainkaan sattumaa, vaan nallet vainuavat helpon lounaan. Me emme karhuja valitettavasti nähneet, mutta kotkia sen sijaan siellä leijaili paljon.

Päivän viimeinen etappi oli Saxmanin toteemipaalukylä. Alaska ja toteemit kuuluvat yhteen. Ketchikanissa on maailman suurin kokoelma toteemipaaluja. Kun saavuimme sinne, siellä oli bussilasteittain turisteja ja fiilis oli lähinnä, että äkkiä pois… Emme me siellä kauaa olleetkaan. Kuskimme oli hieman aikataulusta myöhässä. Kuskimme erehtyi antamaan ryhmällemme vartin vapaata aikaa ja yhdellä porukastamme oli melkoisen joustava aikakäsitys. Tätä eksynyttä (matkamuistomyymälään jumiutunutta) turistia odotellessamme, toteemipaalukylä yhtäkkiä tyhjeni ja tadaa, sain siitä kuvan melkein ilman ihmisiä.

 

Muutama tunti oli saatu kulutettua ryhmän kanssa ja sitten palattiinkin lähtöpisteeseen eli Ketchikanin kylään. Tippasimme kuskin ja hipsimme omille teillemme. Emme aamulla olleet käyneet satamaa pidemmällä ja voi vitsit Ketchikan oli kaunis kyläpahanen! En tiedä mitä kaikkia hienoja kokemuksia olisimme saaneet, jos olisimme vuokranneet auton, mutta kaupunki meiltä olisi jäänyt näkemättä. Siellä oli paljon turisteja, mutta niinhän paikoissa, joissa on jotain nähtävää usein on. Joen ympärillä oli ihanat vanhat rakennukset.

Aurinkokin oli alkanut paistaa ja lämmitti oikein mukavasti. Alaska alkoi tosiaan näyttää upeita puoliaan. Fiilis oli korkealla!

Kävelimme joelta satamaan päin ja yhtäkkiä taakse katsoessamme huomasimme, että pilvien väistyttyä sivuun, esiin oli tullut lumihuippuinen vuori. Aamulla meillä ei ollut siitä mitään havaintoa. Ketchikan oli hienolla paikalla!

Tepastelimme ympäri pikkukaupunkia. Se oli täysin turistikauppojen valtaama. Sääli, mutta toisaalta tietenkin ymmärrettävää. Ei tarvitse pohtia kauaa mistä kaupungin ostovoima muodostuu, kun miettii, että kaupungissa ja sen lähialueilla asuu 8000 ihmistä. Touko-syyskuun aikana satamaan tulee yhdestä kolmeen risteilijää päivässä, joissa jokaisessa on tuhansia ihmisiä. Yritimme etsiä ruokakauppaa, muttei sellaista löytynyt. Pelkkiä turistikrääsää myyviä kauppoja vain. Rakennusten julkisivut oli entisöity tai todennennäköisemmin rakennettu uudistuotantona muistuttamaan vanhoja rakennuksia. Oikein kivan näköistä.

Meidän pikkulaivakin näytti satamassa kohtalaisen kokoiselta.

Oosterdam lähti Ketchikanista jo kolmelta. Laivassa pitää olla aina sisällä viimeistään puoli tuntia ennen lähtöä. Oli upea sää ja menimme hyttimme parvekkeelle istumaan ja nauttimaan lämmöstä. Nyt sitä lämpöä nimittäin oli. Ensin luovuin takista, sitten jo pitkähihaisesta. Shortsikeli! Ekaa kertaa tuntui, että olimme kesälomamatkalla.

Kun laiva alkoi liikkumaan ja kävelimme kannelle, huomasimme, että laivan pääuima-altaan päällä oleva kattokin oli avattu. Nyt sitä vedettiin jo kiinni. Heti laivan liikkeelle lähdettyä loppui nimittäin lämpö ja tilalle tuli viima. Hyvä fiilis pysyi silti. Taakse jäi kaunis Ketchikan.

Meidän edellä meni Princessin laiva ja vieressä laskeutui vesitaso. Niitä Alaskassa on p-a-l-j-o-n.

Menimme keulasta takaisin hyttiin. Istuskelin kaikessa rauhassa sängyllä tutkaillen illan ohjelmaa. Jokin silmäkulmassa kiinnitti huomion. Sitten ryntäsinkin jo ulos. Siellä oli valas! Tai no, en minä mitään valasta nähnyt, sen uloshengityksestä tulevan suihkauksen vain. Tomi ei ensin meinannut uskoa, mutta kun seuraava suihkaus tuli pintaan, ei enää ollut epäilystä, valas siellä pinnan alla lymysi. Jäimme tuijottamaan merelle ja pikkuhiljaa kävi selväksi, että useampiakin valaita oli lähistöllä. Suihkauksia näkyi siellä täällä. Ihan laivan vierestä lähti myös uimaan useita isohkoja eläimiä, jotka suihkivat samalla ilmaa. Liekö pyöriäisiä vai mitä.

Tuijotimme aikamme merelle, mutta emme onnistuneet näkemään mitään hengityssuihkauksia ihmeellisempää. Sen sijaan lähdimme syömään illallista. Otettiin varmuuden vuoksi pikkukamera mukaan. Emme uskoneet mitään niin ihmeellistä näkyvän, että jaksettaisiin raahata Canonia ja isoa putkea mukaan. Kuinka väärässä oltiinkaan. Olin juuri haukkaamassa ensimmäistä suupalaa lautaselta, kun tadaa, horisontissa hyppäsi jokin suuri! Kamera kouraan ja taas siellä pomppasi! Onneksi buffetissa on suuret ikkunat, oikeastaan seinät on pelkkää ikkunaa. Muutama muukin oli nimittäin keskeyttänyt ruokailunsa ja seurasi nyt innoissaan tätä suurta luontonäytöstä.

Muutama epäonnistunut otos, mutta osui sieltä yksi kohdallekin. Kaukana ja epätarkka, mutta kertonee mistä oli kyse.

Ryhävalas siellä heitteli voltteja. Meillä kävi uskomaton tuuri, sillä huolimatta monista näkemistänne kuvista ja päässänne ehkä olevista mielikuvista huolimatta, valaat eivät suinkaan pompi jatkuvasti. Ne ovat käytännössä kokoajan veden alla. Yleensä vain nuoret yksilöt pomppivat veden yläpuolelle. Nuori yksilö varmaan tässäkin oli kyseessä ja sen äiti todennäköisesti ui tyynenä jossain lähistöllä.

Tuo illallinen jäi kyllä lähtemättömänä mieleen. Älkää kysykö mitä me syötiin, ei rehellisesti sanottuna mitään mielikuvaa. Muistan vain sen ajatuksen, että hitto miten siistiä olla täällä mummoristeilyllä, syödä hyvää ruokaa ja katsella samalla ikkunasta upeita maisemia ja valaita. Takana oli kiva päivä Ketchikanissa ja me oltiin häämatkalla!

Illan kruunasi vielä upea auringonlasku. Tai ei me oikeasti nähty auringon laskevan. Alaskassa on kesäisin yhtä valoisaa kuin Suomessa. Sen sijaan iltaaurinko tuli jotenkin upeasti pilvien lomasta ja värjäsi horisontissa siintävät vuoret hieman eri sävyisen siniseksi. Vaikutelma oli todella silmiä hivelevän upea. Alaska on upea.

Alaskan matkamme etenemistä voit seurata kätevästi blogin Facebook -sivujen kautta.