Belize Zoo – vierailu eläintarhassa ja jännitystä ilmassa

FAKTAT

Belizellä laiva joutui jäämään poikkeuksellisen kauas. Venematka kesti noin 15-20 minuuttia. Edellisellä Karibian risteilyllämme kävimme seitsemällä eri saarella ja jokaisella mentiin laituriin asti. Nämä tenderpaikat ovat siis käsittääkseni (onneksi) vähemmistössä risteilyillä.

Belize City:

Olin etukäteen pohtinut miten ihmeessä sitä tuon yhden ainokaisen Belizen päivän käyttäisi. Mielenkiintoisimmat luontokohteet olivat liian kaukana julkisilla / taksilla matkustettaviksi. Ehdotin Tomille jo autonvuokrausta, mutta sain vastaukseksi hieman vihaisen oloisen mulkaisun, joten unohdin sen. Meriharakan blogista olin lueskellut, ettei luonnonpuistossa todennäköisesti näe pahemmin eläimiä, joten sekään ei oikein kuulostanut olevan meitä varten. Viidakkoa on tullut nähtyä ihan tarpeeksi jo muuallakin maailmassa. Mitään äärimmäisen mielenkiintoista ei siis tuntunut olevan tässä päässä maata.

Belizessä oli kuitenkin lukemani mukaan erittäin hyvä eläintarha. Pidän pienellä varauksella eläintarhoista. Se varaus tarkoittaa sitä, että tarhan pitää huolehtia eläimistä kunnolla. Belizen eläintarha on äänestetty jopa maailman parhaimmaksi pieneksi eläintarhaksi ja luin siitä Reissausta ja ruokaa -blogistakin hyvää palautetta. Sinne siis piti päästä. Etukäteen selvitin senkin, että bussilla pitäisi päästä perille ja takaisin. Ei pitäisi olla liian vaikeaa!

Oli se! Satamassa meitä vastassa oli miljoona retken tarjoajaa, jotka olivat päättäneet kaapata retkilleen juuri meidät (niiden muutaman tuhannen muun risteilymatkustajan lisäksi). Me halusimme vain eläintarhaan ja that’s it. Löysimme turisti-infon, joka oli ihan voittoa tavoittelematon. Sieltä saimme kuulla, että 40 km päässä olevaan eläintarhaan pääsee kyllä bussilla, mutta bussia pitäisi vaihtaa ja isolta tieltä pitäisi kävellä jonkin matkaa jne. Meni aika hankalan kuuloiseksi. Taksi noin kauas olisi kallis, eikä ollut tietoa saisiko sieltä taksia takaisin. Meidän annettiin myös ymmärtää, ettemme mitenkään voisi pärjätä omillamme villissä Belizessä, vaan maassa pitäisi liikkua oppaan kanssa. Huh, mitä turistien pelottelua. Ei me nyt missään Afganistanissa oltu.

Vaihtoehtona oli opastettu eläintarharetki, joka houkutteli kuin kilo p*skaa. Emme vain ole yhtään sellaisia, että tykkäisimme kävellä eläinten lähettyvillä minkään ison ryhmän mukana. Meidän pitää saada jäädä jumittamaan haluamamme eläimen kohdalle niin pitkäksi aikaa kuin haluamme. Onneksi homma järjestyi ja saimme sovittua yhden retkifirman kanssa, että meidät tiputetaan pariksi tunniksi eläintarhaan siksi aikaa, kun muu ryhmä menee melomaan. Takaisin satamassa olisimme kuulema kolmen tai neljän aikoihin. Meille jäisi siis vielä tunti pari aikaa kaupungilla tai satamassa hengailuun.

Niin me sitten puolen tunnin odotuksen jälkeen tepastelimme kohti Belizen retkenjärjestäjien rähjäisintä pikkubussia. Muiden turistien kanssa ahtauduimme paahtavan kuumaan pakuun ja sitten lähdettiinkin ihastelemaan Belizeä 40 kilometrin matkan verran.

Värikäs – sitä adjektiivia käyttäisin kuvailemaan Belizeä.

Vaikka Belize itsessään ei ole vauras maa, siellä asuu paljon jenkkieläkeläisiä ja hienompiakin taloja löytyy. Englanti on maassa virallinen kieli, joten sinne on helppo muuttaa ja hintataso on paljon edullisempi kuin Jenkeille kuuluvilla saarilla. Väli-Amerikan maista Belize taitaa olla kuitenkin kallein.

Kaikki talot eivät olleet loisteliaita, mutta persoonallisia kylläkin.

En tiedä miksi, mutta tien varrella oli useampikin poliisin tarkistuspiste.

Maisemat vaihteli.

Sitten tultiin eläintarhalle. ”Opaskuskimme” tiputti meidät kyydistä ja kertoi tulevansa hakemaan meidät tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa älähdimme ja kerroimme, että meille oli luvattu vähintään kaksi tuntia aikaa eläintarhassa. Opas sanoi siihen, että viettäkää vain niin kauan aikaa tarhassa kuin haluatte. Hieman oudoltahan se kuulosti, mutta arvelimme sen liittyvän siihen, mitä meille oli aiemminkin sanottu; ”kahdessa tunnissa olette aivan varmasti kiertäneet sen”.

Eläintarha oli todella kiva! Se oli rakennettu siten, että kuljimme kuin viidakon keskellä, mutta siellä täällä tuli vastaan aitauksia. Muita ihmisiä näkyi hyvin vähän.

Kaikki Belizen eläintarhan eläimet on pelastettuja. Yhtäkään eläintä ei ole pyydystetty vapaudesta. Niistä pidettiin myös selvästi hyvää huolta.

Tässä ensin valikoima kissaeläimiä.

Jaguaarilla oli synttärit.

Musta pantteri! Tämä on siis jaguaarin musta muoto. Kuten leopardikin, myös jaguaari voi syntyä mustana.

Ihmettelimme mikä ihme pitää järkyttävää meteliä ja mölyapinahan se oli. Mieletön ääni. En pysty, enkä edes yritä kuvailla sitä.

Kirjoittelin aiemmin visiitistämme Iguassun putouksille ja aivan mahtavista nenäkarhuista. Täälläkin oli nenäkarhuja, mutta aivan eri värisiä! Hassut valkoiset nenäkarhut vetelivät sikeitä ”orsilla” ketarat taivasta kohden. Luonnossa tapaamistamme nenäkarhuista sai paljon parempia kuvia, melko ironista.

Lopuksi sitten suosikkini, tapiirit. Ne ovat niin huvittavia eläimiä. Tapiireja oli eläintarhassa useita, ainakin kolmessa eri aitauksessa. Nämä tyypit kävelivät ympäri aitaustaan ja kun menimme aivan aidan viereen, ne tulivat moikkaamaan!

Hetken ihmettelin miten toinen tapiireista tuli hengailemaan aidan vierustalle ja sitten tajusin kokeilla rapsuttaa sitä. Sehän halusi rapsutuksia 😀 Tapiiri käänteli päätään kuin koira tai kissa, kun sitä rapsutti sopivasta paikasta!  

Eläintarhoissa melko harvoin pääsee varsinaiseen kontaktiin eläinten kanssa. Yleensä kyse on hyvin yksipuolisesta ihastelusta. Tuollaiset hetket, kun eläin ottaa kontaktia sinuun, ovat siksi todella upeita ja ne jäävät kyllä mieleen pitkäksi aikaa. 

Toisen aitauksen tapiiri ruokailemassa lisko seuranaan.

Tapiirilla oli iso… ruokakuppi…

Olisimme voineet jäädä eläintarhaan ties kuinka pitkäksi aikaa ihastelemaan tapiireja ja muita eläimiä (tässä postauksessa oli vain kourallinen kaikista), mutta pari tuntia oli jo kulunut. Päässä oli mielikuva bussilastillisesta muita turisteja, jotka odottavat tuskastuneena meitä parkkipaikalla. Sanoin Tomille ihan vitsillä, että nyt kun me lähdemme eläintarhasta pois omasta mielestämme hieman kesken kaiken, joudumme varmaan odottelemaan parkkipaikalla kyytiä ties kuinka kauan.

Parkkipaikalla ei näkynyt tuttua pakua, joten ei muuta kuin odottelemaan. Seurasimme paikallisten kouluryhmien eväiden syöntiä ja jonkin ajan kuluttua koulubussiin pakkautumista.

Aika kului, mutta kukaan ei tullut hakemaan meitä. Tunnin odotettuamme, olimme jo todella huolissamme. Viimeinen tenderi laivalle lähtisi noin kahden tunnin kuluttua ja matka satamaan kesti tunnin verran. Jos myöhästyt laivasta, myöhästyt laivasta. That’s it. Laiva ei odota yksittäisiä matkustajia, vaan on sinun murheesi selviytyä sitten jollain keinoin seuraavaan satamaan. Sieltä pääset seuraavana päivänä kyytiin. Nyt alkoi tulla sellainen fiilis, että joutuisimme vielä illalla selvittelemään miten pääsisimme seuraavaksi päiväksi Hondurasiin.

Tomi jäi parkkipaikalle odottamaan ja minä lähdin käymään eläintarhan vastaanotossa mukanani kyytimme järkänneen firman käyntikortti. Onneksi olimme maassa, jossa englanti oli virallinen kieli. Oli sentään helppo kommunikoida ihmisten kanssa. Vastaanotossa virkailija auttoi minua ja soitti yrityksen vaihteeseen. Siellä (ihme kyllä) tiedettiin meistä ja kerrottiin, että meitä ollaan kyllä tulossa noutamaan pienestä viivästyksestä huolimatta, ei huolta. Palasin takaisin Tomin luokse hyvät uutiset mukanani.

Hieman levollisemmin mielin ihastelimme parkkipaikan kulmassa ruokaa etsivää eläintä. Näitä oli eläintarhassa aitauksessakin, mutta oli 100 kertaa siistimpää nähdä se vapaana omassa elinympäristössään. Tästäkin kaverista saatiin parempi kuva ilman aitoja välissä. Alla oleva eläin on siis agouti, sellainen rusakon kokoinen jyrsijä. Näitä on muissakin Väli-Amerikan maissa.

Agoutikaan ei piristänyt lopullisesti ja levollinen mieli alkoi muuttua taas levottomaksi, koska aika kului, eikä kyytiämme edelleenkään näkynyt missään! Kun puoli tuntia oli taas kulunut ja aikaa laivan lähtöön oli enää 1,5, lähdin uudelleen eläintarhan lipputiskille. Ystävällinen virkailija soitti uudelleen matkanjärjestäjälle ja sieltä kerrottiin edelleen, että kyyti on tulossa. Aika vaan alkoi loppua kesken!

Siinä vaiheessa, kun totesimme, että meillä on noin vartti aikaa suoriutua johonkin kyytiin kohti Belize Cityä, aloimme kyselemään kyytiä muilta eläintarhan vierailijoilta. Mitään yleisöryntäystä siellä ei ollut ja kaikki joilta kysyimme, olivat menossa aivan toiseen suuntaan. Paniikki. Pohdimme kylläkin, että mikäli me myöhästymme laivasta, myöhästyy se melomaan lähtenyt ryhmä myös. Ehkä laiva odottaisi kymmentä henkeä. Juuri kun olin taas menossa eläintarhan lipputiskille, kurvasi pakumme parkkikselle. Iloinen opas sieltä huuteli, että kyytiin vaan ja sitten mentiin lujaa!

Muut ryhmäläiset kyselivät meiltä, olimmeko olleet huolissamme. AI OLIMMEKO?!! Todellakin. Oppaamme sen sijaan ei kommentoinut asiaa sanallakaan. Kysyimme muilta ryhmäläisiltä miten heidän melontaretki oli sujunut ja kuulema hyvin. He vain olivat olleet reissussa jo viisi tuntia, eikä kukaan ollut saanut mitään syödäkseen ja juodakseenkin vain vähän kookosmehua. Ei heilläkään siis olleet hääppöiset oltavat. Meillä oli sentään ollut mahdollisuus ostaa juotavaa ja syötävää eläintarhasta.

Ajelimme takaisin Belize Cityä kohti sen verran lujaa, että epäilin sen vanhan pakun hajoavan liitoksistaan minä hetkenä hyvänsä. Kaupungissa opas vielä kurvasi keskustan läpi ja esitteli kaupunkia. Kaikesta huolimatta olimme tyytyväisiä, ettemme olleet jääneet sinne. Belize Cityssä ei vaikuttanut olevan mitään nähtävää.

Takaisin satamaan ja ulos autosta päästyämme kerroimme oppaalle, että haluaisimme saada selvityksen miksi odotimme eläintarhan porttien ulkopuolella kaksi tuntia. Odotin pahoitteluja ja selitystä siitä kuinka muiden retki oli jollain tapaa viivästynyt. Oppaamme vastasi iloisesti nauraen, että mehän saimme olla eläintarhassa niin kauan kuin halusimme! En meinannut uskoa kuulleeni oikein. Me odotimme kaksi tuntia ja olimme jo varmoja, että myöhästymme laivasta ja tässä oli oppaan mielipide asiaan. Olisimmekin olleet tyytyväisiä, jos olisimme saaneet olla eläintarhassa sen neljä tuntia sen sijaan, että kiersimme eläintarhan pienessä kiireessä kahdessa tunnissa ja vietimme toiset kaksi tuntia parkkipaikalla! Valitettavasti meillä ei ollut enempää aikaa jäädä selvittelemään asiaa ja olin niin vihainen, etten pystynyt enää puhumaan.

Oli aika huojentavaa päästä tenderiin ja takaisin laivaan, mutta hieman paska maku Belizestä jäi suuhun. Ei ole kiva käydä paikassa, josta ei meinaa päästä pois. Paikallisten järjestämät retket ovat muita varten. Jatkossa liikutaan julkisilla, taksilla tai vuokra-autolla. Laivayhtiöiden retkillä emme ole olleet, mutta niillä uskoisin tason olevan hyvän, eikä laivasta jäämisen pelkoa ainakaan ole.